Tatu Huuskonen Puhun totuudesta niin kuin sen itse ymmärrän

Hyvyys ja yhteiskunta

Kaikki eivät usko karmaan, mutta voimme kenties olla samaa mieltä siitä että moraalilla on merkitystä ihmisen menestyksessä. 

Ihmiset voi jakaa karkeasti hyviin ja pahoihin; hyvät ovat niitä joiden elämä perustuu itsestä kumpuavaan hyvään, ja pahat niitä jotka ottavat toisilta. Moraalisessa yhteiskunnassa hyvät saisivat (tottakai?) enemmän kuin pahat. Mielenkiintoiseksi tämän tarkastelun tekee yhteiskunta jossa pahat ovat onnistuneet näyttämään hyviltä. Hyville ihmisille annettaan paljon kernaasti kun taas pahoilta halutaan viedä pois, joten tätä kannattaa pohtia.

Omassa ajattelussani sana hyvä saa kolme konnotaatiota: (i) Oikeasti hyvä, määritelty kuten edellä; (ii) Henkilö jolla on hyvän status yhteisössä; (iii) Henkilö jota toinen pitää subjektiivisista syistä hyvänä.

Ensimmäisessä määritelmässä jaan kolme alamerkitystä: Retrospektiivinen hyvyys (pahuus); tarkoittaen hyvyyttä joka on nähtävissä ihmisen tekoina. Prospektiivinen hyvyys (pahuus); eli miten ihmisen arvioidaan käyttäytyvän jatkossa. Biologinen hyvyys (pahuus); se kuinka hyväntahtoiselta henkilö näyttää nykyhetkessä. Nämä tottakai ovat riippuvaisia toisistaan, eli yhden määritelmän täyttyminen korreloi toisen kanssa.

Yhteiskunnassa jossa pahat olisivat onnistuneet kaappamaan hyvyyden määritelmän, olisi ilmeistä että monella olisi hyvän status ilman oikeaa hyvyyttä. Ihminen reagoi muiden mielipiteisiin ja toisaalta saman asian toistaminen saa asian näyttämään todelta. Jos samaa henkilöä väitetään toistuvasti hyväksi tai pahaksi, niin tämä muuttuu vakuuttavaksi.

Toinen määritelmä syntyy tilanteessa jossa on tarve käyttää valtaa, ja vallankäytön oikeutuksena on hyvyys. Ei ole mitenkään selvää että hyvän status ja oikea hyvyys olisivat sama asia. Sekä hyvä, että kompetentti paha mitä ilmeisimmin näyttäisivät suhteellisen hyviltä. Kumpi on kumpi?

Kolmas määritelmä on tilanteisiin, jossa ihminen tulkitsee toisen hyväksi itselleen, eli antaa pahalle anteeksi puutteelisuutensa koska pitää henkilöstä. Yhteiskunta jossa tietynkaltaiset pitävät valtaa johtaa helposti tilanteeseen jossa yksittäisiä hieman pahoja henkilöitä pääsee nauttimaan hyvän statuksesta luonteenpiirteidensä otollisuuden vuoksi.

Näistä kolmesta mielenkiintoisin on oikea hyvyys; mistä se koostuu? Minulla ei ole tarkkaa kaavaa, mutta ehdotan seuraavaa: Moraalinen kirkkaus on välttämätön ehto hyvyydelle. Tämä tarkoittaa kykyä ajatella kirkkaasti moraalisten kysymysten edessä. Toinen välttämätön ehto jota olen pohtinut on omatunto. Voiko omatunnoton ihminen olla hyvä? En usko. Näitä välttämättömiä ehtoja lienee useampikin.

Ihmiset arvottavat toisaan hyviin ja pahoihin jatkuvasti. Kun ihminen arvioi oman asemansa väärin suhteessa toisten mielipiteisiin, helposti henkilö alennetaan alemmas kuin mitä hän muuten olisi. Usein henkilö saattaa olla optimisti ja arvioida oman prospektiivisen hyvyyden paremmaksi kuin biologisen hyvyyden (siis sen mistä henkilöt johtavat ensivaikutelman). Tällä kaikella on merkitystä.

Hegel aikoinaan postuloi subjektiivisen, objektiivisen, ja absoluuttisen hengen käsitteet. Käytän tätä kuvaamaan ihmisiä: useimmat ovat jotain näistä kolmesta. Helposti arvotamme toisia hyviksi (pahoiksi) sen mukaan ovatko he meille mieluisia, kaverimateriaalia. Objektiivinen henkilö näkee tämän läpi ja hyväksyy myös sellaisia henkilöitä osallisiksi hyvään jotka ovat hänelle hieman epämieluisia. Edelleen, absoluuttinen taso on näistä vaikein ymmärtää, mutta lienee Hegelin teesi, antiteesi, synteesi -ajatuksen mukaisesti subjektiivisen ja objektiivisen yhdistelmä; henkilö on siis oppinut tasapainottamaan oman etunsa ja tosiasiat. Olisi ikävää elää yhteiskunnassa jossa valtaapitävän subjektiivinen mielipide päättäisi kuka saa hyvän elämän. On tärkeää ettei subjektiivisuudelle anneta liikaa valtaa.

Biologinen hyvyys on tosi ilmiö. Toisaalta kuten kaikki monimutkaiset järjestelmät on myös tässä löydettävissä säännönmukaisuuksia ja varmasti myös niin kutsuttuja porsaanreikiä.

Kuvitellaan yhteiskunta jossa pahuus olisi voittanut. Pahoilla olisi myös käytettävissään tieto biologisen hyvän postulaateista; he siis voisivat pelata moraalipelejä joilla he saisivatt itsensä näyttämään hyviltä. Esimerkiksi he voisivat muodostaa identiteettiinsä assosiaatioita hyvästä. Näitä keinoja on monia ja seksi yllätyksettömästi sisältää monia keinoja fuulata ulkoista vaikutelmaa. Seksi muuten sisältää aitoja keinoja muokata persoonaa. (Tämä on aihe josta sietäisi jonkun oppineen kirjoittaa kirja jos toinenkin.)

Esitän seuraavaa: valaistunut pahuus pyrkii näyttämään hyvältä, ja edelleen voisi väittää valaistuneen pahuuden olevan täsmälleen hyvyys. Me syömme lihaa joka on eläimen näkökulmasta pahuutta. Se että eläimillä ei ole kykyä sanktioida meitä on mitä ilmeisimmin syy siihen miksi emme tunne syyllisyyttä. Samalla tavalla voit vaikka orjuuttaa kansanosan, ja jos teet tämän oikein, ei omatuntosi tai yhteiskunta soimaa sinua. Olen kuitenkin sitä mieltä että hyvä ja paha ovat eri asia, palataakseni alkuperäiseen määritelmääni. Mitä enemmän riistämme, sitä pahempia me olemme. Dikotomian sijaan näemme jatkumon.

En tuputa uskoani karmaan. Tyydyn sanomaan että moraalilla on merkitystä. Suomi on hyvä maa. Hyvän ja pahan tiedostamalla voimme myös pitää sen sellaisena.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat