Tatu Huuskonen Puhun totuudesta niin kuin sen itse ymmärrän

Trumpin voitto ei yllättä medialukutaitoisia

Mahdottomasta tuli totta: Yhdysvallat sai presidentikseen Donald John Trumpin ja saamme nähdä toteutuuko hurtti "Hillary for Prison" -vitsi. Niille jotka eivät ole seuranneet vaihtoehtomediaa, lopputulos on varmasti ollut yllätys.

Kolme seikkaa puoltavat Trumpin valintaa ja nämä liittyvät Hillary Clintonin epämääräisyyksiin. Ensinnäkin FBI:n tutkinta Clintonin sähköposteihin lienee muuttanut epävarmoja Clintonin kannattajia Trumpin äänestäjiksi. Toiseksi Project Veritas -ryhmän reportaasi Clintonin ryhmän järjestämistä ammattihäiriköistä Trumpin vaalitilaisuuksiin on levinnyt vaihtoehtomediassa (kuten Information Clearing House -sivuston kautta) kulovalkean tavoin. Kolmas seikka on yhdysvaltalaisessa keskustelussa keskeisen salaliittoteoreettikosiiven vahva Trumpin kannatus. Näistä hahmoista merkittävin on Alex Jones joka tunnetaan parhaiten 911-Truth -liikkeen perustamisesta.

Väitän että ketä tahansa olisi näistä merkeistä pystynyt johtamaan Trumpin voiton olettaen ettei antanut gallupien sotkea yksinkertaista päättelyketjua. Trump on tehnyt paljon virheitä, mutta nämä ovat erheitä Clintonin lain rajamailla tapahtuneisiin väärinkäytöksiin.

Itse olen ambivalentti valinnan suhteen. Olen kuitenkin tyytyväinen että Trumpin valinta antaa mahdollisuuden yksinkertaiselle oma koti ennen muita -ajattelulle ja siihen että Yhdysvaltojen armeijan läsnäolo maailmalla saattaa hyvinkin vähentyä.

On helppo unohtaa että Trump on menestynyt elämässään. Tätä ei muutama retorinen kömmähdys tai vähemmistöjen parjaaminen poista. Ei häntä olemuksensa perusteella presidentiksi usko mutta hän sentään edustaa vaihtoehtoa tyypilliselle Washingtonin politiikalle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Blogisti Huuskonen: "Itse olen ambivalentti valinnan suhteen."

Kaikilla Suomessa pitäisi olla sama asenne. Jos joku ottaa jenkkien presidentinvaalit niin henkilökohtaisesti, että tekee mieli oksentaa, on kenties aika hakea asiantuntija-apua. Suomella ei ole varaa menettää yhtäkään kasvattiaan hörhöilyn alttarille. Muuten on pakko korvata heidät tuonti-ihmisillä.

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Eniten pelottaa, että ignooraa ilmastosopimuksen ja maapallo sitä myöten tuhoutuu. Mutta muuten tosiaan on hyvä, että palataan omien kansalaisten ajattelemiseen selkeämmin, mutta tämän täytyisi tapahtua kuitenkin siten, ettei myöskään riistetä muita maita, vaan halutaan reilulla pohjalla olevaa yhteistyötä kaikkien kanssa.

Toimituksen poiminnat