Filosofia http://henry.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132421/all Wed, 19 Sep 2018 13:33:44 +0300 fi Ihmisroska - moraalinen vai eettinen ongelma? http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261201-ihmisroska-moraalinen-vai-eettinen-ongelma <p>Ihmisroska puheista on, <a href="http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261175-ihmisroska-rikosilmoitus-blogini-119">kuten aiemmin kirjoitin</a>, tehty rikosilmoituksia. Ihmisroska-puheisiin ovat syyllistyneet hyvin koulutetut henkilöt. Henkilöt joilla pitäisi olla eettistäkin näkemystä. Henkilöt joiden valinnat eivät varmastikaan pohjaa pelkkään moraaliin.</p><p>Etiikkahan on tiedostettua moraalia. Monilla aloilla on olemassa ns. eettiset säännöt, jotka kertovat mikä tapa toimia on oikein. Sääntöjä laadittaessa on huolella perehdytty siihen miksi jokin tapa toimia on oikein ja toinen tapa taas on väärin.</p><p>Väitän, että kun puhuu ihmisroskasta siten kuin nyt on eräässä valtuustossakin ex-kansanedustajan toimesta tapahtunut niin henkilöllä on pikkaisen vääristynyt moraali - ja syynä siihen on kasvatus. Eikä ole edes koulutus tai elämänkokemus sitten auttanut, jotta olisi asian saanut vietyä eettiselle tasolle ennen kuin sen <a href="https://www.iltalehti.fi/politiikka/8fff64d6-8ed7-4042-a8b1-0b53ea56a92f_pi.shtml">suustaan on ulos päästänyt</a>.</p><p><a href="https://peda.net/oppimateriaalit/e-oppi/peruskoulut/raahe/merikadun-koulu/uskonto/9-lk/l9ye2/1mie">Moraaliopin pitäisi olla yksi pakollinen aine</a> kaikessa opetuksessa. Kun jokainen joutuisi riittävän ajoissa pohtimaan sitä, että mikä on oikein ja mikä väärin, eivätkä asian jäisi vain moraalin varaan, niin maailma olisi varmasti tulevaisuudessa kaikille parempi paikka elää.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ihmisroska puheista on, kuten aiemmin kirjoitin, tehty rikosilmoituksia. Ihmisroska-puheisiin ovat syyllistyneet hyvin koulutetut henkilöt. Henkilöt joilla pitäisi olla eettistäkin näkemystä. Henkilöt joiden valinnat eivät varmastikaan pohjaa pelkkään moraaliin.

Etiikkahan on tiedostettua moraalia. Monilla aloilla on olemassa ns. eettiset säännöt, jotka kertovat mikä tapa toimia on oikein. Sääntöjä laadittaessa on huolella perehdytty siihen miksi jokin tapa toimia on oikein ja toinen tapa taas on väärin.

Väitän, että kun puhuu ihmisroskasta siten kuin nyt on eräässä valtuustossakin ex-kansanedustajan toimesta tapahtunut niin henkilöllä on pikkaisen vääristynyt moraali - ja syynä siihen on kasvatus. Eikä ole edes koulutus tai elämänkokemus sitten auttanut, jotta olisi asian saanut vietyä eettiselle tasolle ennen kuin sen suustaan on ulos päästänyt.

Moraaliopin pitäisi olla yksi pakollinen aine kaikessa opetuksessa. Kun jokainen joutuisi riittävän ajoissa pohtimaan sitä, että mikä on oikein ja mikä väärin, eivätkä asian jäisi vain moraalin varaan, niin maailma olisi varmasti tulevaisuudessa kaikille parempi paikka elää.

]]>
2 http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261201-ihmisroska-moraalinen-vai-eettinen-ongelma#comments Etiikka Filosofia Ihmisroska Moraali Moraalioppi Wed, 19 Sep 2018 10:33:44 +0000 Juhani Vehmaskangas http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261201-ihmisroska-moraalinen-vai-eettinen-ongelma
Auktoriteetit dominoivat yhteiskunnallista keskustelua http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259819-auktoriteetit-dominoivat-yhteiskunnallista-keskustelua <p><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Thales">Thales Miletoslainen</a>&nbsp;on ensimmäinen historiaan kirjattu filosofi, joskin filosofian terminä lanseerasi ilmeisesti <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Pythagoras">Pythagoras</a>. Filosofia-sanan etymologia on kreikkaa: filia sofia, eli rakkaus viisauteen. Tämä oli aikoinaan oiva tapa kiertää <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Sofismi">sofistien</a> (silloisten päivystävien dosenttien) &quot;monopoli&quot; keskusteluun. Kuka tahansa ei voinut olla sofisti, mutta ketään ei voinut estää rakastamasta viisautta.&nbsp;Sen ajan sofistit olivat retorisia mestareita, kun taas filosofit pyrkivät voittamaan väittelyt faktoilla.</p><p>Sittemmin filosofia on kokenut kurjan kohtalon - monen kiinnostus aiheeseen on koulussa tapettu niinkin typerillä kysymyksillä kuin &quot;Jos puu kaatuu metsässä, eikä ketään ole kuulemassa, syntyykö siitä ääntä?&quot;</p><p>Tämän lisäksi filosofeja on vedetty kölin alta, kuten Himasen tapauksessa tehtiin:</p><p><a href="https://yle.fi/uutiset/3-6579349">Onko Pekka Himasen työryhmän tutkimus 700 000 euron arvoinen?</a>&nbsp;(Yle 15.4.2013)</p><p><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Sokrates">Sokrates</a> ei ilmeisesti aikoinaan ottanut maksua opetuksistaan, ja oma lempifilosofini <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Diogenes_Sinopelainen">Diogenes</a>&nbsp;asui köyhyydessä saviruukussa ja lähinnä soitti suutaan - tarinan mukaan myös Aleksanteri Suurelle.</p><p>Himasen vähintäänkin kohtuullinen palkkio sekä pääministerin komppaaminen eivät olleet filosofian tradition mukaista toimintaa, eli kriitiikki häntä kohtaan on ainakin osittain aiheellista.</p><p>Koska filosofit eivät ole kovassa huudossa, uuden ajan keskustelun monopolisoijat, eli auktoriteetit ovat ottaneet heidän paikkansa. <a href="https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005754740.html">Bengt Holmström otti kantaa demokratian avoimuuteen</a>&nbsp;(HS&nbsp;15.7.2018) siitäkin huolimatta, että taloustieteen &quot;Nobelin&quot; vuoden&nbsp;1974 voittaja Friedrich Hayek esitti <a href="https://www.nobelprize.org/prizes/economics/1974/hayek/speech/">puheessaan</a>&nbsp;(<a href="https://www.nobelprize.org" title="https://www.nobelprize.org">https://www.nobelprize.org</a>) vaatimuksen: &quot;Jokaisen, joka kyseisen palkinnon voittaa, pitäisi tehdä nöyryyden vala siitä, etteivät he koskaan puhu julkisesti asioista, joita he eivät ymmärrä riittävän hyvin.&quot;</p><p>Itse sain kokea auktoriteetti-efektin hiljattain <a href="https://twitter.com/Legioona/status/1031566576267526144">yrittäessäni väitellä suomalaisen tutkijan kanssa</a>&nbsp;(Twitter 20.8.2018 + <a href="http://blog.hse-econ.fi/?p=7985">http://blog.hse-econ.fi/?p=7985</a> +&nbsp;kuvaliite) asumistuen vaikutuksesta vuokriin - koska en selvästikään kykene argumentoimaan, minun kanssani ei näköjään ollut tarpeen väitellä.&nbsp;Kaupunkitaloustieteilijät mahtuvat Suomessa normitaksiin, jossa näyttää myös jossain määrin kaikuvan sisällä. Tästä syystä kannatan <a href="https://vatt.fi/artikkeli/-/asset_publisher/mita-annettavaa-kaupunkitaloustieteella-on-kaupunkisuunnittelulle-">Tuukka Saarimaan pyyntöä kaupunkitaloustieteen lisäresursointiin</a>&nbsp;(vatt.fi,&nbsp;6.7.2018), jos vaikka saisivat palkattua jonkun asioista hieman eri mieltä olevan joukkoonsa.</p><p>Sitä odotellessa kuitenkin toivoisin, että kaikkien alojen auktoriteetit ovat valmiita aktiivisesti väittelemään oman alansa asioista myös oman kuplansa ulkopuolisten henkilöiden kanssa, sillä vaikka filosofia voi olla aallonpohjassa, viisauden rakastajia on maailma pullollaan.</p><p>Jos me kaikki saisimme puhua vain asioista joita täydellisesti ymmärrämme, kukaan meistä ei voisi puhua mistään.</p><p>Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja, varavaltuutettu ja filosofiksi itsensä nimittänyt, joka on kauhukseen huomannut vain poliitikkojen nauttivan väittelystä nykypäivänä.</p><p>PS. Wikipedia-artikkeli Diogeneksestä on hyvä juttu itsessään, kannustan lukemaan.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Thales Miletoslainen on ensimmäinen historiaan kirjattu filosofi, joskin filosofian terminä lanseerasi ilmeisesti Pythagoras. Filosofia-sanan etymologia on kreikkaa: filia sofia, eli rakkaus viisauteen. Tämä oli aikoinaan oiva tapa kiertää sofistien (silloisten päivystävien dosenttien) "monopoli" keskusteluun. Kuka tahansa ei voinut olla sofisti, mutta ketään ei voinut estää rakastamasta viisautta. Sen ajan sofistit olivat retorisia mestareita, kun taas filosofit pyrkivät voittamaan väittelyt faktoilla.

Sittemmin filosofia on kokenut kurjan kohtalon - monen kiinnostus aiheeseen on koulussa tapettu niinkin typerillä kysymyksillä kuin "Jos puu kaatuu metsässä, eikä ketään ole kuulemassa, syntyykö siitä ääntä?"

Tämän lisäksi filosofeja on vedetty kölin alta, kuten Himasen tapauksessa tehtiin:

Onko Pekka Himasen työryhmän tutkimus 700 000 euron arvoinen? (Yle 15.4.2013)

Sokrates ei ilmeisesti aikoinaan ottanut maksua opetuksistaan, ja oma lempifilosofini Diogenes asui köyhyydessä saviruukussa ja lähinnä soitti suutaan - tarinan mukaan myös Aleksanteri Suurelle.

Himasen vähintäänkin kohtuullinen palkkio sekä pääministerin komppaaminen eivät olleet filosofian tradition mukaista toimintaa, eli kriitiikki häntä kohtaan on ainakin osittain aiheellista.

Koska filosofit eivät ole kovassa huudossa, uuden ajan keskustelun monopolisoijat, eli auktoriteetit ovat ottaneet heidän paikkansa. Bengt Holmström otti kantaa demokratian avoimuuteen (HS 15.7.2018) siitäkin huolimatta, että taloustieteen "Nobelin" vuoden 1974 voittaja Friedrich Hayek esitti puheessaan (https://www.nobelprize.org) vaatimuksen: "Jokaisen, joka kyseisen palkinnon voittaa, pitäisi tehdä nöyryyden vala siitä, etteivät he koskaan puhu julkisesti asioista, joita he eivät ymmärrä riittävän hyvin."

Itse sain kokea auktoriteetti-efektin hiljattain yrittäessäni väitellä suomalaisen tutkijan kanssa (Twitter 20.8.2018 + http://blog.hse-econ.fi/?p=7985 + kuvaliite) asumistuen vaikutuksesta vuokriin - koska en selvästikään kykene argumentoimaan, minun kanssani ei näköjään ollut tarpeen väitellä. Kaupunkitaloustieteilijät mahtuvat Suomessa normitaksiin, jossa näyttää myös jossain määrin kaikuvan sisällä. Tästä syystä kannatan Tuukka Saarimaan pyyntöä kaupunkitaloustieteen lisäresursointiin (vatt.fi, 6.7.2018), jos vaikka saisivat palkattua jonkun asioista hieman eri mieltä olevan joukkoonsa.

Sitä odotellessa kuitenkin toivoisin, että kaikkien alojen auktoriteetit ovat valmiita aktiivisesti väittelemään oman alansa asioista myös oman kuplansa ulkopuolisten henkilöiden kanssa, sillä vaikka filosofia voi olla aallonpohjassa, viisauden rakastajia on maailma pullollaan.

Jos me kaikki saisimme puhua vain asioista joita täydellisesti ymmärrämme, kukaan meistä ei voisi puhua mistään.

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja, varavaltuutettu ja filosofiksi itsensä nimittänyt, joka on kauhukseen huomannut vain poliitikkojen nauttivan väittelystä nykypäivänä.

PS. Wikipedia-artikkeli Diogeneksestä on hyvä juttu itsessään, kannustan lukemaan.

]]>
4 http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259819-auktoriteetit-dominoivat-yhteiskunnallista-keskustelua#comments Filosofia Kaupunkitaloustiede Kupla Tue, 21 Aug 2018 20:34:29 +0000 Amos Ahola http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259819-auktoriteetit-dominoivat-yhteiskunnallista-keskustelua
Tero Ojanperä höpsii tekoälystä http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257366-tero-ojanpera-hopsii-tekoalysta <p>Tekoälyn ymmärtäminen ja hyödyntäminen edellyttää tavallista tarkempaa käsitteellistä ajattelua myös metaforien osalta. Kuitenkin toistuvasti tekoälyyn liitetään höpsöjä metaforia kuten <em><u><a href="https://www.theregister.co.uk/2011/08/31/farewell_then_tero_ojanpera/">Tero Ojanperä</a></u></em> kuvassa: &rdquo;<strong>data on tekoälyn polttoaine&rdquo;.</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Risto Siilasmaa on yksi monista höpsijöistä:</p><p>&rdquo;<strong>Data on tekoälyn ruokaa&rdquo;.&nbsp;</strong></p><p><a href="http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/244901-data-on-tekoalyn-ruokaa">http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/244901-data-on-tekoalyn-ruokaa</a></p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tekoälyn ymmärtäminen ja hyödyntäminen edellyttää tavallista tarkempaa käsitteellistä ajattelua myös metaforien osalta. Kuitenkin toistuvasti tekoälyyn liitetään höpsöjä metaforia kuten Tero Ojanperä kuvassa: ”data on tekoälyn polttoaine”.

 

Risto Siilasmaa on yksi monista höpsijöistä:

Data on tekoälyn ruokaa”. 

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/244901-data-on-tekoalyn-ruokaa

 

 

]]>
5 http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257366-tero-ojanpera-hopsii-tekoalysta#comments Filosofia Metaforat Tekoäly Mon, 25 Jun 2018 04:18:03 +0000 Lauri Gröhn http://grohn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257366-tero-ojanpera-hopsii-tekoalysta
Transsendentiaalinen idealismi http://jiihooantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250657-transsendentiaalinen-idealismi <p><strong>&nbsp; </strong>&nbsp;<em>&quot;<u><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Transsendentaalinen_idealismi">Transsendentaalinen idealismi</a></u> (kriittinen idealismi, formalistinen idealismi) on idealistinen oppi, jonka perusti Immanuel Kant. Sen mukaan aineelliset oliot ovat ilmiöitä (fenomenon), jotka syntyvät mielen aprioristen ehtojen tuloksena, eivätkä näin ollen ole olemassa ihmisen ulkopuolella sellaisina kuin ne havannoidaan. Oliot itsessään (Ding an Sich, noumenon) ovat transsendentteja eli tietokyvyn ulkopuolella, mutta mieli konstruoi eli rakentaa ne omien psyykkisten ehtojensa mukaan.&quot;</em></p> <p>&nbsp;</p> <p>Mitä tämä tarkoittaa?</p> <p>&nbsp;</p> <p>No, esimerkiksi keittiön pöydällä äänettömästi paikallaan öllöttävä maitopurkki on tottavie itsessään aineellinen olio - mutta ihmiselle se on merkityksellinen ainoastaan niin kauan ja sen aikaa, kun ihminen tekee tästä kantikkaasta oliosta aistihavaintoja ja käsittelee niiden pohjalta rakentuneita mielikuviaan yrittäen samalla ehkä rationaalisesti ymmärtää maitopurkiksi nimeämänsä objektin suhteellista positiota omassa todellisuusavaruudessaan :)</p> <p>&nbsp;</p> <p>Todellisuus on siis luonteeltaan subjektiivista kokemista ...</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>    "Transsendentaalinen idealismi (kriittinen idealismi, formalistinen idealismi) on idealistinen oppi, jonka perusti Immanuel Kant. Sen mukaan aineelliset oliot ovat ilmiöitä (fenomenon), jotka syntyvät mielen aprioristen ehtojen tuloksena, eivätkä näin ollen ole olemassa ihmisen ulkopuolella sellaisina kuin ne havannoidaan. Oliot itsessään (Ding an Sich, noumenon) ovat transsendentteja eli tietokyvyn ulkopuolella, mutta mieli konstruoi eli rakentaa ne omien psyykkisten ehtojensa mukaan."

 

Mitä tämä tarkoittaa?

 

No, esimerkiksi keittiön pöydällä äänettömästi paikallaan öllöttävä maitopurkki on tottavie itsessään aineellinen olio - mutta ihmiselle se on merkityksellinen ainoastaan niin kauan ja sen aikaa, kun ihminen tekee tästä kantikkaasta oliosta aistihavaintoja ja käsittelee niiden pohjalta rakentuneita mielikuviaan yrittäen samalla ehkä rationaalisesti ymmärtää maitopurkiksi nimeämänsä objektin suhteellista positiota omassa todellisuusavaruudessaan :)

 

Todellisuus on siis luonteeltaan subjektiivista kokemista ...

]]>
6 http://jiihooantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250657-transsendentiaalinen-idealismi#comments Filosofia Sukupuolen moninaisuus Thu, 08 Feb 2018 11:12:21 +0000 Juho Antikainen http://jiihooantikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250657-transsendentiaalinen-idealismi
Yleissivistävä koulutus on kansakunnan suurin kysymys http://vinkuukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249072-yleissivistava-koulutus-on-kansakunnan-suurin-kysymys <p>&nbsp;</p><p>Ilkka Niiniluodon <a href="https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005522667.html">järkevä mielipide (HS 13.1.)</a> muistuttaa lukion yleissivistävyyden tärkeydestä. Hänen mukaansa lukiota uudistettaessa tietämisen taitojen korostus ei saa merkitä oppiaineiden hylkäämistä. Niiniluoto muistuttaa, että nykyisin jo verkosta vapaasti &shy;haettavan avoimen informaation pätevyyden arviointi ja tulkinta edellyttävät vastaanottajalta vahvaa yleissivistystä.&nbsp;</p><p>Hän on oikeassa. Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä postmodernissa maailmassa vaihtoehtoisten erilaisiin tarkoituksiin luotujen &quot;totuuksien&quot; kanssa, ellemme pidä koulujen vahvasta yleissivistyksestä kiinni. Tämän pitäisi olla aivan enimmäinen asia.</p><p>Suomen kaikki nousut, oli kyse itsenäisyydestä, teollistumisesta tai korkeateknologian menestyksestä, ovat rakentuneet yleissivistykseen.</p><p>Omalla äidinkielellä on suuri yhteys elämänhallintaan, mutta se ei ole yksin, ilmattomassa tilassa. Vahvan lukutaidon pohjalta on mahdollisuus laajentaa vieraiden kielten osaamista, joka parhaimmillaan kasvaa kulttuuriseksi osaamiseksi. Jotta voi ymmärtää maailman tapahtumia ja taloudellispoliittisia ratkaisuja, pitää olla tietoa ihmiskunnan historiasta. Kyetäkseen ymmärtämään eri kansakuntien ajattelutapojen vaikuttimia, on hyvä olla perillä erilaisten kulttuurien uskonnoista. Filosofian merkitys on aivan keskeinen. Ihmisten pitää osata ajattelua. Mitä enemmän he lisäksi oppivat ajattelun metataitoja (psykologia, sosiaalipsykologia), sen paremmin he voivat ja kykenevät aktiivisesti järjestämään elämänsä henkistä pohjaa.</p><p>Humanistisen pohjan rinnalla luonnontieteet tarjoavat näkymän fyysiseen luontoon ja maailmankaikkeuteen. Teknologiaa emme voi kehittää järkevästi, ellemme ole syvällisesti perillä siitä ihmisestä, jolle ratkaisuja ja sovelluksia tehdään.</p><p>Toivon ja uskon, että yhteiskunnassamme on riittävästi älyä ja sydämen sivistystä, jotta uudistuksissa ei tehdä valtavaa vahinkoa osaamisemme syvärakenteelle.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Ilkka Niiniluodon järkevä mielipide (HS 13.1.) muistuttaa lukion yleissivistävyyden tärkeydestä. Hänen mukaansa lukiota uudistettaessa tietämisen taitojen korostus ei saa merkitä oppiaineiden hylkäämistä. Niiniluoto muistuttaa, että nykyisin jo verkosta vapaasti ­haettavan avoimen informaation pätevyyden arviointi ja tulkinta edellyttävät vastaanottajalta vahvaa yleissivistystä. 

Hän on oikeassa. Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä postmodernissa maailmassa vaihtoehtoisten erilaisiin tarkoituksiin luotujen "totuuksien" kanssa, ellemme pidä koulujen vahvasta yleissivistyksestä kiinni. Tämän pitäisi olla aivan enimmäinen asia.

Suomen kaikki nousut, oli kyse itsenäisyydestä, teollistumisesta tai korkeateknologian menestyksestä, ovat rakentuneet yleissivistykseen.

Omalla äidinkielellä on suuri yhteys elämänhallintaan, mutta se ei ole yksin, ilmattomassa tilassa. Vahvan lukutaidon pohjalta on mahdollisuus laajentaa vieraiden kielten osaamista, joka parhaimmillaan kasvaa kulttuuriseksi osaamiseksi. Jotta voi ymmärtää maailman tapahtumia ja taloudellispoliittisia ratkaisuja, pitää olla tietoa ihmiskunnan historiasta. Kyetäkseen ymmärtämään eri kansakuntien ajattelutapojen vaikuttimia, on hyvä olla perillä erilaisten kulttuurien uskonnoista. Filosofian merkitys on aivan keskeinen. Ihmisten pitää osata ajattelua. Mitä enemmän he lisäksi oppivat ajattelun metataitoja (psykologia, sosiaalipsykologia), sen paremmin he voivat ja kykenevät aktiivisesti järjestämään elämänsä henkistä pohjaa.

Humanistisen pohjan rinnalla luonnontieteet tarjoavat näkymän fyysiseen luontoon ja maailmankaikkeuteen. Teknologiaa emme voi kehittää järkevästi, ellemme ole syvällisesti perillä siitä ihmisestä, jolle ratkaisuja ja sovelluksia tehdään.

Toivon ja uskon, että yhteiskunnassamme on riittävästi älyä ja sydämen sivistystä, jotta uudistuksissa ei tehdä valtavaa vahinkoa osaamisemme syvärakenteelle.

]]>
2 http://vinkuukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249072-yleissivistava-koulutus-on-kansakunnan-suurin-kysymys#comments Filosofia Historian opetus Lukio Yleissivistys Sat, 13 Jan 2018 08:33:00 +0000 Väinö Kuukka http://vinkuukka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249072-yleissivistava-koulutus-on-kansakunnan-suurin-kysymys
Mistä elämässä on kyse? http://paiviruippo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244159-mista-elamassa-on-kyse <p>Elämän tarkoitus on muutoksessa koko ajan kuten on elämäkin. Välillä elämän tarkoitukseksi riittää se, että pysyy hengissä.<br />&nbsp;<br />Elämässä on kyse siitä, että ihminen erottaa oikean ja väärän toisistaan sekä siitä, että muistaa oikeudenmukaisuuden kaikissa asioissa. Nämä antavat elämälle sisältöä, tarkoitusta sekä päämäärää kohti parempaa ihmisyyttä ja maailmaa.<br />&nbsp;<br />Kun ihminen tekee väärin tai vääryyttä, niin hän on vastuussa siitä ja mahdollisista seurauksista ja hänen tulee kantaa vastuunsa.<br />&nbsp;<br />Mitä sinä jätät jälkeesi tähän yhteiskuntaan ja maailmaan kuolemasi jälkeen?<br />&nbsp;<br />Millainen on sinun elämänjälkesi?<br /><br />Elämään kuuluu kärsimys. En tiedä miksi. Joskus se johtuu siitä, että elämme ja toimimme väärin.<br /><br /><strong>Ne, jotka ovat kärsineet ovat vieneet maailmaa eteenpäin, eivät ne, jotka ovat aiheuttaneet kärsimystä.<br />- Leo Tolstoi</strong></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Elämän tarkoitus on muutoksessa koko ajan kuten on elämäkin. Välillä elämän tarkoitukseksi riittää se, että pysyy hengissä.
 
Elämässä on kyse siitä, että ihminen erottaa oikean ja väärän toisistaan sekä siitä, että muistaa oikeudenmukaisuuden kaikissa asioissa. Nämä antavat elämälle sisältöä, tarkoitusta sekä päämäärää kohti parempaa ihmisyyttä ja maailmaa.
 
Kun ihminen tekee väärin tai vääryyttä, niin hän on vastuussa siitä ja mahdollisista seurauksista ja hänen tulee kantaa vastuunsa.
 
Mitä sinä jätät jälkeesi tähän yhteiskuntaan ja maailmaan kuolemasi jälkeen?
 
Millainen on sinun elämänjälkesi?

Elämään kuuluu kärsimys. En tiedä miksi. Joskus se johtuu siitä, että elämme ja toimimme väärin.

Ne, jotka ovat kärsineet ovat vieneet maailmaa eteenpäin, eivät ne, jotka ovat aiheuttaneet kärsimystä.
- Leo Tolstoi

]]>
7 http://paiviruippo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244159-mista-elamassa-on-kyse#comments Arki Filosofia Politiikka Mon, 09 Oct 2017 09:59:48 +0000 Päivi Ruippo http://paiviruippo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244159-mista-elamassa-on-kyse
Totuuteen, vapauteen ja moraaliin orientoituminen http://tuomofalck.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243863-totuuteen-vapauteen-ja-moraaliin-orientoituminen <p>Orientoituminen merkitsee suuntautumista, tutustumista ja perehtymistä. Se painottaa erityisesti aktiivista ja parhaillaan kantavaa, toiminnallista vaikutusta &ndash; perusteellisemmassa muodossa kuin sanahelinänä. Yrityksenä siis jälleen viittoa puuttellisilla sanoilla aktiiviseen tapahtumiseen, jota sanat ja niiden tulkitsijan vaikuttimet väistämättä värittävät ja lokeroivat &ndash; haastavaa kuin mikä! Silti jostakin kumpusi tämäkin pyörittely vaiheittaisena paisuvana lumipallona ja tämä juuri käynnissä oleva virke on viimeisiä lisäyksiä tähän tekstiin eli tämä alkaa olla nyt tässä.</p><p>&nbsp;</p><p>Jokainen ihminen, eläin ja olio on ympäristönsä orientoima sekä väistämättä orientoituu aistiensa ja tietoisuutensa kautta. Orientoitumista, mukautumista, vinoutumista ja värittymistä tapahtuu siis lävitse elämän <em>&ndash; </em>pitkäkantoisia vaikutuksia syntyy etenkin varhaisilla ikävuosilla. Voimme aktiivisesti orientoida itseämme, mutta kokemuksemme, altistumisemme ja tekemisemme orientoivat sekä värittävät meitä erittäin merkittävästi, jättäen monesti vain rajallisen määrän tilaa uusille mahdollisuuksille ja tuoreille näkemyksille. Jos todella tajuamme tämän &ndash; ja sallimme tietoisuudellemme tilaa &ndash; niin orientoitumisemme meissä kantaviin vaikutuksiin voi kokea mullistuksia.</p><p>&nbsp;</p><p>Imemämme vaikutteet kirjoittavat tai uudelleenkirjoittavat tapatottumuksiamme, tunneskaalojamme ja ajatusrakenteitamme<em> </em><em>&ndash; </em>jotka puolestaan ovat erittäin vuorovaikutteisesti linkittyneitä toisiinsa. Todella keskeisenä kaikessa &ndash; jopa aikaisempien orientoitumisten kumoamisessa ja uudelleenkirjoittamisessa &ndash; on jatkuvaluontoisesti ilmenevä nykyhetki. Se määrittää millaisen luonteen totuuden pilkahdukset, vapaus ja moraali omaavat.</p><p>&nbsp;</p><p>Nykyistä maailmantilannetta tarkastellessa on kiintoisaa katsoa vaikutteiden ja vaikutusvallan orientoitumista: kuinka yhteiskuntia dominoiva talousjärjestelmä on orientoitunut ja kuinka se lähestyy eteensä ilmeisen väistämättä tulevia kasvukipuja ja suuruuden hullutteluja, joskin kannatellen myös materiaalisen hyvinvoinnin kohoamista, kiihtyvää teknologistumista, kaupungistumista ja yhteiskuntariippuvaisuutta sekä monenlaista, aikaisempia normeja kumoavaa kirjavuutta. Paljon se on myös ottanut harppauksia moraalisempaan ja tiettyjä sotkuja siivoavaan suuntaan &ndash; tosin monesti vapauksien ja tiettyjen totuuden puolien kustannuksella tai pysytellen suhteellisesti moraalisena <em>(&quot;etenkin me, ei he&quot; tai &quot;enimmäkseen me, välillä myös he&quot; ja niin edelleen)</em>.</p><p>&nbsp;</p><p>Toisaalta tiettyjä traagisia vaikutuksia jatkaa nykyajassa edelleen vahvoina: pelko <em>(esimerkiksi terrorista, hyvinvoinnista, jopa merkityksentunnon säilymisestä)</em>, viha ja katkeruus <em>(menneisyyden kannateltujen vaikutusten ruokkima)</em> sekä valheellisuus kirjavissa muodoissaan <em>(voi peittää totuuden kokonaiskuvaa surullisen tehokkaasti)</em>. Esimerkkejä totuuden vääristymistä: yksinkertaiset perustelut peittämään monimutkaisempia tai kierompia ajavia merkityksiä, monimutkaisia perusteluja kätkemään yksinkertaisia kierouksia, pintapuolisesti silottelevaa tiedotus- ja suhdetoimintaa, käyttäytymistieteitä hyödyntäviä markkinointi- ja vaikuttamismetodeja, ihmisiä yhteiskunnallisiin leireihin tai kaksijakoisuuteen ajavia käytänteitä sekä jollakin pahaksi julistetulla taholla pelottelua ja sen vastustamista lietsomalla, sekä valtava kirjo totuutta puutteellisesti huomioivia uskomuksia.</p><p>&nbsp;</p><p>Totuudellisempaa on esimerkiksi sanoa useammin ettei tiedä varmaksi tai ettei ole selvyyttä kaikista vaikuttavista tekijöistä, mutta yhä turhan usein jäädään totuudellisuuden luonnetta poissulkeviin lokeroihin, itseään ruokkiviin kierteisiin tai ei liiemmin välitetä viihteellisen ylitarjonnan ja suggestoivasti integroituvien älysovellusten tarjoutuessa vapaa-aikamme viemään. Kyseenalaistettavissa onneksi, kuten niin monet muutkin havainnot, havaintojen kuvailijat ja kirjavin tavoin kantavat vaikuttimet sekä uskomukset. Uskolla on lisäksi voimakasta arvoa uskojalle &ndash; kuten joskus ennenkin on tullut todettua &ndash; eikä usko välttämättä ja väistämättä sulje tärkeitä kohdistuksia pois. Tärkeältä tuntuisi totuudellisesti punnita uskomusten hedelmiä sekä niiden kantavia ja arvoa antavia, usein ennakoivasti pohjustavia vaikutuksia.</p><p>&nbsp;</p><p>Mitä roolia moraali, totuus ja vapaus näyttelevät ajassamme? Nykyhetki ja siinä kantavat vaikutteet, orientoitumat ja arvot ovat suorimpia, välittömimpiä määrittäjiä todellisuuden tilasta. Orientoituminen ja siihen puuttuminen on aktiivisimmillaan juuri nyt. Se, mikä parhaillaan nauttii vaikutusvaltaa, todennäköisesti vaikuttaa niin menneestä tehtäviin nostoihin kuin tuleviin orientoitumistaipumuksiinkin &ndash; niin tehokkaasti vartumme vaikutustemme ja vaikutusympäristömme synnyttäminä sekä muovaamina. Toisaalta tietynlaiset yksipuoliset taipumukset ruokkivat myös kyseenalaistamista ja vastareaktioita, avaten potentiaalia totuuden sirpaleiden esiin astumisille ja kokonaiskuvan avartumiselle. Mutta jos varttumisympäristö on jo valmiiksi totuudellinen ja kattavamman kokonaiskuvan muodostumista sekä sen merkitysten ymmärtämistä voimakkaasti tukeva, tulee avautunut potentiaali luontevammin omalla painollaan. Näin ei kumminkaan taida toistaiseksi olla, joten monesti vaaditaan joko voimakkaita kyseenalaistuksia tai erityinen, avarakatseisuutta jatkuvaluonteisesti ruokkiva varttumisympäristö.</p><p>&nbsp;</p><p>Miten totuus näyttäytyy nykyään? Tiede ja tieteenalat <em>(kuten ihmisen käyttäytymistieteet)</em> nauttivat korostunutta arvostusta, mutta vieläkin suurempaa arvostusta nauttii traagisia totuuksia ilmentävä, valtavia ja kasvavia kuiluja ylläpitävät tekijät: varakkuus ja vaikutusvalta &ndash; sekä niiden lumo. Arkisemmassa mittakaavassa edellä mainituille tekijöille voimaansa antavat suuri taipumus mukautua ympärillämme vakuuteltuun tapaan elää. Keskeistä on varakkuuden ja vaikutusvallan luonne, joka valitettavasti muistuttaa kerryttämishimohöyryissään liian usein parasitismia: jopa tunnekylmästi laskelmoivaa ja alkukantaista, alhaista ja omanapaista &rdquo;järjestäytynyttä kaaosta&rdquo;. Tämä on tietenkin tarkoituksellinen kärjistys, &quot;huutomerkki&quot;. Ilmiö ja sen vivahteet lietsovat ja ylläpitävät alistamista, eriarvoa sekä moraalittomuutta ja moraalista relativismia. Jatkuvien kasvupyrkimystensä sekä itsensä pönkittämispyrkimysten takia vallan ja varallisuuden lumo tempaisee suurempia massojakin mukaan materiaalin, teknologian ja kulutusparatiisin elintasonousukiitoon. Tämä tapahtuu vähintäänkin passiivisen, helpoksi ja luontevaksi tehdyn mukautumisen muodossa. Talousjärjestelmä on kuin kudottu verkko, kytkien likimain kaikki tavalla tai toisella varakkuuden ja vaikutusvallan pelinappuloiksi. Tärkeää tässäkin on tarkastella kantavia vaikutuksia sekä niiden synnyttämiä hedelmiä ja sallimuksia; hyvää sekä orastavia lisämahdollisuuksia löytyy todella paljon.</p><p>&nbsp;</p><p>Ihminen on sosiaalisiin käytänteisiin ja normeihin erittäin herkästi sopeutuvainen &ndash; etenkin helppojen viihdykkeiden ja ohjattujen valintojen runsauden keskellä. Kiihtyvät ja verkkoaan kattavammin kutovat vaikutukset ovat maailmanlaajuisesti nähtävissä ja näytteitä on historia pullollaan &ndash; varsinkin kaikkine puolineen tarkasteltuna. Totuusorientaatio tuo siis väistämättä vastaan karummatkin puolet todellisuudesta, vaikka niitä ja niiden kantavia vaikutuksia kovasti yhteiskunnallisten voittajien puolella &quot;kaunistellaankin&quot;.</p><p>&nbsp;</p><p>Totuuden ei kumminkaan tulisi peittyä, sillä peittyessään se mahdollistaa sen välähdyksiä enemmän tai vähemmän tahallisesti hyväksikäyttäviä, suunnitelmallisia ja järjestelmällisiä vaikuttajatahoja. Ei toki ole myöskään hedelmällistä keskittyä vain vallan ja varallisuuden torumiseen &ndash; ovathan ne monesti myös sivutuotteita inspiroituneista ja maailmaa parempaan mullistaneista oivalluksista. Mutta eittämättä pätee sananparsi: kohtuus kaikessa. Niin myös varallisuudessa ja vaikutusvallassa, mukautumiskentän verkon kutoutumisessa. Vapaus vaikuttaa &quot;kohtuulliselta avaimelta&quot; kohdistamiseen?</p><p>&nbsp;</p><p>Vapautta on etenkin suhteessa johonkin &ndash; näin sen orientaatio ja luonne erottuu selkeimmin. Vapaus alistamisesta, vapaus rajoitteista <em>(totuuden asettamissa rajoissa)</em>, vapaus pelosta, vapaus huolista, vapaus vankilasta, vapaus edistyksen tiellä laahaavista rakenteista, vapaa tekemään, vapaa olemaan, vapaa tuntemaan, vapaa ajattelemaan, vapaa olemaan vaikutusvaltainen ja omanarvontuntoinen, uniikki yksilö. Vapaus sellaisenaan on kiintoisa pohdinnan ja hahmotuspyrkimyksen aihe. Siitä vaikuttaa itsessään olevan hankala sanoa selkeästi muuta kuin että se on varmastikin potentiaalia pursuava ja sisältyväinen totuuteen? Totuusorientaation avulla lienee tarkkaavaisesti hahmotettavissa vapauden luonteen ilmentymiä &ndash; kuten ihmisen tietoisuuden hetki hetkeltä omaavat valtavat vapaudet irtautua menneisyyden urautumista sekä alkukantaisemmista vaikuttimista orientaationsa ja sen synnyttämän tekemisen ansiosta.</p><p>&nbsp;</p><p>Totuus ilmenee suhteellisissa muodoissa todellisuudessa uskomustemme ja hahmotustemme sekä etenkin yksilöllisen, valtavan kyvykkyyspotentiaalimme suodattamana. Totuus kattaa syvimmillään kaiken, siksi se on suurempaa kuin suhteellisuus. Valheet, manipulaatio, käyttäytymispsykologian hyväksikäyttö ja bisneskulttuurin lietsoma pitkän tähtäimen suunnitelmallisuus vaikutusvallan ja lobbarikulttuurin huipulla kuuluvat myös totuuden piiriin. Siihen sisältyvät yhtälailla vaikkapa merkityksentunnon kokemukset, mahdollisuuksien ja oivallusten vahvat kipinät, loogiset havainnot maailmankaikkeudesta, yksilöllisen kapasiteetin kukinnot sekä empaattiset toimet kärsivien olentojen tilan parantamiseksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Totuus on ehkä neutraalein ja suoraviivaisin sana, jonka voi aivan hyvin venyttää kuvaamaan kaikkea &ndash; niin perusteellisesti kuin vain vaivaiset sanat saavat sen ilmaistua. Totuus on riippumaton, sillä kaikki riippuu totuudesta, sen vuorovaikutteisesti kutoutuneesta verkosta. Totuutta ymmärtämällä avautuu valtavia voimavaroja, myös moraalisesti kyseenalaisille teoille. Tästä päästään moraaliorientaatioon.</p><p>&nbsp;</p><p>Moraalia on suhteellisissa muodoissa liki väistämättä &ndash; olemmehan kognitiivisesti vinoutuneita ja värittyneitä olentoja. Mutta moraalia on myös ilman suhteutusta, tällöin puhutaan korkeammasta moraalista, joka huomioi sekä vapauden mahdollisuudet että etenkin totuuden laajemman kentän. Totuuden laajempi kenttä vaikuttaisi synnyttävän tuntevien olentojen kärsimykselle suurta, ennaltaehkäisyyn ja minimointiin tähtäävää huomioarvoa?</p><p>&nbsp;</p><p>Moraali on myös alisteinen totuudelle, aivan kuten vapauskin. Itse asiassa moraali vaikuttaa olevan alisteinen myös vapaudelle, joskin korkea moraali on vapauden korkeimman potentiaalin täyttymys &ndash; kunhan se vain huomioi parhaansa mukaan totuudellisuuden? Olemme siis vapaita toimimaan moraalisesti tai vähemmän moraalisesti, mutta mahdollisimman vahvan totuuskäsityksen avulla voimme mahdollistaa korkeamman, absoluuttisemman moraalin toteutumista &ndash; se pystynee tulemaan väistämättömällä luontevuudella riittävän totuudellisuuden vallitessa. Tässä omakohtainen oivaltaminen virheiden, kokemusten ja oivallusten kautta korostuu erittäin suuresti; aktiivisesti syventyen sekä hiljaisuuden kautta tilaa antaen, mukautumia ja moraalisia jakautumia kyseenalaistaen.</p><p>&nbsp;</p><p>Pyöritys on johtanut tai johdatellut seuraavaan järjestykseen: totuus on ensin ja se sisältää absoluuttisesti kaiken &ndash; se on kaikista korkein mahdollinen kaikessa suoruudessaan ja järkkymättömyydessään. Korkein mahdollinen siksi, että se kattaa kaikki mahdollisuudet. Sitten tulee vapaus, joka oleellisimmillaan mahdollistaa moraalisen toiminnan. Ihminen on vapauden korkein tietämämme ilmentymä eli materiaalinen ruumiillistuma. Toki löytyy ihmisiä, jotka väittävät ja uskovat että on ihmistäkin vapaampia tietoisuuksia, mutta tällä erää ja tämän pohdinnan piirissä perustelluinta on todeta vapauden ilmentyvän valtavana ihmisen tietoisuudessa &ndash; sulkematta täysin pois muitakaan vaihtoehtoja. Korkein ihmiselle vapauden kautta tarjoutuva mahdollisuus on moraalinen toiminta ja sen kantavan luonteen iskostaminen nykyhetkessä ilmeneväksi. Tällöin sen liekki palaa ja pitää parhaansa mukaan huolen myös tulevasta &ndash; totuuden asettamissa rajoissa.</p><p>&nbsp;</p><p>Edellä mainittu järjestys voidaan myös tietystä merkitysvinkkelistä kääntää: moraalisuus on kaikista herkin ja merkityksiltään traagisin saastuessaan, koska moraalinen toiminta on ihmisen poikkeuksellinen potentiaali korjata epäkohtia. Moraalisesti vinoutunut tai suorastaan moraaliton toiminta on kaikista haitallisinta, sillä tällöin ihmisen valtavat kapasiteetit herkästi vain pahentavat sotkua. Sota ja sotakoneistojen välttämättömäksi mieltäminen ovat ehkä traagisinta ihmisen aikaansaannosta &ndash; kaikkine ajavine ja potentiaaleja pilkkovine merkityksineen. Vapauden saastuminen on myös traagista potentiaalinsa takia, mutta välietappeina ja sotkuisen tilanteen helpottajina voivat toimia hyvin ohjatut rajoitteet vapaudelle. Tästä malliesimerkkinä ovat rangaistukset rikoksista, useimmiten vapauden riistäminen. Moraali siis oikeuttaa vapauden kumoamiseen tietyissä ääritilanteissa.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Yltiöpäinen suvaitsevaisuus sallii sitä hyväksikäyttävän ja kieroimman &quot;pahuuden&quot;, niin kauan kun moraalittomuuden siemenet ovat meissä ja vaikutinympäristössämme. On asia erikseen, kuinka käy jos ääritilanteet eivät ole ilmeisiä; pahanteko muuttuukin hyväksi ja moraali suhteellisemmaksi &ndash; tappamisesta, parasitismista ja varastamisesta tulee kaunisteltuja tai vähintäänkin huolellisesti perusteltuja, ihmismieliin iskostuneita versioita, kuten: &quot;tämä nyt vain on normia ja näin tulee jatkossakin olemaan, sillä onhan viihde, historia ja fiktiokin pullollaan näitä ontumisia&quot;.</p><p>&nbsp;</p><p>Moraalin ja vapauden saastuminen eivät vaikuta syvimmillään totuuteen, mutta voivat peittää sitä näkyvistä. Sääntöihin ja vapautta riistäviin järjestelmiin täydellinen mukautuminen ei huomioi koko totuutta; totuudellisuus on siis käytänteiden ja sopeutumien peitossa. Tällöin moraalia on myös hankala hahmottaa tai se voi jäädä puutteelliseksi. Käytännössä näin on ja tulee olemaan väistämättä vielä pitkään, tärkeää on ymmärtää mistä on kyse ja kuinka traagista se esimerkiksi mukautumisen helppoudessaan voi arjessakin olla. Missään vaiheessa ei näiden haparoivien lauseiden kirjoittajakaan väitä olevansa kompastelematta arjessa ja elämässä, teoissaan ja toimissaan. Jokin kumminkin on sysännyt tämänkaltaisia toimintoja liikkeelle.</p><p>&nbsp;</p><p>Oleellisimman totuuden voi mieltää siis olevan korkein vapaus ja korkein moraali luontevana yhteisliikuntona, yksilöissä ilmeten. Siihen nämä sanat yrittävät haparoiden viitata, siihen johon on erittäin hankala viitata typistämättä ja rajaamatta sitä &ndash; se vain on, ollessaan; vain on, luontevasti ja sanoja tarvitsematta, ilmetessään. Orientoimalla itsemme totuuden, vapauden ja moraalin korkeimpien merkitysten mukaisesti eli huomioimalla totuuden taustakaiun ja kokonaiskuvan parhaamme mukaan nurjine puolineen, voisimme tietoisuuksistamme käsin toteuttaa avoinna olevia mahdollisuuksiamme täydemmin. Tällöin suuri potentiaali täyttyisi; totuudellisesti, vapaasti ja moraalisesti &ndash; kirjavaa, uniikkia ja vaikutusvaltaista kapasiteettiansa hehkuen?</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Orientoituminen merkitsee suuntautumista, tutustumista ja perehtymistä. Se painottaa erityisesti aktiivista ja parhaillaan kantavaa, toiminnallista vaikutusta – perusteellisemmassa muodossa kuin sanahelinänä. Yrityksenä siis jälleen viittoa puuttellisilla sanoilla aktiiviseen tapahtumiseen, jota sanat ja niiden tulkitsijan vaikuttimet väistämättä värittävät ja lokeroivat – haastavaa kuin mikä! Silti jostakin kumpusi tämäkin pyörittely vaiheittaisena paisuvana lumipallona ja tämä juuri käynnissä oleva virke on viimeisiä lisäyksiä tähän tekstiin eli tämä alkaa olla nyt tässä.

 

Jokainen ihminen, eläin ja olio on ympäristönsä orientoima sekä väistämättä orientoituu aistiensa ja tietoisuutensa kautta. Orientoitumista, mukautumista, vinoutumista ja värittymistä tapahtuu siis lävitse elämän pitkäkantoisia vaikutuksia syntyy etenkin varhaisilla ikävuosilla. Voimme aktiivisesti orientoida itseämme, mutta kokemuksemme, altistumisemme ja tekemisemme orientoivat sekä värittävät meitä erittäin merkittävästi, jättäen monesti vain rajallisen määrän tilaa uusille mahdollisuuksille ja tuoreille näkemyksille. Jos todella tajuamme tämän – ja sallimme tietoisuudellemme tilaa – niin orientoitumisemme meissä kantaviin vaikutuksiin voi kokea mullistuksia.

 

Imemämme vaikutteet kirjoittavat tai uudelleenkirjoittavat tapatottumuksiamme, tunneskaalojamme ja ajatusrakenteitamme jotka puolestaan ovat erittäin vuorovaikutteisesti linkittyneitä toisiinsa. Todella keskeisenä kaikessa – jopa aikaisempien orientoitumisten kumoamisessa ja uudelleenkirjoittamisessa – on jatkuvaluontoisesti ilmenevä nykyhetki. Se määrittää millaisen luonteen totuuden pilkahdukset, vapaus ja moraali omaavat.

 

Nykyistä maailmantilannetta tarkastellessa on kiintoisaa katsoa vaikutteiden ja vaikutusvallan orientoitumista: kuinka yhteiskuntia dominoiva talousjärjestelmä on orientoitunut ja kuinka se lähestyy eteensä ilmeisen väistämättä tulevia kasvukipuja ja suuruuden hullutteluja, joskin kannatellen myös materiaalisen hyvinvoinnin kohoamista, kiihtyvää teknologistumista, kaupungistumista ja yhteiskuntariippuvaisuutta sekä monenlaista, aikaisempia normeja kumoavaa kirjavuutta. Paljon se on myös ottanut harppauksia moraalisempaan ja tiettyjä sotkuja siivoavaan suuntaan – tosin monesti vapauksien ja tiettyjen totuuden puolien kustannuksella tai pysytellen suhteellisesti moraalisena ("etenkin me, ei he" tai "enimmäkseen me, välillä myös he" ja niin edelleen).

 

Toisaalta tiettyjä traagisia vaikutuksia jatkaa nykyajassa edelleen vahvoina: pelko (esimerkiksi terrorista, hyvinvoinnista, jopa merkityksentunnon säilymisestä), viha ja katkeruus (menneisyyden kannateltujen vaikutusten ruokkima) sekä valheellisuus kirjavissa muodoissaan (voi peittää totuuden kokonaiskuvaa surullisen tehokkaasti). Esimerkkejä totuuden vääristymistä: yksinkertaiset perustelut peittämään monimutkaisempia tai kierompia ajavia merkityksiä, monimutkaisia perusteluja kätkemään yksinkertaisia kierouksia, pintapuolisesti silottelevaa tiedotus- ja suhdetoimintaa, käyttäytymistieteitä hyödyntäviä markkinointi- ja vaikuttamismetodeja, ihmisiä yhteiskunnallisiin leireihin tai kaksijakoisuuteen ajavia käytänteitä sekä jollakin pahaksi julistetulla taholla pelottelua ja sen vastustamista lietsomalla, sekä valtava kirjo totuutta puutteellisesti huomioivia uskomuksia.

 

Totuudellisempaa on esimerkiksi sanoa useammin ettei tiedä varmaksi tai ettei ole selvyyttä kaikista vaikuttavista tekijöistä, mutta yhä turhan usein jäädään totuudellisuuden luonnetta poissulkeviin lokeroihin, itseään ruokkiviin kierteisiin tai ei liiemmin välitetä viihteellisen ylitarjonnan ja suggestoivasti integroituvien älysovellusten tarjoutuessa vapaa-aikamme viemään. Kyseenalaistettavissa onneksi, kuten niin monet muutkin havainnot, havaintojen kuvailijat ja kirjavin tavoin kantavat vaikuttimet sekä uskomukset. Uskolla on lisäksi voimakasta arvoa uskojalle – kuten joskus ennenkin on tullut todettua – eikä usko välttämättä ja väistämättä sulje tärkeitä kohdistuksia pois. Tärkeältä tuntuisi totuudellisesti punnita uskomusten hedelmiä sekä niiden kantavia ja arvoa antavia, usein ennakoivasti pohjustavia vaikutuksia.

 

Mitä roolia moraali, totuus ja vapaus näyttelevät ajassamme? Nykyhetki ja siinä kantavat vaikutteet, orientoitumat ja arvot ovat suorimpia, välittömimpiä määrittäjiä todellisuuden tilasta. Orientoituminen ja siihen puuttuminen on aktiivisimmillaan juuri nyt. Se, mikä parhaillaan nauttii vaikutusvaltaa, todennäköisesti vaikuttaa niin menneestä tehtäviin nostoihin kuin tuleviin orientoitumistaipumuksiinkin – niin tehokkaasti vartumme vaikutustemme ja vaikutusympäristömme synnyttäminä sekä muovaamina. Toisaalta tietynlaiset yksipuoliset taipumukset ruokkivat myös kyseenalaistamista ja vastareaktioita, avaten potentiaalia totuuden sirpaleiden esiin astumisille ja kokonaiskuvan avartumiselle. Mutta jos varttumisympäristö on jo valmiiksi totuudellinen ja kattavamman kokonaiskuvan muodostumista sekä sen merkitysten ymmärtämistä voimakkaasti tukeva, tulee avautunut potentiaali luontevammin omalla painollaan. Näin ei kumminkaan taida toistaiseksi olla, joten monesti vaaditaan joko voimakkaita kyseenalaistuksia tai erityinen, avarakatseisuutta jatkuvaluonteisesti ruokkiva varttumisympäristö.

 

Miten totuus näyttäytyy nykyään? Tiede ja tieteenalat (kuten ihmisen käyttäytymistieteet) nauttivat korostunutta arvostusta, mutta vieläkin suurempaa arvostusta nauttii traagisia totuuksia ilmentävä, valtavia ja kasvavia kuiluja ylläpitävät tekijät: varakkuus ja vaikutusvalta – sekä niiden lumo. Arkisemmassa mittakaavassa edellä mainituille tekijöille voimaansa antavat suuri taipumus mukautua ympärillämme vakuuteltuun tapaan elää. Keskeistä on varakkuuden ja vaikutusvallan luonne, joka valitettavasti muistuttaa kerryttämishimohöyryissään liian usein parasitismia: jopa tunnekylmästi laskelmoivaa ja alkukantaista, alhaista ja omanapaista ”järjestäytynyttä kaaosta”. Tämä on tietenkin tarkoituksellinen kärjistys, "huutomerkki". Ilmiö ja sen vivahteet lietsovat ja ylläpitävät alistamista, eriarvoa sekä moraalittomuutta ja moraalista relativismia. Jatkuvien kasvupyrkimystensä sekä itsensä pönkittämispyrkimysten takia vallan ja varallisuuden lumo tempaisee suurempia massojakin mukaan materiaalin, teknologian ja kulutusparatiisin elintasonousukiitoon. Tämä tapahtuu vähintäänkin passiivisen, helpoksi ja luontevaksi tehdyn mukautumisen muodossa. Talousjärjestelmä on kuin kudottu verkko, kytkien likimain kaikki tavalla tai toisella varakkuuden ja vaikutusvallan pelinappuloiksi. Tärkeää tässäkin on tarkastella kantavia vaikutuksia sekä niiden synnyttämiä hedelmiä ja sallimuksia; hyvää sekä orastavia lisämahdollisuuksia löytyy todella paljon.

 

Ihminen on sosiaalisiin käytänteisiin ja normeihin erittäin herkästi sopeutuvainen – etenkin helppojen viihdykkeiden ja ohjattujen valintojen runsauden keskellä. Kiihtyvät ja verkkoaan kattavammin kutovat vaikutukset ovat maailmanlaajuisesti nähtävissä ja näytteitä on historia pullollaan – varsinkin kaikkine puolineen tarkasteltuna. Totuusorientaatio tuo siis väistämättä vastaan karummatkin puolet todellisuudesta, vaikka niitä ja niiden kantavia vaikutuksia kovasti yhteiskunnallisten voittajien puolella "kaunistellaankin".

 

Totuuden ei kumminkaan tulisi peittyä, sillä peittyessään se mahdollistaa sen välähdyksiä enemmän tai vähemmän tahallisesti hyväksikäyttäviä, suunnitelmallisia ja järjestelmällisiä vaikuttajatahoja. Ei toki ole myöskään hedelmällistä keskittyä vain vallan ja varallisuuden torumiseen – ovathan ne monesti myös sivutuotteita inspiroituneista ja maailmaa parempaan mullistaneista oivalluksista. Mutta eittämättä pätee sananparsi: kohtuus kaikessa. Niin myös varallisuudessa ja vaikutusvallassa, mukautumiskentän verkon kutoutumisessa. Vapaus vaikuttaa "kohtuulliselta avaimelta" kohdistamiseen?

 

Vapautta on etenkin suhteessa johonkin – näin sen orientaatio ja luonne erottuu selkeimmin. Vapaus alistamisesta, vapaus rajoitteista (totuuden asettamissa rajoissa), vapaus pelosta, vapaus huolista, vapaus vankilasta, vapaus edistyksen tiellä laahaavista rakenteista, vapaa tekemään, vapaa olemaan, vapaa tuntemaan, vapaa ajattelemaan, vapaa olemaan vaikutusvaltainen ja omanarvontuntoinen, uniikki yksilö. Vapaus sellaisenaan on kiintoisa pohdinnan ja hahmotuspyrkimyksen aihe. Siitä vaikuttaa itsessään olevan hankala sanoa selkeästi muuta kuin että se on varmastikin potentiaalia pursuava ja sisältyväinen totuuteen? Totuusorientaation avulla lienee tarkkaavaisesti hahmotettavissa vapauden luonteen ilmentymiä – kuten ihmisen tietoisuuden hetki hetkeltä omaavat valtavat vapaudet irtautua menneisyyden urautumista sekä alkukantaisemmista vaikuttimista orientaationsa ja sen synnyttämän tekemisen ansiosta.

 

Totuus ilmenee suhteellisissa muodoissa todellisuudessa uskomustemme ja hahmotustemme sekä etenkin yksilöllisen, valtavan kyvykkyyspotentiaalimme suodattamana. Totuus kattaa syvimmillään kaiken, siksi se on suurempaa kuin suhteellisuus. Valheet, manipulaatio, käyttäytymispsykologian hyväksikäyttö ja bisneskulttuurin lietsoma pitkän tähtäimen suunnitelmallisuus vaikutusvallan ja lobbarikulttuurin huipulla kuuluvat myös totuuden piiriin. Siihen sisältyvät yhtälailla vaikkapa merkityksentunnon kokemukset, mahdollisuuksien ja oivallusten vahvat kipinät, loogiset havainnot maailmankaikkeudesta, yksilöllisen kapasiteetin kukinnot sekä empaattiset toimet kärsivien olentojen tilan parantamiseksi.

 

Totuus on ehkä neutraalein ja suoraviivaisin sana, jonka voi aivan hyvin venyttää kuvaamaan kaikkea – niin perusteellisesti kuin vain vaivaiset sanat saavat sen ilmaistua. Totuus on riippumaton, sillä kaikki riippuu totuudesta, sen vuorovaikutteisesti kutoutuneesta verkosta. Totuutta ymmärtämällä avautuu valtavia voimavaroja, myös moraalisesti kyseenalaisille teoille. Tästä päästään moraaliorientaatioon.

 

Moraalia on suhteellisissa muodoissa liki väistämättä – olemmehan kognitiivisesti vinoutuneita ja värittyneitä olentoja. Mutta moraalia on myös ilman suhteutusta, tällöin puhutaan korkeammasta moraalista, joka huomioi sekä vapauden mahdollisuudet että etenkin totuuden laajemman kentän. Totuuden laajempi kenttä vaikuttaisi synnyttävän tuntevien olentojen kärsimykselle suurta, ennaltaehkäisyyn ja minimointiin tähtäävää huomioarvoa?

 

Moraali on myös alisteinen totuudelle, aivan kuten vapauskin. Itse asiassa moraali vaikuttaa olevan alisteinen myös vapaudelle, joskin korkea moraali on vapauden korkeimman potentiaalin täyttymys – kunhan se vain huomioi parhaansa mukaan totuudellisuuden? Olemme siis vapaita toimimaan moraalisesti tai vähemmän moraalisesti, mutta mahdollisimman vahvan totuuskäsityksen avulla voimme mahdollistaa korkeamman, absoluuttisemman moraalin toteutumista – se pystynee tulemaan väistämättömällä luontevuudella riittävän totuudellisuuden vallitessa. Tässä omakohtainen oivaltaminen virheiden, kokemusten ja oivallusten kautta korostuu erittäin suuresti; aktiivisesti syventyen sekä hiljaisuuden kautta tilaa antaen, mukautumia ja moraalisia jakautumia kyseenalaistaen.

 

Pyöritys on johtanut tai johdatellut seuraavaan järjestykseen: totuus on ensin ja se sisältää absoluuttisesti kaiken – se on kaikista korkein mahdollinen kaikessa suoruudessaan ja järkkymättömyydessään. Korkein mahdollinen siksi, että se kattaa kaikki mahdollisuudet. Sitten tulee vapaus, joka oleellisimmillaan mahdollistaa moraalisen toiminnan. Ihminen on vapauden korkein tietämämme ilmentymä eli materiaalinen ruumiillistuma. Toki löytyy ihmisiä, jotka väittävät ja uskovat että on ihmistäkin vapaampia tietoisuuksia, mutta tällä erää ja tämän pohdinnan piirissä perustelluinta on todeta vapauden ilmentyvän valtavana ihmisen tietoisuudessa – sulkematta täysin pois muitakaan vaihtoehtoja. Korkein ihmiselle vapauden kautta tarjoutuva mahdollisuus on moraalinen toiminta ja sen kantavan luonteen iskostaminen nykyhetkessä ilmeneväksi. Tällöin sen liekki palaa ja pitää parhaansa mukaan huolen myös tulevasta – totuuden asettamissa rajoissa.

 

Edellä mainittu järjestys voidaan myös tietystä merkitysvinkkelistä kääntää: moraalisuus on kaikista herkin ja merkityksiltään traagisin saastuessaan, koska moraalinen toiminta on ihmisen poikkeuksellinen potentiaali korjata epäkohtia. Moraalisesti vinoutunut tai suorastaan moraaliton toiminta on kaikista haitallisinta, sillä tällöin ihmisen valtavat kapasiteetit herkästi vain pahentavat sotkua. Sota ja sotakoneistojen välttämättömäksi mieltäminen ovat ehkä traagisinta ihmisen aikaansaannosta – kaikkine ajavine ja potentiaaleja pilkkovine merkityksineen. Vapauden saastuminen on myös traagista potentiaalinsa takia, mutta välietappeina ja sotkuisen tilanteen helpottajina voivat toimia hyvin ohjatut rajoitteet vapaudelle. Tästä malliesimerkkinä ovat rangaistukset rikoksista, useimmiten vapauden riistäminen. Moraali siis oikeuttaa vapauden kumoamiseen tietyissä ääritilanteissa. 

 

Yltiöpäinen suvaitsevaisuus sallii sitä hyväksikäyttävän ja kieroimman "pahuuden", niin kauan kun moraalittomuuden siemenet ovat meissä ja vaikutinympäristössämme. On asia erikseen, kuinka käy jos ääritilanteet eivät ole ilmeisiä; pahanteko muuttuukin hyväksi ja moraali suhteellisemmaksi – tappamisesta, parasitismista ja varastamisesta tulee kaunisteltuja tai vähintäänkin huolellisesti perusteltuja, ihmismieliin iskostuneita versioita, kuten: "tämä nyt vain on normia ja näin tulee jatkossakin olemaan, sillä onhan viihde, historia ja fiktiokin pullollaan näitä ontumisia".

 

Moraalin ja vapauden saastuminen eivät vaikuta syvimmillään totuuteen, mutta voivat peittää sitä näkyvistä. Sääntöihin ja vapautta riistäviin järjestelmiin täydellinen mukautuminen ei huomioi koko totuutta; totuudellisuus on siis käytänteiden ja sopeutumien peitossa. Tällöin moraalia on myös hankala hahmottaa tai se voi jäädä puutteelliseksi. Käytännössä näin on ja tulee olemaan väistämättä vielä pitkään, tärkeää on ymmärtää mistä on kyse ja kuinka traagista se esimerkiksi mukautumisen helppoudessaan voi arjessakin olla. Missään vaiheessa ei näiden haparoivien lauseiden kirjoittajakaan väitä olevansa kompastelematta arjessa ja elämässä, teoissaan ja toimissaan. Jokin kumminkin on sysännyt tämänkaltaisia toimintoja liikkeelle.

 

Oleellisimman totuuden voi mieltää siis olevan korkein vapaus ja korkein moraali luontevana yhteisliikuntona, yksilöissä ilmeten. Siihen nämä sanat yrittävät haparoiden viitata, siihen johon on erittäin hankala viitata typistämättä ja rajaamatta sitä – se vain on, ollessaan; vain on, luontevasti ja sanoja tarvitsematta, ilmetessään. Orientoimalla itsemme totuuden, vapauden ja moraalin korkeimpien merkitysten mukaisesti eli huomioimalla totuuden taustakaiun ja kokonaiskuvan parhaamme mukaan nurjine puolineen, voisimme tietoisuuksistamme käsin toteuttaa avoinna olevia mahdollisuuksiamme täydemmin. Tällöin suuri potentiaali täyttyisi; totuudellisesti, vapaasti ja moraalisesti – kirjavaa, uniikkia ja vaikutusvaltaista kapasiteettiansa hehkuen?

 

]]>
2 http://tuomofalck.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243863-totuuteen-vapauteen-ja-moraaliin-orientoituminen#comments Filosofia Ihminen ja yhteiskunta Mahdollisuudet Moraali Totuus Tue, 03 Oct 2017 18:54:53 +0000 Tuomo Falck http://tuomofalck.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243863-totuuteen-vapauteen-ja-moraaliin-orientoituminen
Hyvää tieteellistä käytäntöä ei noudateta Suomessa http://tuukkavirtaperko1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242694-hyvaa-tieteellista-kaytantoa-ei-noudateta-suomessa <p>niin &amp; näin käyttää Tieteellisten seurain valtuuskunnan vertaisarviotunnusta[1,2] ja sitoutuu noudattamaan tunnuksen käytölle asetettuja ehtoja.</p><p>Eräs tämän tunnuksen käytön edellytys[3] on: &quot;Tunnusta hakiessaan kustantaja sitoutuu edistämään omassa toiminnassaan Suomen tiedekustantajien liiton vertaisarviointiohjeen ja Tutkimuseettisen neuvottelukunnan Hyvä tieteellinen käytäntö -ohjeen[4] mukaisia periaatteita.&quot;</p><p>Kun jotain tahoa epäillään Hyvän tieteellisen käytännön loukkaamisesta, Tutkimuseettinen neuvottelukunta antaa pyydettäessä lausunnon asiasta.[5]</p><p>Mutta Tutkimuseettinen neuvottelukunta on lähettänyt minulle sähköpostitse kirjeen, jonka mukaan TENK päätti kokouksessaan 29.8.2017 olla antamatta lausuntoa liittyen siihen ettei niin &amp; näin julkaissut artikkeliani.</p><p>Pyysin Tutkimuseettisen neuvottelukunnan lausuntoa siksi että niin &amp; näin jätti artikkelini julkaisematta vedoten syihin, jotka eivät ole totta, mikä on vastoin Hyvää tieteellistä käytäntöä. Mutta tutkimuseettinen neuvottelukunta jättää lausunnon antamatta vedoten syihin, jotka niin ikään eivät ole totta.</p><p>Kirjeessä lukee, ettei asia kuulu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan toimivaltaan.</p><p>Harkitsen pyytää Kotimaisten kielten keskukselta lausuntoa siitä, pitäisikö Tutkimuseettinen neuvottelukunta kirjoittaa isolla vai pienellä alkukirjaimella. Viittaan kohteliaimmin siihen, että Tutkimuseettisen neuvottelukunnan käytäntö asian suhteen on eri kuin Tieteellisten seurain valtuuskunnan käytäntö. Jälkimmäisen suhteen asia on jo päätetty[6]. Tämä on kuitenkin epäolennaista.</p><p>Olennaista on se, että jos niin &amp; näin jättää artikkelini julkaisematta vedoten epätosiin syihin, ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta antaa asian olla vedoten epätosiin syihin, Hyvää tieteellistä käytäntöä ei noudateta Suomessa.</p><p>&nbsp;</p><p>[1] niin &amp; näin, &quot;Kirjoittajalle&quot;. <a href="https://www.netn.fi/kirjoittajalle" title="https://www.netn.fi/kirjoittajalle">https://www.netn.fi/kirjoittajalle</a></p><p>[2] Tieteellisten seurain vaLtuuskunta, &quot;Tunnusta käyttävät kirjankustantajat ja julkaisusarjat&quot;. <a href="https://www.tsv.fi/fi/palvelut/tunnus/tunnusta-kayttavat-kirjankustantajat-ja-julkaisusarjat" title="https://www.tsv.fi/fi/palvelut/tunnus/tunnusta-kayttavat-kirjankustantajat-ja-julkaisusarjat">https://www.tsv.fi/fi/palvelut/tunnus/tunnusta-kayttavat-kirjankustantaj...</a></p><p>[3] Tieteellisten seurain valtuuskunta, &quot;Vertaisarviointitunnuksen käytön edellytykset&quot;. <a href="https://www.tsv.fi/fi/palvelut/tunnus/kayton-edellytykset" title="https://www.tsv.fi/fi/palvelut/tunnus/kayton-edellytykset">https://www.tsv.fi/fi/palvelut/tunnus/kayton-edellytykset</a></p><p>[4] Tutkimuseettinen neuvottelukunta, &quot;Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa&quot;. <a href="http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf" title="http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf">http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf</a></p><p>[5] Tutkimuseettinen neuvottelukunta, &quot;Lausuntopyyntö TENKille&quot;. <a href="http://www.tenk.fi/fi/lausuntopyynto-tenkille" title="http://www.tenk.fi/fi/lausuntopyynto-tenkille">http://www.tenk.fi/fi/lausuntopyynto-tenkille</a></p><p>[6] Finlex, &quot;Laki Tieteellisten seurain valtuuskunnasta&quot;. <a href="http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20060938" title="http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20060938">http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20060938</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> niin & näin käyttää Tieteellisten seurain valtuuskunnan vertaisarviotunnusta[1,2] ja sitoutuu noudattamaan tunnuksen käytölle asetettuja ehtoja.

Eräs tämän tunnuksen käytön edellytys[3] on: "Tunnusta hakiessaan kustantaja sitoutuu edistämään omassa toiminnassaan Suomen tiedekustantajien liiton vertaisarviointiohjeen ja Tutkimuseettisen neuvottelukunnan Hyvä tieteellinen käytäntö -ohjeen[4] mukaisia periaatteita."

Kun jotain tahoa epäillään Hyvän tieteellisen käytännön loukkaamisesta, Tutkimuseettinen neuvottelukunta antaa pyydettäessä lausunnon asiasta.[5]

Mutta Tutkimuseettinen neuvottelukunta on lähettänyt minulle sähköpostitse kirjeen, jonka mukaan TENK päätti kokouksessaan 29.8.2017 olla antamatta lausuntoa liittyen siihen ettei niin & näin julkaissut artikkeliani.

Pyysin Tutkimuseettisen neuvottelukunnan lausuntoa siksi että niin & näin jätti artikkelini julkaisematta vedoten syihin, jotka eivät ole totta, mikä on vastoin Hyvää tieteellistä käytäntöä. Mutta tutkimuseettinen neuvottelukunta jättää lausunnon antamatta vedoten syihin, jotka niin ikään eivät ole totta.

Kirjeessä lukee, ettei asia kuulu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan toimivaltaan.

Harkitsen pyytää Kotimaisten kielten keskukselta lausuntoa siitä, pitäisikö Tutkimuseettinen neuvottelukunta kirjoittaa isolla vai pienellä alkukirjaimella. Viittaan kohteliaimmin siihen, että Tutkimuseettisen neuvottelukunnan käytäntö asian suhteen on eri kuin Tieteellisten seurain valtuuskunnan käytäntö. Jälkimmäisen suhteen asia on jo päätetty[6]. Tämä on kuitenkin epäolennaista.

Olennaista on se, että jos niin & näin jättää artikkelini julkaisematta vedoten epätosiin syihin, ja Tutkimuseettinen neuvottelukunta antaa asian olla vedoten epätosiin syihin, Hyvää tieteellistä käytäntöä ei noudateta Suomessa.

 

[1] niin & näin, "Kirjoittajalle". https://www.netn.fi/kirjoittajalle

[2] Tieteellisten seurain vaLtuuskunta, "Tunnusta käyttävät kirjankustantajat ja julkaisusarjat". https://www.tsv.fi/fi/palvelut/tunnus/tunnusta-kayttavat-kirjankustantajat-ja-julkaisusarjat

[3] Tieteellisten seurain valtuuskunta, "Vertaisarviointitunnuksen käytön edellytykset". https://www.tsv.fi/fi/palvelut/tunnus/kayton-edellytykset

[4] Tutkimuseettinen neuvottelukunta, "Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa". http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf

[5] Tutkimuseettinen neuvottelukunta, "Lausuntopyyntö TENKille". http://www.tenk.fi/fi/lausuntopyynto-tenkille

[6] Finlex, "Laki Tieteellisten seurain valtuuskunnasta". http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20060938

]]>
9 http://tuukkavirtaperko1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242694-hyvaa-tieteellista-kaytantoa-ei-noudateta-suomessa#comments Filosofia Laadun käsite Laadunvalvonta Tieteen etiikka Tieteen filosofia Mon, 11 Sep 2017 12:55:38 +0000 Tuukka Virtaperko http://tuukkavirtaperko1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242694-hyvaa-tieteellista-kaytantoa-ei-noudateta-suomessa
Onko sielu kuolematon, vai vain elämänvoima meissä joka kuolee ruumiin mukana? http://zzz333.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240468-onko-sielu-kuolematon-vai-vain-elamanvoima-meissa-joka-kuolee-ruumiin-mukana <p>Heräsin minäkin jälleen kesähorroksestani ja pelkästään kukkien ihailusta siirryin tähän ikikysymykseen, onko ihmisellä sielu ja jos on, niin kuoleeko se ruumiin mukana. Varsinaisen herätyksen sain luettuani tämän Arla &nbsp; Kanervan esseen&nbsp; jälkikäteen, kun tänään näin&nbsp; (HS 24.7) mielipideosastolla teol.lis. Pertti Sistonen käsitteli tätä aihetta Raamatun luomiskertomuksen pohjalta mm. Jumalan luomistyön tuloksena &quot;ihmisestä tuli elävä sielu&quot;.</p> <p>&quot;Koko ihminen on sielu, niin kuin hän on ruumis&nbsp; tai henki - riippuen siitä, mistä näkökulmasta häntä tarkastellaan. Nyt puhutaan elävästä olennosta. On totta, että ajatus ihmisen kuolemattomasta sielusta saa vähän tukea Raamatusta. Raamatun mukaan vain Jumala on kuolematon.&quot;&nbsp; Toivo perustuukin siihen, että Jumala on luvannut herättää ihmisen kuolleista.&nbsp;</p> <p>Kaivoinkin esiin hyllystäni teologian maisteri Esko Miettisen kirjan, &quot;Sielu ei kuole&quot; vuodelta 2002. Suomen luterilaisen kirkon opetus on linjassa perinteisen kristillisen näkemyksen kanssa. Eero Huovisen kirjoittama &quot;Katekismus&quot; tiivistää sen näin: &quot;Kuoleman hetkellä joudumme luopumaan Jumalan meille antamasta ajallisesta elämästä. Pahan tuhovoimat tuntuvat voittavan meidät. Ruumiimme hajoaa, mutta sielu odottaa ylösnousemuksen päivää, jolloin elävät ja kuolleet kootaan Jumalan eteen tuomiolle&quot;.&nbsp;</p> <p>Ortodoksisen opin mukaan vainajan sielu siirtyy kuoleman jälkeen joko enkelien joukkoon paratiisiin tai pahojen henkien joukkoon helvettiin. Sielu kehittyy kuoleman jälkeen maanpäällisessä elämässään valitsemaansa suuntaan.</p> <p>Kirjan mukaan myös: &quot;Sielun elämä tuonpuoleisessa on tietoista ja toimivaa.&nbsp; Siihen kuuluu muun muassa itsetutkiskelua ja eletyn elämän arviointia. Kuoleman jälkeen sielu ei myöskään voi tehdä pelastavia tekoja vapautuakseen rangaistuksesta. Mutta jumalalliset liturgiat, omaisten ja hurskaiden rukoukset vainajien puolesta sekä hyväntekeväisyys voivat saada aikaan pelastuksen ja vapautuksen Tuonelan kahleista&quot;&nbsp;</p> <p>Eino Kailan suomentama, &quot;Kuolema ja kuolematon&quot; (Arthur Schopenhauer) ensimmäinen painos ilmestyi jo v. 1919 ja kolmas 1997.&nbsp; Tämä pessimistisen filosofin maailmankatsomus on omaperäinen ja virkistäväkin lukea... &quot;Ihminen on aina kuin naurettavan pilanäytelmän henkilö, sillä jokainen ihmisolento on vain&nbsp; uusi, äärettömän luonnonhengen lyhyt unelma, haihtuva piirto. Se viivähtää vain tuokion, sitten se pyyhitään pois, antamaan toisille sijaa.&quot;</p> <p>Kuolemanpelko on se suurin pelko, mitä kokevat kaikki elolliset olennot, niin ihminen kuin eläinkin. Jopa Voltairekaan ei voi olla toteamatta; &quot; elämää rakastetaan , mutta olemattomuus ei ole vailla etujaan.&nbsp; Sitäpaitsi täytyy elämän joka tapauksessa pian loppua; niin että ne muutamat vuodet, jotka meidän vielä pitää olla olemassa, tykkänään häviävät sen äärettömän ajan rinnalla, jolloin ihmistä ei enää ole&quot;.</p> <p>Schopenhauerkin lohduttaa pelkääviä, että mikä meistä saattaa kuoleman näyttämään niin hirveältä, on juuri olemattomuuden ajatus, niin silloin täytyisi samalla väristyksellä ajatella sitä aikaa, jolloin meitä ei vielä ollut! Kuoleman jälkeen olemattomuus on samanlaista kuin ennen syntymää, ei siis sen valitettavampaa.</p> <p>Lohdullinen ajatus meille, jotka uskomme sielun hajoavan meidän ruumiimme mukana.&nbsp; Kuten itse olen ajatellut, niin uskon kaikkien uskontojen ja uskomusten olevan vain rakennettu ihmiskunnan parhaaksi,&nbsp; elävien lohdutukseksi ja kuolemanpelon voittamiseksi. Sekin on toki hieno tavoite, jota ei sovi vähätellä.</p> <p>Kirjoitin tästä omasta uskostani jo täällä Puheenvuorossa joskus vuonna 2012: Kuolemassa uskon sielun, siis sen mikä meissä on &quot;minä tunne&quot; ja mitä oikeasti olemme,&nbsp; kuolevan, mutta ruumiimme elää ikuisesti kaikkialla maan tomussa, kedon kukkasissa ja taivaalla lipuvissa pilvissä.&nbsp; Liian helposti ihminen nostaa itsensä johonkin erityiseen ryhmään, jonka elämä ja &quot;sielu&quot; pitää&nbsp; säilyä ikuisesti, toisin kuin muiden elollisten olentojen.&nbsp; Miksi juuri me&nbsp; olisimme näitä säilyttämisen arvoisia sieluja?&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Heräsin minäkin jälleen kesähorroksestani ja pelkästään kukkien ihailusta siirryin tähän ikikysymykseen, onko ihmisellä sielu ja jos on, niin kuoleeko se ruumiin mukana. Varsinaisen herätyksen sain luettuani tämän Arla   Kanervan esseen  jälkikäteen, kun tänään näin  (HS 24.7) mielipideosastolla teol.lis. Pertti Sistonen käsitteli tätä aihetta Raamatun luomiskertomuksen pohjalta mm. Jumalan luomistyön tuloksena "ihmisestä tuli elävä sielu".

"Koko ihminen on sielu, niin kuin hän on ruumis  tai henki - riippuen siitä, mistä näkökulmasta häntä tarkastellaan. Nyt puhutaan elävästä olennosta. On totta, että ajatus ihmisen kuolemattomasta sielusta saa vähän tukea Raamatusta. Raamatun mukaan vain Jumala on kuolematon."  Toivo perustuukin siihen, että Jumala on luvannut herättää ihmisen kuolleista. 

Kaivoinkin esiin hyllystäni teologian maisteri Esko Miettisen kirjan, "Sielu ei kuole" vuodelta 2002. Suomen luterilaisen kirkon opetus on linjassa perinteisen kristillisen näkemyksen kanssa. Eero Huovisen kirjoittama "Katekismus" tiivistää sen näin: "Kuoleman hetkellä joudumme luopumaan Jumalan meille antamasta ajallisesta elämästä. Pahan tuhovoimat tuntuvat voittavan meidät. Ruumiimme hajoaa, mutta sielu odottaa ylösnousemuksen päivää, jolloin elävät ja kuolleet kootaan Jumalan eteen tuomiolle". 

Ortodoksisen opin mukaan vainajan sielu siirtyy kuoleman jälkeen joko enkelien joukkoon paratiisiin tai pahojen henkien joukkoon helvettiin. Sielu kehittyy kuoleman jälkeen maanpäällisessä elämässään valitsemaansa suuntaan.

Kirjan mukaan myös: "Sielun elämä tuonpuoleisessa on tietoista ja toimivaa.  Siihen kuuluu muun muassa itsetutkiskelua ja eletyn elämän arviointia. Kuoleman jälkeen sielu ei myöskään voi tehdä pelastavia tekoja vapautuakseen rangaistuksesta. Mutta jumalalliset liturgiat, omaisten ja hurskaiden rukoukset vainajien puolesta sekä hyväntekeväisyys voivat saada aikaan pelastuksen ja vapautuksen Tuonelan kahleista" 

Eino Kailan suomentama, "Kuolema ja kuolematon" (Arthur Schopenhauer) ensimmäinen painos ilmestyi jo v. 1919 ja kolmas 1997.  Tämä pessimistisen filosofin maailmankatsomus on omaperäinen ja virkistäväkin lukea... "Ihminen on aina kuin naurettavan pilanäytelmän henkilö, sillä jokainen ihmisolento on vain  uusi, äärettömän luonnonhengen lyhyt unelma, haihtuva piirto. Se viivähtää vain tuokion, sitten se pyyhitään pois, antamaan toisille sijaa."

Kuolemanpelko on se suurin pelko, mitä kokevat kaikki elolliset olennot, niin ihminen kuin eläinkin. Jopa Voltairekaan ei voi olla toteamatta; " elämää rakastetaan , mutta olemattomuus ei ole vailla etujaan.  Sitäpaitsi täytyy elämän joka tapauksessa pian loppua; niin että ne muutamat vuodet, jotka meidän vielä pitää olla olemassa, tykkänään häviävät sen äärettömän ajan rinnalla, jolloin ihmistä ei enää ole".

Schopenhauerkin lohduttaa pelkääviä, että mikä meistä saattaa kuoleman näyttämään niin hirveältä, on juuri olemattomuuden ajatus, niin silloin täytyisi samalla väristyksellä ajatella sitä aikaa, jolloin meitä ei vielä ollut! Kuoleman jälkeen olemattomuus on samanlaista kuin ennen syntymää, ei siis sen valitettavampaa.

Lohdullinen ajatus meille, jotka uskomme sielun hajoavan meidän ruumiimme mukana.  Kuten itse olen ajatellut, niin uskon kaikkien uskontojen ja uskomusten olevan vain rakennettu ihmiskunnan parhaaksi,  elävien lohdutukseksi ja kuolemanpelon voittamiseksi. Sekin on toki hieno tavoite, jota ei sovi vähätellä.

Kirjoitin tästä omasta uskostani jo täällä Puheenvuorossa joskus vuonna 2012: Kuolemassa uskon sielun, siis sen mikä meissä on "minä tunne" ja mitä oikeasti olemme,  kuolevan, mutta ruumiimme elää ikuisesti kaikkialla maan tomussa, kedon kukkasissa ja taivaalla lipuvissa pilvissä.  Liian helposti ihminen nostaa itsensä johonkin erityiseen ryhmään, jonka elämä ja "sielu" pitää  säilyä ikuisesti, toisin kuin muiden elollisten olentojen.  Miksi juuri me  olisimme näitä säilyttämisen arvoisia sieluja? 

 

]]>
71 http://zzz333.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240468-onko-sielu-kuolematon-vai-vain-elamanvoima-meissa-joka-kuolee-ruumiin-mukana#comments Filosofia Huovinen Schopenhauer Teologia Mon, 24 Jul 2017 19:13:27 +0000 kaija kelhu http://zzz333.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240468-onko-sielu-kuolematon-vai-vain-elamanvoima-meissa-joka-kuolee-ruumiin-mukana
Väite "porno esineellistää naista" pyrkimys kontrolloida miehen seksuaalisuutta? http://tonihonkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236631-vaite-porno-esineellistaa-naista-pyrkii-kontrolloimaan-miehen-seksuaalisuutta <p>Niin sanotu valtavirtafeminismi on väittänyt pornon esineellistävän naista. Väitteen esittämisen eräänä pyrkimyksenä vaikuttaa olleen miesten syyllistäminen omista seksuaalisista haluistaan, ja miesten seksuaalisuuden kontrolloiminen.</p><p>Esineellistäminen on monimutkainen asia, joka vahvasti liittyy arkielämäämme. Voi esimerkiksi ajatella, että esineellistämistä ovat mm.</p><p>- ihmisten, vaikkapa perheenjäsenten, kuvien katsominen ja niistä mielihyvän saaminen</p><p>- sijoittamien ja yritysten johdon suhtautuminen suorittavan portaan työläisiin (ihmisen ja eläimen näkeminen tuotantovälineinä ja &ndash;hyödykkeinä)</p><p>- lihansyönti ilman henkilökohtaista suoraa yhteyttä syötävää eläimeen, ja eläimen ajatteleminen vain tuotantovälineenä</p><p>- oman käden käyttämistä mukin tai kynän nostamiseen pöydältä</p><p>Ihmisten välisestä seksuaalisuudesta puhuttaessa on tärkeää erottaa esineellistäminen sisäisenä asenteena ja toisaalta törkeä käytös toimintana. Uskoakseni monella (suomalaisella) miehellä on käsitys, että seksiä on karkeasti ottaen kahdenlaista: parisuhderakkauteen liittyvää ja random-seksiä. Molemmissa voi olla esineellistämistä (esim. itse olen hyvin visuaalinen, ja saan paljon mielihyvää ja kiihotusta mun mielestä kauniista naisista ja heidän kehoistaan), mutta molemmissa voi myös olla rakkautta: parisuhteessa sitoutuvampaa kuin random-seksissä. Myös random-seksissä on mahdollista (ja syytä!) kohdata toisen ihminen arvostavasti ja häntä kunnioittaen.&nbsp;</p><p>Filosofi Tommi Paalanen on käsitellyt esineellistämistä muutaman vuoden takaisessa artikkelissaan (<a href="http://www.widerscreen.fi/2009-2/esineellistaminen-ja-pornografia/" title="www.widerscreen.fi/2009-2/esineellistaminen-ja-pornografia/">www.widerscreen.fi/2009-2/esineellistaminen-ja-pornografia/</a>). Suosittelen perehtymistä Paalasen artikkeliin. Alla on muutamia siitä esiin nostamiani suoria lainauksia:</p><p>&rdquo;Filosofinen ja eettinen analyysi on jäänyt puolitiehen esineellistämistä paheksuvassa feministisessä pornokritiikissä. Paheksunnan taustalla väikkyy kantilais-kristillinen eetos, jossa seksi nähdään moraalisesti arveluttavana ja kehollisuus henkisiä arvoja huonompana. Kun nämä taustaolettamukset paljastetaan, niin voidaan nähdä feministisen pornonvastaisuuden yhteys konservatiiviseen ajatteluun, jossa pyritään kontrolloimaan muiden seksuaalisuutta.&rdquo;</p><p>&ldquo;Pornonäyttelijän tilanteen vertaaminen näihin esimerkkeihin tuottaa&nbsp;<em>reductio ad absurdum</em>&nbsp;-argumentin, jossa pornossa paheksuttavana koettu rakenne löydetään lukuisista muista tapauksista muilla elämänalueilla. Pornon paheksuminen tällä perusteella johtaa tilanteeseen, jossa paheksuja joutuisi toteamaan myös urheilun ja työn kaupan kassalla olevan yhtä paheksuttavaa. Tällainen lopputulos olisi tietenkin argumentin nimen mukaisesti absurdi.&rdquo;</p><p>&quot;Valtavirran feminismissä pornon vastustaminen on kuitenkin tyypillistä ja siinä käytettävät argumentit sekoittuvat hämmentävällä tavalla perinteiseen konservatiiviretoriikkaan, vaikka feminismi syntyi vastustamaan juuri konservatiivien sovinnaisia arvoja, kuten heteronormatiivisuutta, perhekeskeisyyttä ja ahtaita sukupuolirooleja. Anna Kontula kirjoittaa, että salonkikelpoinen tasa-arvofeminismi on rakentanut vanhoille perustuksille uuden kontrollijärjestelmän, joka paheksuu seksuaalisesti aktiivisia ja haluiltaan vääränlaisia naisia, jotka eivät tahdo taivuttaa seksuaalisuuttaan ideologisesti korrektiin muotoon (Kontula 2009, 12-14). Jos nainen katsoo pornoa, myy seksiä, tahtoo alistua tai himoitsee machomiehiä, niin hänen halujaan pidetään hänelle itselleen vahingollisina tai hairahtuneina &rdquo;aidosta ja oikeasta&rdquo; seksuaalisuudesta. Feminismin nimissä esitettyinä tällaiset mielipiteet johtavat ristiriitaan, jos tavoitteena on edistää naisten seksuaalista vapautta ja itsemääräämisoikeutta.</p><p>Kun valtavirtaporno esittää naisen seksuaalisesti aktiivisena ja halukkaana seksiin ilman tunnesiteitä, kyse on ominaisuuksista, jotka tavallisesti liitetään stereotyyppiseen käsitykseen miehen seksuaalisuudesta. Pornon naiskuva voitaisiin siis hyvin nähdä yhtenä tapana valloittaa perinteisesti miehille kuuluvaa aluetta naisten käyttöön, kuten monet liberaalifeministit asian kokevatkin. Radikaalin pornokritiikin taustalla vaikuttaneet aatteet, kuten henkisyyden, lesbouden tai aseksuaalisuuden ihannoiminen, tekivät kuitenkin tästä tulkintatavasta mahdottoman. Pornon vastustajat eivät kyenneet näkemään naisten seksuaalista autonomiaa arvokkaana, koska he pitivät seksuaalisuutta ensisijaisesti miesten vallankäytön välineenä.</p><p>Sallie Tisdalen mukaan pornon vastainen feminismi esineellistää naisia kielteisellä tavalla, sillä se pyrkii holhoamaan heitä ja kyseenalaistaa heidän yksilöllisen seksuaalisuutensa. Hänen mukaansa jotkut feministit ovat nostaneet itsensä sensoreiksi, ja katsovat tehtäväkseen ilmoittaa, millaiset seksuaalisuuden ilmaukset ovat vääränlaisia:&nbsp;</p><p>Sensorit ovat aina huolissaan siitä, mitä miehet tekevät, ja miten naiset esitetään. Naiset eivät kykene tekemään vapaita seksuaalisia valintoja tällaisessa maailmassa; he ovat liian sorrettuja tietääkseen, että vain sorto voi johtaa heidät myymään seksiä. Ja minä pornoa katsomassa olen joko niin sorrettu, etten tiedä millaista vahinkoa katsomiseni on aiheuttanut sisarilleni, tai sitten minusta on tullut Mies. Ja Mies minussa katsoo ja on kiihottunut. Mikä naisvihamielinen maailmankatsomus tämä onkaan; tämä väite, että näitä valintoja tekevät naiset eivät kykene tekemään vapaita valintoja lainkaan. Pornografiaa vastustavat feministit ovat tehneet surullisen ja kauhean asian: He ovat tehneet naisista esineitä. (Tisdale 2002, 376-377.)&quot;</p><p><a href="http://www.widerscreen.fi/2009-2/esineellistaminen-ja-pornografia/" title="http://www.widerscreen.fi/2009-2/esineellistaminen-ja-pornografia/">http://www.widerscreen.fi/2009-2/esineellistaminen-ja-pornografia/</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Niin sanotu valtavirtafeminismi on väittänyt pornon esineellistävän naista. Väitteen esittämisen eräänä pyrkimyksenä vaikuttaa olleen miesten syyllistäminen omista seksuaalisista haluistaan, ja miesten seksuaalisuuden kontrolloiminen.

Esineellistäminen on monimutkainen asia, joka vahvasti liittyy arkielämäämme. Voi esimerkiksi ajatella, että esineellistämistä ovat mm.

- ihmisten, vaikkapa perheenjäsenten, kuvien katsominen ja niistä mielihyvän saaminen

- sijoittamien ja yritysten johdon suhtautuminen suorittavan portaan työläisiin (ihmisen ja eläimen näkeminen tuotantovälineinä ja –hyödykkeinä)

- lihansyönti ilman henkilökohtaista suoraa yhteyttä syötävää eläimeen, ja eläimen ajatteleminen vain tuotantovälineenä

- oman käden käyttämistä mukin tai kynän nostamiseen pöydältä

Ihmisten välisestä seksuaalisuudesta puhuttaessa on tärkeää erottaa esineellistäminen sisäisenä asenteena ja toisaalta törkeä käytös toimintana. Uskoakseni monella (suomalaisella) miehellä on käsitys, että seksiä on karkeasti ottaen kahdenlaista: parisuhderakkauteen liittyvää ja random-seksiä. Molemmissa voi olla esineellistämistä (esim. itse olen hyvin visuaalinen, ja saan paljon mielihyvää ja kiihotusta mun mielestä kauniista naisista ja heidän kehoistaan), mutta molemmissa voi myös olla rakkautta: parisuhteessa sitoutuvampaa kuin random-seksissä. Myös random-seksissä on mahdollista (ja syytä!) kohdata toisen ihminen arvostavasti ja häntä kunnioittaen. 

Filosofi Tommi Paalanen on käsitellyt esineellistämistä muutaman vuoden takaisessa artikkelissaan (www.widerscreen.fi/2009-2/esineellistaminen-ja-pornografia/). Suosittelen perehtymistä Paalasen artikkeliin. Alla on muutamia siitä esiin nostamiani suoria lainauksia:

”Filosofinen ja eettinen analyysi on jäänyt puolitiehen esineellistämistä paheksuvassa feministisessä pornokritiikissä. Paheksunnan taustalla väikkyy kantilais-kristillinen eetos, jossa seksi nähdään moraalisesti arveluttavana ja kehollisuus henkisiä arvoja huonompana. Kun nämä taustaolettamukset paljastetaan, niin voidaan nähdä feministisen pornonvastaisuuden yhteys konservatiiviseen ajatteluun, jossa pyritään kontrolloimaan muiden seksuaalisuutta.”

“Pornonäyttelijän tilanteen vertaaminen näihin esimerkkeihin tuottaa reductio ad absurdum -argumentin, jossa pornossa paheksuttavana koettu rakenne löydetään lukuisista muista tapauksista muilla elämänalueilla. Pornon paheksuminen tällä perusteella johtaa tilanteeseen, jossa paheksuja joutuisi toteamaan myös urheilun ja työn kaupan kassalla olevan yhtä paheksuttavaa. Tällainen lopputulos olisi tietenkin argumentin nimen mukaisesti absurdi.”

"Valtavirran feminismissä pornon vastustaminen on kuitenkin tyypillistä ja siinä käytettävät argumentit sekoittuvat hämmentävällä tavalla perinteiseen konservatiiviretoriikkaan, vaikka feminismi syntyi vastustamaan juuri konservatiivien sovinnaisia arvoja, kuten heteronormatiivisuutta, perhekeskeisyyttä ja ahtaita sukupuolirooleja. Anna Kontula kirjoittaa, että salonkikelpoinen tasa-arvofeminismi on rakentanut vanhoille perustuksille uuden kontrollijärjestelmän, joka paheksuu seksuaalisesti aktiivisia ja haluiltaan vääränlaisia naisia, jotka eivät tahdo taivuttaa seksuaalisuuttaan ideologisesti korrektiin muotoon (Kontula 2009, 12-14). Jos nainen katsoo pornoa, myy seksiä, tahtoo alistua tai himoitsee machomiehiä, niin hänen halujaan pidetään hänelle itselleen vahingollisina tai hairahtuneina ”aidosta ja oikeasta” seksuaalisuudesta. Feminismin nimissä esitettyinä tällaiset mielipiteet johtavat ristiriitaan, jos tavoitteena on edistää naisten seksuaalista vapautta ja itsemääräämisoikeutta.

Kun valtavirtaporno esittää naisen seksuaalisesti aktiivisena ja halukkaana seksiin ilman tunnesiteitä, kyse on ominaisuuksista, jotka tavallisesti liitetään stereotyyppiseen käsitykseen miehen seksuaalisuudesta. Pornon naiskuva voitaisiin siis hyvin nähdä yhtenä tapana valloittaa perinteisesti miehille kuuluvaa aluetta naisten käyttöön, kuten monet liberaalifeministit asian kokevatkin. Radikaalin pornokritiikin taustalla vaikuttaneet aatteet, kuten henkisyyden, lesbouden tai aseksuaalisuuden ihannoiminen, tekivät kuitenkin tästä tulkintatavasta mahdottoman. Pornon vastustajat eivät kyenneet näkemään naisten seksuaalista autonomiaa arvokkaana, koska he pitivät seksuaalisuutta ensisijaisesti miesten vallankäytön välineenä.

Sallie Tisdalen mukaan pornon vastainen feminismi esineellistää naisia kielteisellä tavalla, sillä se pyrkii holhoamaan heitä ja kyseenalaistaa heidän yksilöllisen seksuaalisuutensa. Hänen mukaansa jotkut feministit ovat nostaneet itsensä sensoreiksi, ja katsovat tehtäväkseen ilmoittaa, millaiset seksuaalisuuden ilmaukset ovat vääränlaisia: 

Sensorit ovat aina huolissaan siitä, mitä miehet tekevät, ja miten naiset esitetään. Naiset eivät kykene tekemään vapaita seksuaalisia valintoja tällaisessa maailmassa; he ovat liian sorrettuja tietääkseen, että vain sorto voi johtaa heidät myymään seksiä. Ja minä pornoa katsomassa olen joko niin sorrettu, etten tiedä millaista vahinkoa katsomiseni on aiheuttanut sisarilleni, tai sitten minusta on tullut Mies. Ja Mies minussa katsoo ja on kiihottunut. Mikä naisvihamielinen maailmankatsomus tämä onkaan; tämä väite, että näitä valintoja tekevät naiset eivät kykene tekemään vapaita valintoja lainkaan. Pornografiaa vastustavat feministit ovat tehneet surullisen ja kauhean asian: He ovat tehneet naisista esineitä. (Tisdale 2002, 376-377.)"

http://www.widerscreen.fi/2009-2/esineellistaminen-ja-pornografia/

]]>
8 http://tonihonkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236631-vaite-porno-esineellistaa-naista-pyrkii-kontrolloimaan-miehen-seksuaalisuutta#comments Esineellistäminen Filosofia Kritiikki Porno Seksi Sat, 06 May 2017 12:39:37 +0000 Toni Honkala http://tonihonkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/236631-vaite-porno-esineellistaa-naista-pyrkii-kontrolloimaan-miehen-seksuaalisuutta
Kelsenin perusnormi oikeustieteen alkuräjähdysteoriana http://anttimulari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235948-kelsenin-perusnormi-oikeustieteen-alkurajahdysteoriana <p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Hans Kelsenin perusnormiajattelu muistuttaa alkuräjähdysteoriaa. Alkuräjähdysteoria selittää tarkasti ja uskottavasti, miten maailma syntyi. Kuitenkaan teoria ei selitä sitä, mikä aiheutti alkuräjähdyksen. Kysymykseen, mikä alkuräjähdyksen aiheutti, on annettu vastaukseksi, että kysymys on mieletön. Miksi kysymys sitten on mieletön? Siksi, ettei siihen ole vastausta.&nbsp; Kuitenkin viime aikoina on alettu pikkuhiljaa antaa tilaa itse kysymykselle: Mitä oli ennen alkuräjähdystä. Vaikkei vastausta ole, ei kysymys ole todellakaan mieletön.</p><p>Keskiajalla katolilainen teologi Tuomas Akvinolainen esitti oman perusnorminsa niin sanotuissa uskon totuuksissaan toteamalla, että maailmassa on syy- ja seuraussuhteita ja että, koska syy- ja seuraussuhteiden ketju ei voi olla loputon, ensimmäisen syyn täytyy siis olla Jumala.</p><p>Tuomas Akvinolainen onnistui näin ollen pääsemään samaan lopputulokseen kuin nykypäivän tiedemiehet. Ero on siinä, että teistinä Akvinolainen katsoi ensimmäisen syyn olevan persoona ja nykyajan ateistiset tiedemiehet katsovat ensimmäisen syyn olevan persoonaton alkuräjähdys. Molemmat ovat siis sitä mieltä, ettei ennen ensimmäistä perussyytä ollut mitään.&nbsp;</p><p>Itävaltalainen Hans Kelsen edusti puhdasta lainoppia, jonka mukaan oikeus on luonteeltaan positivistista, lainsäätäjän asettamaa ja normin voimassaolo ei riipu siitä, mikä sen sisältö on. Kelsenin puhdasta lainoppia on kuvattu arvorelativistiseksi, mutta yhtä hyvin sitä voidaan kuvata myös nihilistiseksi. Luonnonoikeudesta tuttu näkemys, jonka mukaan mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan, ei siis Kelsenin mukaan päde. Riittää, että laki on säädetty oikeassa säätämisjärjestyksessä.</p><p>Kelsen oli niin ikään kiinnostunut syy- seuraussuhteesta. Hän huomasi, että myös oikeusnormien kohdalla pitää panna piste äärettömyydelle ja esitti, että vallan legitimiteetti johtuu viime kädessä perusnormista.&nbsp; Perusnormiteorian hahmotusmalliksi Kelsen määritteli normipyramidin.</p><p>Kelsen myös samaisti valtion ja oikeuden hyvin vahvasti, hänen ajattelussaan näkyy selvästi yksi hegelismin sovellus -perusnormiajatteluun nojaava valtiousko. Perusnormi legitimoi valtion suvereeniksi lainkäyttäjäksi Rousseaun yhteiskuntasopimusajattelun tapaan. Kelsen ei ympyröi neliötä, vaan sen sijaan kolmion, normi-pyramidinsa. Perusnormi on siis Kelsenin alkuräjähdys tai jumala. Sen taakse ei ole luvallista yrittää kurkistaa, koska se avaisi koko paketin uudestaan ja romuttaisi hienon teorian.</p><p>Kelsenin ja muiden oikeuspositivistien ajattelu koki kovan kolauksen toisen maailmansodan myötä. Myöhemmin Adolf Eichman ilmoitti oikeudenkäynnissään noudattaneensa työssään Kantin moraalioppia, jonka mukaan tulee toimia siten, kuin toivoisi yleisen lain olevan. Kantinmoraalioppi yhdessä juutalaisen(!) Kelsenin oikeuspositivismin kanssa johti siis ajattelumalliin, jonka mukaan kuuden miljoonan juutalaisen kuljettaminen tuhoamisleireille oli lainmukaista sekä moraalisesti että teknisesti. Ironista on, että Kelsen toimi sotarikostoimikunnan avustajana Nürnbergin oikeudenkäynneissä.&nbsp;</p><p>Oikeuspositivismi ei kyennyt vastaamaan saksalaisten tekemiin ihmisoikeusrikoksiin, etenkin kun rikoksia ihmiskuntaa vastaan ei ollut ennen sotaa määritelty esimerkiksi Geneven sopimuksessa tai missään muussakaan niin sanotussa kansainvälisessä laissa. Yllämainittujen sotarikosoikeudenkäyntien legitimointi jouduttiin perustamaan luonnonoikeuden pohjalle, edelleen YK:n ihmisoikeusjulistuksessa näkyy vahva luonnonoikeudellinen perusta.</p><p>Sotia seuranneina vuosikymmeninä puhtaan lainopin teorian orjallisesta ajattelusta alettiin pikkuhiljaa luopua. Osa oikeuspositivisteistakin alkoi puhua positiivisen oikeuden taustalla vaikuttavasta luonnonoikeuden vähimmäismäärästä. Pohjoismaissa tilaa valtasi oikeuspositivismiin pohjautuva oikeusrealistinen teoria. Oikeusrealismi ei kuitenkaan pyrikään väittämään, että oikeuspositivismin taustalla olisi &quot;alkuräjähdys&quot;.</p><p>Suomalainen oikeusteoreetikko Kaarlo Tuori on arvostellut Kelsenin perusnormiajattelua. Tuori on todennut, että Kelsen luopuu paradoksaalisesti omasta ajattelumallistaan, koska perusnormi on oletettu, ei siis asetettu kuten kaikki muut normit. Kelsen on siis luonut oman jumalansa tai alkuräjähdysteoriansa, joka johtaa kaiken selittävänä ajatusmallina umpikujaan.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

 

Hans Kelsenin perusnormiajattelu muistuttaa alkuräjähdysteoriaa. Alkuräjähdysteoria selittää tarkasti ja uskottavasti, miten maailma syntyi. Kuitenkaan teoria ei selitä sitä, mikä aiheutti alkuräjähdyksen. Kysymykseen, mikä alkuräjähdyksen aiheutti, on annettu vastaukseksi, että kysymys on mieletön. Miksi kysymys sitten on mieletön? Siksi, ettei siihen ole vastausta.  Kuitenkin viime aikoina on alettu pikkuhiljaa antaa tilaa itse kysymykselle: Mitä oli ennen alkuräjähdystä. Vaikkei vastausta ole, ei kysymys ole todellakaan mieletön.

Keskiajalla katolilainen teologi Tuomas Akvinolainen esitti oman perusnorminsa niin sanotuissa uskon totuuksissaan toteamalla, että maailmassa on syy- ja seuraussuhteita ja että, koska syy- ja seuraussuhteiden ketju ei voi olla loputon, ensimmäisen syyn täytyy siis olla Jumala.

Tuomas Akvinolainen onnistui näin ollen pääsemään samaan lopputulokseen kuin nykypäivän tiedemiehet. Ero on siinä, että teistinä Akvinolainen katsoi ensimmäisen syyn olevan persoona ja nykyajan ateistiset tiedemiehet katsovat ensimmäisen syyn olevan persoonaton alkuräjähdys. Molemmat ovat siis sitä mieltä, ettei ennen ensimmäistä perussyytä ollut mitään. 

Itävaltalainen Hans Kelsen edusti puhdasta lainoppia, jonka mukaan oikeus on luonteeltaan positivistista, lainsäätäjän asettamaa ja normin voimassaolo ei riipu siitä, mikä sen sisältö on. Kelsenin puhdasta lainoppia on kuvattu arvorelativistiseksi, mutta yhtä hyvin sitä voidaan kuvata myös nihilistiseksi. Luonnonoikeudesta tuttu näkemys, jonka mukaan mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan, ei siis Kelsenin mukaan päde. Riittää, että laki on säädetty oikeassa säätämisjärjestyksessä.

Kelsen oli niin ikään kiinnostunut syy- seuraussuhteesta. Hän huomasi, että myös oikeusnormien kohdalla pitää panna piste äärettömyydelle ja esitti, että vallan legitimiteetti johtuu viime kädessä perusnormista.  Perusnormiteorian hahmotusmalliksi Kelsen määritteli normipyramidin.

Kelsen myös samaisti valtion ja oikeuden hyvin vahvasti, hänen ajattelussaan näkyy selvästi yksi hegelismin sovellus -perusnormiajatteluun nojaava valtiousko. Perusnormi legitimoi valtion suvereeniksi lainkäyttäjäksi Rousseaun yhteiskuntasopimusajattelun tapaan. Kelsen ei ympyröi neliötä, vaan sen sijaan kolmion, normi-pyramidinsa. Perusnormi on siis Kelsenin alkuräjähdys tai jumala. Sen taakse ei ole luvallista yrittää kurkistaa, koska se avaisi koko paketin uudestaan ja romuttaisi hienon teorian.

Kelsenin ja muiden oikeuspositivistien ajattelu koki kovan kolauksen toisen maailmansodan myötä. Myöhemmin Adolf Eichman ilmoitti oikeudenkäynnissään noudattaneensa työssään Kantin moraalioppia, jonka mukaan tulee toimia siten, kuin toivoisi yleisen lain olevan. Kantinmoraalioppi yhdessä juutalaisen(!) Kelsenin oikeuspositivismin kanssa johti siis ajattelumalliin, jonka mukaan kuuden miljoonan juutalaisen kuljettaminen tuhoamisleireille oli lainmukaista sekä moraalisesti että teknisesti. Ironista on, että Kelsen toimi sotarikostoimikunnan avustajana Nürnbergin oikeudenkäynneissä. 

Oikeuspositivismi ei kyennyt vastaamaan saksalaisten tekemiin ihmisoikeusrikoksiin, etenkin kun rikoksia ihmiskuntaa vastaan ei ollut ennen sotaa määritelty esimerkiksi Geneven sopimuksessa tai missään muussakaan niin sanotussa kansainvälisessä laissa. Yllämainittujen sotarikosoikeudenkäyntien legitimointi jouduttiin perustamaan luonnonoikeuden pohjalle, edelleen YK:n ihmisoikeusjulistuksessa näkyy vahva luonnonoikeudellinen perusta.

Sotia seuranneina vuosikymmeninä puhtaan lainopin teorian orjallisesta ajattelusta alettiin pikkuhiljaa luopua. Osa oikeuspositivisteistakin alkoi puhua positiivisen oikeuden taustalla vaikuttavasta luonnonoikeuden vähimmäismäärästä. Pohjoismaissa tilaa valtasi oikeuspositivismiin pohjautuva oikeusrealistinen teoria. Oikeusrealismi ei kuitenkaan pyrikään väittämään, että oikeuspositivismin taustalla olisi "alkuräjähdys".

Suomalainen oikeusteoreetikko Kaarlo Tuori on arvostellut Kelsenin perusnormiajattelua. Tuori on todennut, että Kelsen luopuu paradoksaalisesti omasta ajattelumallistaan, koska perusnormi on oletettu, ei siis asetettu kuten kaikki muut normit. Kelsen on siis luonut oman jumalansa tai alkuräjähdysteoriansa, joka johtaa kaiken selittävänä ajatusmallina umpikujaan. 

 

]]>
4 http://anttimulari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235948-kelsenin-perusnormi-oikeustieteen-alkurajahdysteoriana#comments Filosofia Oikeustiede Politiikka Fri, 21 Apr 2017 11:57:31 +0000 Antti Mulari http://anttimulari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235948-kelsenin-perusnormi-oikeustieteen-alkurajahdysteoriana
Joka päivä uutisoidaan uusi Trumpin kuolema http://juhonieminen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232344-joka-paiva-uutisoidaan-uusi-trumpin-kuolema <p>&quot;Vaihtoehtoisten faktojen&quot; seurauksena <strong>George Orwellin</strong> <em>1984 </em>nousi taas myyntilistoille. Kun lueskelin <strong>Roland Barthesin</strong> kirjoitusta &quot;Tekijän kuolema&quot; (1968), se tuntui vähintään yhtä ajankohtaiselta.</p><p>Donald Trumpin katkeruus mediaa kohtaan näyttäisi ainakin osaltaan juontuvan siitä, ettei hän ymmärrä omaa jokapäiväistä kuolevaisuuttaan.</p><p>Media tarttuu yhteen sanaan tai yhteen lauseeseen, joka sitten alkaa elää täysin omaa elämäänsä. Puhuja ei voi vetää sanojaan takaisin. Ne eivät ole hänen omaisuuttaan. Kerran vapaaksi päästettyjä lipsahduksia ei voi ostaa takaisin itselleen edes miljardilla dollarilla.</p><p><strong>Tekijä on kuollut, mutta teksti elää. Ja sen elämä voi olla aika rajua. Trumpin suusta pulpahtaneet sanat elävät kuin nuori play-boy, jonka bileisiin kaikki tahtovat päästä. Jos puhe on Ruotsista, niin sillä viikolla kaikkien on puhuttava Ruotsista. Mikään muu puheenaihe ei kerta kaikkiaan tule noteeratuksi.</strong></p><p>Median toiminta perustuu juoruja ahmivan ja rajuimmin reagoivan yleisön toimintaan, ja kaiken perustana on ihmisyys: uteliaisuus, kateus, inho, jäljittelynhalu ja hauskuuttelun pakkomielle. Kaikki tapahtuu Trumpista riippumattomista syistä, mutta hän on silti alkuperäisessä vastuussa, koska ei ymmärrä mitä on tapahtumassa. Hänen pitäisi ymmärtää pitää turpansa kiinni, jos ei tunne laajempaa yleisöään tai osaa harkita sanojaan.</p><p>Ei riitä, että ilmaisee ajatuksensa, pitäisi osata ennustaa myös reaktio. Ja se on luonnollisesti mahdotonta, kun oppositio vääntää kaikkia sanoja miten se tahtoo.</p><p>Roland Barthesin klassikkotekstissä ei puhuta <em>postmodernismista</em> tai <em>totuuden kuolemasta</em>, mutta se ajoittuu modernismin kuolinkamppailuun, mikä tekee siitä yllättävän helppolukuista myös postmodernin ajan ihmiselle. Kritiikin kohteena on ensinnäkin tekijään kohdistunut romanttinen ja epärealistinen ihailu, sekä yleisön tirkistelynhalu, joka uhkaa sokaista meidät tekstin ja sen vastaanoton voimille. Barthes kirjoittaa:</p><p><em>&quot;Nykyisen kulttuurin kirjallisuuskäsitys on tyrannimaisesti keskittynyt kirjailijan persoonaan, mieltymyksiin, intohimoihin. Van Goghin tuotanto on yhtä kuin hänen hulluutensa. Kapitalistisen ideologian summa ja lopputulos on kirjallisuudessa eniten painottunut (ja hyvin tuotteistettu) kirjailijan &quot;henkilö&quot;...&quot;</em></p><p>Ja kuitenkin todellisuudessa, etenkin jos lausuttu ajatus on kenellekään minkään arvoinen, tai se mahdollistaa useita tulkintoja, joita puhuja ei ole tiedostanut, voivat kuulijat loputtomiin kiistellä siitä, mitä sanoilla on tarkoitettu, mitä siinä ei sanottu tai mitä ei olisi pitänyt sanoa:</p><p><strong><em>&quot;...tapahtuu irtautuminen: ääni menettää alkuperänsä, kirjailija astuu välittömään kuolemaansa, kirjoitus alkaa...&quot;</em></strong></p><p>Barthesin maailmassa &quot;kirjoitus&quot; viittaa johonkin mikä kaiken aikaa muuttuu, eikä sitä kontrolloi kukaan, se elää omaa elämäänsä, eikä tekijä voi vetää takaisin sitä mitä on luonut... Sinun lapsesi eivät ole sinun. Tekijä on kuollut ja teksti elää. Pian kukaan ei enää edes muista sanojen alkuperäistä kontekstia tai tarkoitusta. Niin kauan kuin teksti voi voi tulla väärinymmärretyksi ja vääristyä, se elää, ja sitten se unohtuu.</p><p>Jos joku muotoilee lauseen, joka on liian tosi ja liian viisas, siihen ei kohdistu hyökkäyksiä, eikä se niin ollen kiinnosta ketään. Sitä ei voi kukaan vääristellä omiin tarpeisiinsa, joten on koko ihmiskunnalle vain kuollutta painoa.</p><p>Joka päivä oppositiossa oleva media poimii Trumpin puheista sen kaikkein typerimmän lausahduksen, paisuttelee ja riepottelee sitä aikansa, ja samalla synnyttää republikaanien ympärille sumuverhon, jonka suojassa he voivat laajentaa sotilasbudjettia, kasvattaa velkaa ja etsiä uutta kohdetta sodalle. Trump ei ehkä itsekään tajua mitä hän on tekemässä, mutta hän tekee suuren palveluksen esimerkiksi Yhdysvaltain aseteollisuudelle, jonka valta on jo nyt lähes rajatonta.</p><p>Fiksuimmat toimittajat varmasti täysin ymmärtävät, miten hyödytöntä ja turmiollista on käydä sotaa olkinukeilla ja vitseillä, koska se kuluttaa kaiken hapen järkevältä keskustelulta, mutta liberaali media tai etenkään sosiaalinen media eivät mahda itselleen mitään. Mitä typerämpiä ajatuksia Trumpin puheista erotellaan, sitä enemmän hän on meille kaikille vain irrallisia lauseita, jotka yhdistyvät tuntemattomaan edesmenneeseen vanhukseen, joka näyttäytyy meille hassujen meemien kautta.</p><p>Ajattelu on kuollut ja kommunkaatiota hallitsee kollektiivisen alitajunnan muodostama nälkäinen olento, joka janoaa vain uusia olkinukkeja ja meemejä. Tekijä on kuollut ja tekstin nälkä on rajaton.</p><p><strong><em>&quot;Teksti on tehty moninaisista kirjoituksista, jotka ovat lähtöisin monista kulttuureista ja päätyvät keskinäiseen dialogiin, parodiaan, vastaväitteeseen. Mutta on paikka, johon tämä monimuotoisuus kerääntyy, eikä tämä paikka ole kirjailija, kuten tähän asti on sanottu, vaan lukija: lukija on juuri se avaruus, johon kirjautuvat kaikki sitaatit, joista kirjoitus on tehty.&quot;</em></strong></p><p>Niinpä jää lukijan vastuulle huolehtia omasta mentaalihygieniastaan, ja pitää mielessä, että puhuja on täysin voimaton määrittämään, mitä meille hänestä kerrotaan, mitkä asiat internetin neuroverkko ja kollektiivinen alitajuntamme meille valikoivat. Maailmankuva muodostuu pienistä informaation puroista, ja siksi on viisasta pitää silmällä millaista roskaruokaa facebookin liukuhihna meille tarjoaa. Tarkkoja lukijoita meistä voi tulla vain, jos tiedostamme tekijän kuoleman. Roland Barthes lopettaa esseensä sanoihin:</p><p><strong><em>&quot;Kirjailijan kuolema on lukijan syntymän väistämätön hinta.&quot;</em></strong></p><p>Unohtakaa Trump. Hän on kuollut. Häntä ei ole. Olkaa sen sijaan huolissanne omasta maailmankuvastanne, sen vääristymistä. Se on ainoa asia, mille voitte tehdä mitään. Olkaamme siis huolellisia lukijoita.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> "Vaihtoehtoisten faktojen" seurauksena George Orwellin 1984 nousi taas myyntilistoille. Kun lueskelin Roland Barthesin kirjoitusta "Tekijän kuolema" (1968), se tuntui vähintään yhtä ajankohtaiselta.

Donald Trumpin katkeruus mediaa kohtaan näyttäisi ainakin osaltaan juontuvan siitä, ettei hän ymmärrä omaa jokapäiväistä kuolevaisuuttaan.

Media tarttuu yhteen sanaan tai yhteen lauseeseen, joka sitten alkaa elää täysin omaa elämäänsä. Puhuja ei voi vetää sanojaan takaisin. Ne eivät ole hänen omaisuuttaan. Kerran vapaaksi päästettyjä lipsahduksia ei voi ostaa takaisin itselleen edes miljardilla dollarilla.

Tekijä on kuollut, mutta teksti elää. Ja sen elämä voi olla aika rajua. Trumpin suusta pulpahtaneet sanat elävät kuin nuori play-boy, jonka bileisiin kaikki tahtovat päästä. Jos puhe on Ruotsista, niin sillä viikolla kaikkien on puhuttava Ruotsista. Mikään muu puheenaihe ei kerta kaikkiaan tule noteeratuksi.

Median toiminta perustuu juoruja ahmivan ja rajuimmin reagoivan yleisön toimintaan, ja kaiken perustana on ihmisyys: uteliaisuus, kateus, inho, jäljittelynhalu ja hauskuuttelun pakkomielle. Kaikki tapahtuu Trumpista riippumattomista syistä, mutta hän on silti alkuperäisessä vastuussa, koska ei ymmärrä mitä on tapahtumassa. Hänen pitäisi ymmärtää pitää turpansa kiinni, jos ei tunne laajempaa yleisöään tai osaa harkita sanojaan.

Ei riitä, että ilmaisee ajatuksensa, pitäisi osata ennustaa myös reaktio. Ja se on luonnollisesti mahdotonta, kun oppositio vääntää kaikkia sanoja miten se tahtoo.

Roland Barthesin klassikkotekstissä ei puhuta postmodernismista tai totuuden kuolemasta, mutta se ajoittuu modernismin kuolinkamppailuun, mikä tekee siitä yllättävän helppolukuista myös postmodernin ajan ihmiselle. Kritiikin kohteena on ensinnäkin tekijään kohdistunut romanttinen ja epärealistinen ihailu, sekä yleisön tirkistelynhalu, joka uhkaa sokaista meidät tekstin ja sen vastaanoton voimille. Barthes kirjoittaa:

"Nykyisen kulttuurin kirjallisuuskäsitys on tyrannimaisesti keskittynyt kirjailijan persoonaan, mieltymyksiin, intohimoihin. Van Goghin tuotanto on yhtä kuin hänen hulluutensa. Kapitalistisen ideologian summa ja lopputulos on kirjallisuudessa eniten painottunut (ja hyvin tuotteistettu) kirjailijan "henkilö"..."

Ja kuitenkin todellisuudessa, etenkin jos lausuttu ajatus on kenellekään minkään arvoinen, tai se mahdollistaa useita tulkintoja, joita puhuja ei ole tiedostanut, voivat kuulijat loputtomiin kiistellä siitä, mitä sanoilla on tarkoitettu, mitä siinä ei sanottu tai mitä ei olisi pitänyt sanoa:

"...tapahtuu irtautuminen: ääni menettää alkuperänsä, kirjailija astuu välittömään kuolemaansa, kirjoitus alkaa..."

Barthesin maailmassa "kirjoitus" viittaa johonkin mikä kaiken aikaa muuttuu, eikä sitä kontrolloi kukaan, se elää omaa elämäänsä, eikä tekijä voi vetää takaisin sitä mitä on luonut... Sinun lapsesi eivät ole sinun. Tekijä on kuollut ja teksti elää. Pian kukaan ei enää edes muista sanojen alkuperäistä kontekstia tai tarkoitusta. Niin kauan kuin teksti voi voi tulla väärinymmärretyksi ja vääristyä, se elää, ja sitten se unohtuu.

Jos joku muotoilee lauseen, joka on liian tosi ja liian viisas, siihen ei kohdistu hyökkäyksiä, eikä se niin ollen kiinnosta ketään. Sitä ei voi kukaan vääristellä omiin tarpeisiinsa, joten on koko ihmiskunnalle vain kuollutta painoa.

Joka päivä oppositiossa oleva media poimii Trumpin puheista sen kaikkein typerimmän lausahduksen, paisuttelee ja riepottelee sitä aikansa, ja samalla synnyttää republikaanien ympärille sumuverhon, jonka suojassa he voivat laajentaa sotilasbudjettia, kasvattaa velkaa ja etsiä uutta kohdetta sodalle. Trump ei ehkä itsekään tajua mitä hän on tekemässä, mutta hän tekee suuren palveluksen esimerkiksi Yhdysvaltain aseteollisuudelle, jonka valta on jo nyt lähes rajatonta.

Fiksuimmat toimittajat varmasti täysin ymmärtävät, miten hyödytöntä ja turmiollista on käydä sotaa olkinukeilla ja vitseillä, koska se kuluttaa kaiken hapen järkevältä keskustelulta, mutta liberaali media tai etenkään sosiaalinen media eivät mahda itselleen mitään. Mitä typerämpiä ajatuksia Trumpin puheista erotellaan, sitä enemmän hän on meille kaikille vain irrallisia lauseita, jotka yhdistyvät tuntemattomaan edesmenneeseen vanhukseen, joka näyttäytyy meille hassujen meemien kautta.

Ajattelu on kuollut ja kommunkaatiota hallitsee kollektiivisen alitajunnan muodostama nälkäinen olento, joka janoaa vain uusia olkinukkeja ja meemejä. Tekijä on kuollut ja tekstin nälkä on rajaton.

"Teksti on tehty moninaisista kirjoituksista, jotka ovat lähtöisin monista kulttuureista ja päätyvät keskinäiseen dialogiin, parodiaan, vastaväitteeseen. Mutta on paikka, johon tämä monimuotoisuus kerääntyy, eikä tämä paikka ole kirjailija, kuten tähän asti on sanottu, vaan lukija: lukija on juuri se avaruus, johon kirjautuvat kaikki sitaatit, joista kirjoitus on tehty."

Niinpä jää lukijan vastuulle huolehtia omasta mentaalihygieniastaan, ja pitää mielessä, että puhuja on täysin voimaton määrittämään, mitä meille hänestä kerrotaan, mitkä asiat internetin neuroverkko ja kollektiivinen alitajuntamme meille valikoivat. Maailmankuva muodostuu pienistä informaation puroista, ja siksi on viisasta pitää silmällä millaista roskaruokaa facebookin liukuhihna meille tarjoaa. Tarkkoja lukijoita meistä voi tulla vain, jos tiedostamme tekijän kuoleman. Roland Barthes lopettaa esseensä sanoihin:

"Kirjailijan kuolema on lukijan syntymän väistämätön hinta."

Unohtakaa Trump. Hän on kuollut. Häntä ei ole. Olkaa sen sijaan huolissanne omasta maailmankuvastanne, sen vääristymistä. Se on ainoa asia, mille voitte tehdä mitään. Olkaamme siis huolellisia lukijoita.

]]>
2 http://juhonieminen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232344-joka-paiva-uutisoidaan-uusi-trumpin-kuolema#comments Filosofia Humanismi Journalismi Mediakriittisyys Postmodernismi Tue, 28 Feb 2017 09:50:28 +0000 Juho Nieminen http://juhonieminen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232344-joka-paiva-uutisoidaan-uusi-trumpin-kuolema
Syöpämummojen Herra ; Ei tee pahaa kärpäsellekään? http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232168-syopamummojen-herra-ei-tee-pahaa-karpasellekaan <p><strong>Charles Darwin</strong> kiinnitti huomiota loispistiäisiin. Nämä munivat toisiin hyönteisiin ja toukat söivät elävän uhrinsa hitaasti elävältä. Darwinin näkemyksessä korostettiin sitä minkälainen Jumala olisi on voinut luoda jotain niin julmaa kuin loispistiäiset. Tätä kautta hän esitti eräänlaisen muunnelman pahan ongelmasta.<br /><br /><strong>Tämänlainen haaste ei ole kovin merkittävä monillekaan teologeille.</strong><br /><br />Darwin oli tässä mielessä herkkätunteinen. ; Darwinia edeltävinä aikoinakin asia on jo tavallaan huomioitu. Esimerkiksi <strong>René Descartes</strong> uskoi että eläimet eivät kokeneet relevanttia kärsimystä. Että niiden tuskaisaksi koetut äänet ovat enemmänkin rikkoutuviin esineisiin kuin ihmisiin verrattavissa. Descartes demonstroi tämän vakaumuksensa surmaamalla nykyajan mittakaavoisa julmasti oman puolisonsa koiran. (Puoliso ja koira eivät ilahtuneet.)<br /><br />Ajatus on toki suosittu myös modernina aikana. Esimerkiksi <strong>Pekka Reinikainen </strong>on kirjoissaan kertonut siitä miten luonnon julmuus ja sen liittäminen pahan ongelmaan on turhaa koska eläimet eivät kärsi relevantilla tavalla. Samoin hämmentävän suosittu ja jostain syystä kredibiilinä pidetty <strong>William Lane Craig </strong>on esittänyt että eläimet eivät koe aitoa kärsimystä joten niillä ei ole merkittävää suhdetta pahan ongelmaan.<br /><br />Moderni teologi voisi selittää pistäiäsen irrelevanttiutta sillä, miten Darwin harjoittaa <em>antropomorfismia</em> eli liittää hyönteisiin inhimillisyyttä jota niissä ei ole. Sitä voitaisiin selittää että eläimet eivät kärsi millään relevantilla tavalla. Niiden tietoisuus on vajaata. Tässä mielessä teologit tarjoavatkin mutkan joka on tuttu liberaalien aborttikeskustelusta ; Tässä sikiö määrittyy solupalloksi jolla ei ole sellaista hermostoa että se kärsisi mitenkään relevantilla tavalla. (Tässä ihmisarvo voi olla absoluuttinen mutta se koskee vain niitä jotka määrittyvät tietoisiksi ihmisiksi. Ihmisarvo koskee vain ihmisiä.)<br /><br /><strong>Tämä kysymys onkin suurelta osin ohitettu.</strong><br /><br />Teologialla on tässä mielessä jännittävä suhde eläinten hyvinvointiin ja eläinrääkkäykseen. Ja teologiset ratkaisut ovat monesti sellaisia että ne eivät enää vastaa ihmisten peruskokemuksia. Suuri osa nykyajan ihmisistä joilla on koira eivät ajattele kuten Descartes. Ja heistä Descartesin heittäytyminen ei ole vakuuttavaa varmuudenosoitusta vaan sadistista pahuutta. Jotain joka on itse asiassa &quot;sen pahempi koko argumentille&quot;.<br /><br />Kysymys on siitä erikoinen, että jos lähestyy tietoisuutta naturalistisesti, päätyy yleensä sellaisiin malleihin joissa tietoisuus ja kärsimys eivät ole joko-tai -tiloja. Sellaisia jossa teologi vaan sanoo että kohteella a on aidolla ja relevantilla tavalla kärsivä sielu ja kohteella b ei ole sielua tai ainakaan oikeantyylistä sielua. ; Tässä päädytään usein siihen että tietoisuus on jotain joka on vaikkapa <strong>Michio Kakun</strong> tapaan jokin joka on jossain määrin kaikilla elävillä ja kasvaa &quot;termostaattien määrän kasvaessa&quot;.<br /><br />Lisäksi tässä paljastuu usein erikoisia yksityiskohtia. Tuoreesti on esimerkiksi <a href="http://animalstudiesrepository.org/cgi/viewcontent.cgi?article=1113&amp;context=animsent">havaittu kokeellisesti</a> että hyönteisillä on havaittavissa jotain jonka voidaan nähdä subjektiiviseksi tietoisuudeksi jossa on muisti, mieliala ja jokin jossa kokemus muuttaa hyönteisen temperamenttia. Tämä vihjaa siihen suuntaan että Darwin oli hyvinkin oikeilla jäljillä. Tästä <a href="http://link.springer.com/article/10.1007%2Fs11153-017-9619-0">on onneksi toki tehty</a> filosofista ja teologista keskustelua, joka toivottavasti viriää jatkossa enemmän.<br /><br />On selvää että herkkätunteiset ja sympatian ja empatiaa kokevat tarttuvat kärsimykseen herkällä otteella. Selvää on myös että tätä vastustavat voimat jotka seuraavat jotain kylmää dogmaansa jota pitävät objektiivisena moraalina jossa tunteilu on vain sivujuonne. ; Ja tässä kohden on selvää että vastaan tulee useita uskonnottomia ja vastaavia uskovaisten leimaamia Charles Darwineja joiden toiminta on empaattista. Siinä määrin, että uskovaiset<a href="http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232068-yksi-iltapaiva-materialistisessa-suvakkikuplassani"> joutuvatkin</a> unohtamaan &quot;ateismin ja naturalismin moraalin turmelevan vaikutuksen&quot; ja viittaamaan siihen että Jumala on antanut kaikille moraalilain sisään. Ja siksi ateistikin voi käyttäytyä niin empaattisesti että välittää lajitoveriensa lisäksi hyttysistä. Ja jotka joutuvat tämän selityksensä kanssa ohittamaan sen että tosiasiassa kristityt eivät vastaaviin korkeisiin periaatteisiin yllä toimissaan - koska käyvät päivätöissä eikä heillä ole sellaisiin pikkuasioihin aikaa - joten moraalilait joko eivät ole kaikilla tai sitten dogmaattisesti seuratussa kristinuskossa itsessään on jotain joka erityisen tilastollisesti yliedustavasti tuhoaa nämä piirteet ihmisissä.<br /><br /><strong>Ihmisistäkin tehdään Kärpäsiä.</strong><br /><br />Tässä mielessä teologien suhtautuminen hyönteisiin on samaa mitä he tekevät ihmisten kärsimyksen kohdalla itsemurhan ja eutanasian kohdalla. Uskovaiset tulevat mielellään kertomaan miten ihmisen kärsimys ei koskaan ole relevantin kovaa. Tässä on takana enemmän väitelause siitä että Jumala ei voisi tuottaa tuskaa joka ylittää kekenkään kestokykyä kuin se, että tuskaa käsiteltäisiin ja analysoitaisiin tuskan kautta. Teologit mielellään määrittelevät asiat ja muodostavat dogmeja niistä kuin tutkisivat asiaa jostain muutsakin näkökulmasta. Tässä mielessä itsemurhan ja eutanasian kohdalla tuskassa oleva onkin helposti näkemässä että heidän tuskansa falsifioi Jumalan.<br /><br />Varmuus siitä että hyvä kaikkivaltias Jumala ei tuottaisi tuskaa joka ylittäisi kestokyvyn&nbsp; yhdistää uskovaista ja esimerkiksi itsemurhaa yrittänyttä minua. Molemmat ovat sitä mieltä että Jumala ei tuottaisi tietynlaisia asioita. Ainut ero tässä on vain siinä että minä tiedän mitä minä olen kokenut ja miltä tämä on tuntunut. Uskovainen ei ole. Hän kuitenkin väittää tietävänsä minun kokemukseni paremmin. ; Tässä mielessä heille eläinrääkkäys ja ihmisrääkkäys ei ole koskaan &quot;oikealla tavalla relevanttia&quot;. Ja tämä on suoraa seurausta heidän kannattamastaan teologiasta, ei mitään &quot;syntiä&quot; jota kristityt tekevät siitä huolimatta että heidän uskontonsa yleensä kieltää. (Mitä selitetään rakkaudettoman käytöksen kohdalla yleisesti.)</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Charles Darwin kiinnitti huomiota loispistiäisiin. Nämä munivat toisiin hyönteisiin ja toukat söivät elävän uhrinsa hitaasti elävältä. Darwinin näkemyksessä korostettiin sitä minkälainen Jumala olisi on voinut luoda jotain niin julmaa kuin loispistiäiset. Tätä kautta hän esitti eräänlaisen muunnelman pahan ongelmasta.

Tämänlainen haaste ei ole kovin merkittävä monillekaan teologeille.

Darwin oli tässä mielessä herkkätunteinen. ; Darwinia edeltävinä aikoinakin asia on jo tavallaan huomioitu. Esimerkiksi René Descartes uskoi että eläimet eivät kokeneet relevanttia kärsimystä. Että niiden tuskaisaksi koetut äänet ovat enemmänkin rikkoutuviin esineisiin kuin ihmisiin verrattavissa. Descartes demonstroi tämän vakaumuksensa surmaamalla nykyajan mittakaavoisa julmasti oman puolisonsa koiran. (Puoliso ja koira eivät ilahtuneet.)

Ajatus on toki suosittu myös modernina aikana. Esimerkiksi Pekka Reinikainen on kirjoissaan kertonut siitä miten luonnon julmuus ja sen liittäminen pahan ongelmaan on turhaa koska eläimet eivät kärsi relevantilla tavalla. Samoin hämmentävän suosittu ja jostain syystä kredibiilinä pidetty William Lane Craig on esittänyt että eläimet eivät koe aitoa kärsimystä joten niillä ei ole merkittävää suhdetta pahan ongelmaan.

Moderni teologi voisi selittää pistäiäsen irrelevanttiutta sillä, miten Darwin harjoittaa antropomorfismia eli liittää hyönteisiin inhimillisyyttä jota niissä ei ole. Sitä voitaisiin selittää että eläimet eivät kärsi millään relevantilla tavalla. Niiden tietoisuus on vajaata. Tässä mielessä teologit tarjoavatkin mutkan joka on tuttu liberaalien aborttikeskustelusta ; Tässä sikiö määrittyy solupalloksi jolla ei ole sellaista hermostoa että se kärsisi mitenkään relevantilla tavalla. (Tässä ihmisarvo voi olla absoluuttinen mutta se koskee vain niitä jotka määrittyvät tietoisiksi ihmisiksi. Ihmisarvo koskee vain ihmisiä.)

Tämä kysymys onkin suurelta osin ohitettu.

Teologialla on tässä mielessä jännittävä suhde eläinten hyvinvointiin ja eläinrääkkäykseen. Ja teologiset ratkaisut ovat monesti sellaisia että ne eivät enää vastaa ihmisten peruskokemuksia. Suuri osa nykyajan ihmisistä joilla on koira eivät ajattele kuten Descartes. Ja heistä Descartesin heittäytyminen ei ole vakuuttavaa varmuudenosoitusta vaan sadistista pahuutta. Jotain joka on itse asiassa "sen pahempi koko argumentille".

Kysymys on siitä erikoinen, että jos lähestyy tietoisuutta naturalistisesti, päätyy yleensä sellaisiin malleihin joissa tietoisuus ja kärsimys eivät ole joko-tai -tiloja. Sellaisia jossa teologi vaan sanoo että kohteella a on aidolla ja relevantilla tavalla kärsivä sielu ja kohteella b ei ole sielua tai ainakaan oikeantyylistä sielua. ; Tässä päädytään usein siihen että tietoisuus on jotain joka on vaikkapa Michio Kakun tapaan jokin joka on jossain määrin kaikilla elävillä ja kasvaa "termostaattien määrän kasvaessa".

Lisäksi tässä paljastuu usein erikoisia yksityiskohtia. Tuoreesti on esimerkiksi havaittu kokeellisesti että hyönteisillä on havaittavissa jotain jonka voidaan nähdä subjektiiviseksi tietoisuudeksi jossa on muisti, mieliala ja jokin jossa kokemus muuttaa hyönteisen temperamenttia. Tämä vihjaa siihen suuntaan että Darwin oli hyvinkin oikeilla jäljillä. Tästä on onneksi toki tehty filosofista ja teologista keskustelua, joka toivottavasti viriää jatkossa enemmän.

On selvää että herkkätunteiset ja sympatian ja empatiaa kokevat tarttuvat kärsimykseen herkällä otteella. Selvää on myös että tätä vastustavat voimat jotka seuraavat jotain kylmää dogmaansa jota pitävät objektiivisena moraalina jossa tunteilu on vain sivujuonne. ; Ja tässä kohden on selvää että vastaan tulee useita uskonnottomia ja vastaavia uskovaisten leimaamia Charles Darwineja joiden toiminta on empaattista. Siinä määrin, että uskovaiset joutuvatkin unohtamaan "ateismin ja naturalismin moraalin turmelevan vaikutuksen" ja viittaamaan siihen että Jumala on antanut kaikille moraalilain sisään. Ja siksi ateistikin voi käyttäytyä niin empaattisesti että välittää lajitoveriensa lisäksi hyttysistä. Ja jotka joutuvat tämän selityksensä kanssa ohittamaan sen että tosiasiassa kristityt eivät vastaaviin korkeisiin periaatteisiin yllä toimissaan - koska käyvät päivätöissä eikä heillä ole sellaisiin pikkuasioihin aikaa - joten moraalilait joko eivät ole kaikilla tai sitten dogmaattisesti seuratussa kristinuskossa itsessään on jotain joka erityisen tilastollisesti yliedustavasti tuhoaa nämä piirteet ihmisissä.

Ihmisistäkin tehdään Kärpäsiä.

Tässä mielessä teologien suhtautuminen hyönteisiin on samaa mitä he tekevät ihmisten kärsimyksen kohdalla itsemurhan ja eutanasian kohdalla. Uskovaiset tulevat mielellään kertomaan miten ihmisen kärsimys ei koskaan ole relevantin kovaa. Tässä on takana enemmän väitelause siitä että Jumala ei voisi tuottaa tuskaa joka ylittää kekenkään kestokykyä kuin se, että tuskaa käsiteltäisiin ja analysoitaisiin tuskan kautta. Teologit mielellään määrittelevät asiat ja muodostavat dogmeja niistä kuin tutkisivat asiaa jostain muutsakin näkökulmasta. Tässä mielessä itsemurhan ja eutanasian kohdalla tuskassa oleva onkin helposti näkemässä että heidän tuskansa falsifioi Jumalan.

Varmuus siitä että hyvä kaikkivaltias Jumala ei tuottaisi tuskaa joka ylittäisi kestokyvyn  yhdistää uskovaista ja esimerkiksi itsemurhaa yrittänyttä minua. Molemmat ovat sitä mieltä että Jumala ei tuottaisi tietynlaisia asioita. Ainut ero tässä on vain siinä että minä tiedän mitä minä olen kokenut ja miltä tämä on tuntunut. Uskovainen ei ole. Hän kuitenkin väittää tietävänsä minun kokemukseni paremmin. ; Tässä mielessä heille eläinrääkkäys ja ihmisrääkkäys ei ole koskaan "oikealla tavalla relevanttia". Ja tämä on suoraa seurausta heidän kannattamastaan teologiasta, ei mitään "syntiä" jota kristityt tekevät siitä huolimatta että heidän uskontonsa yleensä kieltää. (Mitä selitetään rakkaudettoman käytöksen kohdalla yleisesti.)

]]>
3 http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232168-syopamummojen-herra-ei-tee-pahaa-karpasellekaan#comments Eläinten kaltoinkohtelu Eutanasia Filosofia Itsemurha Sat, 25 Feb 2017 11:33:06 +0000 Tuomo Gren http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232168-syopamummojen-herra-ei-tee-pahaa-karpasellekaan
(Epä)sosiaalinen media - Vilpittömästi yksinkertainen http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231987-epasosiaalinen-media-vilpittomasti-yksinkertainen <p><em><strong>&quot;Raivon Ensyklopediassa&quot;</strong></em><a href="http://raivonensyklopedia.blogspot.fi/2017/02/vaaliehdokkaiden-laskelmoidut.html"> viitattiin ärsyttävään ilmiöön</a>. (Se on tuon relevantin blogin olemassaolon koko tarkoitus.) Ennen vaaleja&nbsp;ehdokkaat kirjoittelevat&nbsp;lehtien mielipidepalstoille. Ne ovat eräänlaisia ilmaisia vaalimainoksia. Ja niiden sisältö on jotain joka on hyvin kaukana mielipidekirjoittamisesta. <em>&quot;näiden halpamaisten ja tyypillisesti kirjallisesti avuttomien sepustusten kirjoittajat todella kuvittelevat, ettei ole läpinäkyvää kalastelua aktivoitua kerran vaalikaudessa halvimmalla mahdollisella tavalla rimaltaan alhaisimmalla printtimedian forumilla. Heidän on pakko arvostaa potentiaalisia äänestäjiään hyvin, hyvin vähän. Heidän on pakko pitää näitä hyvin, hyvin lyhytmuistisina ja teksteistä sekä niiden dumppaustahdin implikoimasta taktiikasta päätellen hyvin, hyvin, hyvin tyhminä.&quot;</em> Itsekin koen tämän ärsyttävänä. On toki hyödyllistä tietää poliitikoista joita ei äänestä.&nbsp;En siis kannata sensuuria tässä asiassa. Sen sijaan käyttäydyn tavalla joka ei ole näille kirjoittajille mieleen.<br /><br />Vastaava ilmiö on myös blogejen puolella. On olemassa juuri tämä itseään vaalimainostava samainen ihmisryhmä, joka intoutuu kirjoittamaan blogeja ehdolla ollessaan. Näistä tyrkyistä tiedostaa sen, että he kirjoittelevat ahkerasti aina muutaman vuoden välein. Tai jos ovat uusia tyrkkyjä niin perustavat blogin. Blogi on, jos vain mahdollista, vielä banaalimpi viestintäkanava kuin lehtien perinteinen mielipidepalsta. Niissä kun on yleensä jonkinlainen päätoimittajan tarjoama suoja erilaisilta nöyryytyksiltä.<br /><br />Silti niitäkin kuvaa se, että mielipiteitä ei tuoda esiin kovinkaan kiinnostavasti. Ennakkosensuurista huolimatta ne ovat harmittomia ja poliittisesti korrekteja. Ajatus vaalimenestyksestä onkin tässä mielessä hyvien käytöstapojen ja ympäripyöreyksien tae.<br /><br />Tässä takana ei ole se, että poliitikot eivät sinällään saisi kirjoittaa blogeja. Itse asiassa näen että blogi on parhaimmillaan hyvä keino olla yhteydessä äänestäjiin ja vaikuttaa aktiivisesti. Tai vaikuttaa aktiiviselta. Vaalimainosten kohdalla kysymys onkin enemmän siitä että se muistuttaa aika vahvasti tuoteasettelua ; On periaatteessa ymmärrettävää että elokuvissa vaikka ajetaan jotain autoa ja siksi tämä auto voi olla saman tien sponsoroitu. Mutta jos homma menee siihen että tuoteasettelu määrää mitä elokuvassa tapahtuu kovinkin laajasti, siitä tulee häiritsevää. Suurin osa vaaliblogeista on kalastelevia.<br /><br /><strong>Ne vaikuttavat vilpillisiltä.</strong><br /><br />Tässä kohden sosiaalinen media onkin lisäksi hyvin erikoinen paikka. Se on helppoa rinnastaa perinteiseen lehteen tai perinteiseen mainontaan. Sosiaaliseen mediaan (vaali)mainossisältöä tuottava taho on vähän kuin mainostoimiston mies joka tekee mainoskampanjan. Kuitenkin siinä on myös eroja. Esimerkiksi se, että sosiaalinen media vaatii pitkäjänteisyyttä. Vain vaaliaikoina blogaava vaikuttaa helposti tyrkyltä ja vain mainostavalta..<br /><br />Jos esimerkiksi kohtaa minut voi kokea järkytystä. Koska minulla on vilpittömän miehen maine. Blogaaminen on tässä maineessa oleellisessa roolissa. Tämä aikaansaa joskus hämmennystä. Sillä tekstini ovat hyvin... erikoisia. Esimerkkejä saamastani palautteesta ;&nbsp;<em>&quot;livenä olet ihan eri kuin täällä&quot; ... &quot;siis todella eri&quot; ... &quot;olet aina niin vakava, jopa tympeä paitsi sitten livenä jotenkin ihan eri, lempeä&quot; ... &quot;livenä olet kuin lammas&quot; ...&quot;susta saattaa kuulla naurua sieltä rivien välistä mutta livenä ei sitäkään&quot;</em>. Jos joku pitää minua vilpittömästi&nbsp;rivien välissä nauravana vitsailijaa&nbsp;ja samanaikaisena epähauskan&nbsp;tympeänä, niin tämä on pitkäjänteisen imagonrakennuksen seurausta. Olen kirjoitellut sosiaalisessa mediassa ja blogeissa kauan. Ja teen tätä paljon osittain siksi että voin tätä kautta ilmentää itsestäni niitä puolia joille ei oikein muutoin ole tilaa. (Kuten puolisoni asian ilmaisi : Livenä olen kiltti ja minulta puuttuvat rajat. Annan ihmisille mahdollisuuden ja he saavat tökkiä ja tulla privaattialueille. Kunnes he menevät liian pitkälle jonka jälkeen varoittamatta raivoan heille.&nbsp;Ikään kuin lyön heitä varoittamatta metaforisella tiiliskivellä naamaan.)&nbsp;Tässä mielessä seuraajille syntyy vilpitön vaikutelma siitä että ikään kuin tietäisi minkälainen olen ihmisenä. Suollan mielipiteitä jotka eivät aina ole kovin arvokkaita tai hyviä. Mutta kukaan ei pidä niitä mainostyrkyttelynä tai vilpillisenä vallankalasteluna.<br /><br />Sosiaalisessa mediassa vain vaaliaikoina mainostava onkin kuin ihminen joka lähettää kohteliaisuusjoulukortin kerran vuodessa. Tai joka soittaa vain kerran viidessä vuodessa. (En sano tätä moitteena siinä mielessä että en itse pidä yhteyttä ihmisiin juuri ollenkaan. Minulle soitetaan, minä en soita kenellekään.) Sosiaalisessa mediassa vaalimainostava onkin tässä mielessä ihminen joka ei ymmärrä käyttämänsä viestintäkanavan rakennetta. Hän ajattelee että se on kätevä tapa viestiä vaalikampanjan aikana. Eikä ajattele sitä niin, että vain vaaliaikoina näkyminen koetaan hyvin erikoisella tavalla ihan siksi että sosiaalinen media rakentuu nopeaan viestintään. Ja on tätä kautta lähempänä suullista viestintää ja juttelua kuin printtimediaa.<br /><br /><strong>Autenttisuus on nykyajan Totuus.</strong><br /><br />Sosiaalisessa mediassa vilpittömyys on arvossaan. Itse asiassa se on nykyaikana muutenkin arvossaan. Vaalimainostajat ovat tässä hyvin kiinnostavia. Sillä he yrittävät miellyttää. Ja juuri näin tehdessään he eivät miellytä. Silti ihmisten täytyy esittää hyvin kohderyhmään sopivia mielipiteitä että he voisivat saada suosiota. Vaalimainostaja ei välttämättä kirjoita lainkaan huonommin kuin keskiverto mielibidéilijä. Heillä on usein enemmän panostusta. Vähemmän asiavirheitä. Kirjoitusta on hiottu ja harkittu. Nämä laatuasiat ja kirjoittamisen osaaminen ovat toissijaisia, sillä kokonaisuus vaikuttaa jotenkin vilpilliseltä.<br /><br />Tässä poliittisella epäkorrektiudella on merkittävä rooli. Hyvät käytöstavat vaikuttavat helposti teatraalisilta ja laskelmoivilta. Tästä päästään helposti siihen että huonot tavat sitten olisivat ainakin rehellisiä. Tässä mielessä minun kirjoittaminen netissä vaikuttaa vilpittömältä koska siinä rikotaan yhteisön arvoja ja ollaan välistä hyvinkin törkeitä. Ajatus on että koska tämänlainen käytös ei kannata eikä vaikuta laskelmoivalta, se olisi autenttisuutta. Itsereflektio on vasta laittamassa kenkiä jalkaansa kun moukkamaisuus on jo puolimatkalla rehellisyydeksi.<br /><br />Näin ollen moni kokee että käyttäydyn vilpillisesti. Tosiasiassa netti tuo minusta esiin erilaista puolta kuin tosielämä. Netissä on erilaisia konfliktejakin. En sano että laskelmoin vinoiluja - kirjoitan niitä pikaistuksissanikin joskus - mutta sanon että ne voisivat olla. Poliittisesti epäkorrektin keskustelun suosio liittyykin mielestäni juuri siihen että moni näkee että &quot;se ja se sanoo asiat kiertelemättä juuri siten kuin ne ovat&quot;. Kysymys ei ole tyylipuhtaasta sananvapaudesta sanan täydessä mielessä, vaan nimenomaan siitä mikä nähdään totena, sellaisena joka on ikään kuin sanomattakin ilmiselvä kaikille niin että erimielinen on joko tyhmä tai elää itsepetoksessa. Tämä twisti selittääkin sen miksi poliittisen epäkorrektiuden kannattajat niin usein haluavat estää tiettyjä mielipiteitä vaarallisena mädätyksenä. Sananvapaus koskee vain näitä oman ryhmän Totuuksia ja vastapuolella on vain valheita ja propagandaa jota sananvapaus ei tietenkään sitten kata.<br /><br />Trumpin menestys on mielestäni tästä malliesimerkki.<strong> </strong>Ei ole väliä onko Trump autenttinen. Riittää että hän vaikuttaa sellaiselta. Myös Suomi Ensin -mielenosoittajat ovat kenties autenttisinta tuntemaani sakkia. He sanovat mitä ajattelevat. (Sääli vain, että he ajattelevat huonosti ja vähän, mutta kovaäänisesti.) Trump ja nämä poliittisesti epäkorrektit vaikuttavat kiinnostavilta, rehellisiltä, ravistelevilta ja jopa raikkailta. Juuri siksi että alati kohtelias vaikuttaa laskelmoivalta, petolliselta ja epäinhimilliseltä.<br /><br />&quot;Vaihtoehtoiset faktat&quot; ja erilliset tietolähteet ovat käteviä koska elämme maailmassa jossa maailmankuva arvottaa eri lähteet luotettaviksi ja epäluotettaviksi. Vääriä asioita sanovat lähteet ovat vaikka &quot;suvakkimediaa&quot; tai muuta mädätystä. Tässä mielessä ollaan menty maailmaan jota on lähestyttävä eksistentialismin kautta. Ja tämä näkemys on mielestäni viehättävä juuri sitä kautta että tästä saadaan kenties se yhdistävä asennemaailma joka yhdistää liberaalit, konservatiivit, oikeiston, vasemmiston, alt-rightin ja itse kannattamani ctrl-alt-delin. Suhde yksilöön indiivinä, joka on autenttinen on jotain joka kattaa suurimman osan ihmisistä.<br /><br /><strong>Vilpittömyyden filosofiaa.</strong><br /><br />Eksistentialismilla on usein joko humaani tai ateistinen maine. (Vain harvoin molempia. Jostain syystä humaaniutta ei haluta oikein liittää ateismiin.) Tässä mielessä joku kristitty ja varsin lempeä <strong>Kierkegaard</strong> tuntuu vihonviimeiseltä taholta kun lähestytään ärhäkkää nykyaikaa. <strong>Sartrekin</strong> tuntuu sopivan tähän huonosti, kenties lähinnä silloin kun hallusinogeenisia huumeita otettuaan pakenee jättiläismäistä rapua. (Kuten väitetysti on todella tapahtunut.)<br /><br />Tässä pääkantanani on se, että eksistentialismi toisaalta rajoittaa fideistisen &quot;uskomisen hyviin seurauksiin uskomiseen&quot; ja samalla antaa mahdollisuuden<em> desisionismiin</em>, jossa varataan itselle oikeus valita miten mielivaltaisesti tahansa jokin perusnäkemys, uskonto, ja esittää että tämä on aito osa itseä. Identiteetti voidaan rakentaa ties minkä asian varaan. Ja tämä voidaan tehdä hyvinkin syvästi. Ääriajattelu ja eksistentialismi näyttävätkin jossain määrin nivoutuvan yhteen. Eksistentialismissa näyttääkin olevan jotain, joka kannustaa ihmisiä johonkin tämänlaiseen ; Esimerkiksi (kristitty) <strong>Heidegger</strong> oli natsi. Se, miksi eksistentialistinen ajattelutapa näyttää rakentavan erikoisia, hyvin erilaisissakin ideologioissa.<br /><br />Nykyisessä uskonnossa muutosvastarintaiset ja taantumukselliset tahot (kaksi astetta erilaista tahoa) vastustavat ateismissa eksistentialistista ajattelua ja kohdistavat eksistentialistikritiikkiä kuin se olisi ateismikritiikkiä, kun samalla heidän liikkeensä pitää sisällä voimakkaita eksistentialistisia sävyjä. ; Desisionismin tematiikka näkyy vahvasti esimerkiksi uskonratkaisu -puheessa. Uskovaiset pitävät tätä tärkeänä. Samoin eksistentialistiseen sävytykseen sopii se, että he korostavat erillistä etsikkoaikaa, jolloin ihmisen älyllinen/kulttuurinen itselleen rakentama kuori on heikkona, ja että silloin Jumala kolkuttaa näissä ihmisissä. Tämän katsotaan olevan autenttinen tunne, jonka pohjalta fundamentalistien kristittyjen yhteisö auttaa henkilöä muuttumaan itsekseen ja toteuttamaan ainoaa oikeaa autenttista ihmisyyttä (joka on yhteistä kaikille ihmisille).<br /><br />Sama ehdottomuus näkyy kaikessa siinä missä sanotaan asia siten kuin se on, ilman että vaihtoehtoa pidetään relevanttina. (Se on jotain jonka media on syytä laittaa kiinni ja keskittyä niihin lähteisiin jotka tukevat tätä aitoa kokemusta.) Pian eletään <strong>Slunga-Poutsalon</strong> relativismissa jossa faktat eivät ole ihan niin tärkeitä koska sitä voidaan aina vedota siihen miten asiat koetaan. Tässä asenne on hyvin lähellä<a href="https://youtu.be/Kbryz0mxuMY?t=1m34s"> Epic Rap Battlesin heittoon</a><em> &quot;that might not be exactly true, but I don&#39;t do politeness.&quot;</em><br /><br />Desisionismin ainut ongelma on tietysti siinä, että sen avulla voidaan heittäytyä vaikka ateismiin ja väittää että uskovat vain pelkäävät kuolevaisuuttaan ja ovat siksi epäautenttisia. Tämä muistuttaa että desisionismi on itse asiasa mielivaltaa. Tätä kautta desisionismi voi johtaa hyviin ja pahoihin asioihin. Näin kaikki desisionistit eivät ole pahoja, enkä oikeasti pidä oikeudenmukaisena rinnastaa kristillistä fundamentalismia Heideggerin mieltymyksiin. Mutta desisionismi on rasite jota pitäisi varoa. Hyvä renki, huono isäntä.<br /><br /><strong>Väitänkin, että</strong><br /><br />Vilpittömyys on SoMe -maailman tärkein totuudenkorvike. Maailmankuvista riippumatta. Vilpitön ei tarvitse olla jos vaikuttaa sellaiselta. Tätä mainetta on ylläpidettävä pitkäjänteisesti tuottamalla mieluummin usein kuin laadukasta sisältöä. Joka on sisällöltään sellaista että se luo konsistentin <em>eetoksen</em> sanojan ympärille. (Asiaa on lähestyttävä nimenomaan niin että ollaan &quot;huonotapainen arvojohtaja&quot;. Logos on vähempiarvoinen kuin klassisessa retoriikassa. Logos ja pathos ovat tärkeämpiä. Logos voidaan aina kyseenalaistaa. Kysymys ei ole essenssistä vaan eksistenssistä. Tai lievemmin &quot;ei asioista vaan kokemisesta&quot;.<br /><br />Epäkohteliaisuus auttaa yllättävän pitkälle. Vaaleissa menestyy se joka sanoo mitä ajattelee - kunhan ajattelee sellaisella tavalla että moni kokee että hän sanoo asiat kiertelemättä juuri niin kuin ne ovat. Ja tämä kokemus taas on yleisön, ei sanojan, päässä. On kenties hyvä jopa unohtaa klassinen ajatus siitä että media tiedottaa ja että vallanpitäjät kaatavat misinformaatiota ja manipulaatiota avuttomien ihmisten mieliin. Tosiasiassa valta on sosiaalisen median mellastelussa. Mielipiteet muuttuvat ja elävät, mutta hyvin omilla säännöillään. Ja nämä säännöt eivät ole keskusohjattuja.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> "Raivon Ensyklopediassa" viitattiin ärsyttävään ilmiöön. (Se on tuon relevantin blogin olemassaolon koko tarkoitus.) Ennen vaaleja ehdokkaat kirjoittelevat lehtien mielipidepalstoille. Ne ovat eräänlaisia ilmaisia vaalimainoksia. Ja niiden sisältö on jotain joka on hyvin kaukana mielipidekirjoittamisesta. "näiden halpamaisten ja tyypillisesti kirjallisesti avuttomien sepustusten kirjoittajat todella kuvittelevat, ettei ole läpinäkyvää kalastelua aktivoitua kerran vaalikaudessa halvimmalla mahdollisella tavalla rimaltaan alhaisimmalla printtimedian forumilla. Heidän on pakko arvostaa potentiaalisia äänestäjiään hyvin, hyvin vähän. Heidän on pakko pitää näitä hyvin, hyvin lyhytmuistisina ja teksteistä sekä niiden dumppaustahdin implikoimasta taktiikasta päätellen hyvin, hyvin, hyvin tyhminä." Itsekin koen tämän ärsyttävänä. On toki hyödyllistä tietää poliitikoista joita ei äänestä. En siis kannata sensuuria tässä asiassa. Sen sijaan käyttäydyn tavalla joka ei ole näille kirjoittajille mieleen.

Vastaava ilmiö on myös blogejen puolella. On olemassa juuri tämä itseään vaalimainostava samainen ihmisryhmä, joka intoutuu kirjoittamaan blogeja ehdolla ollessaan. Näistä tyrkyistä tiedostaa sen, että he kirjoittelevat ahkerasti aina muutaman vuoden välein. Tai jos ovat uusia tyrkkyjä niin perustavat blogin. Blogi on, jos vain mahdollista, vielä banaalimpi viestintäkanava kuin lehtien perinteinen mielipidepalsta. Niissä kun on yleensä jonkinlainen päätoimittajan tarjoama suoja erilaisilta nöyryytyksiltä.

Silti niitäkin kuvaa se, että mielipiteitä ei tuoda esiin kovinkaan kiinnostavasti. Ennakkosensuurista huolimatta ne ovat harmittomia ja poliittisesti korrekteja. Ajatus vaalimenestyksestä onkin tässä mielessä hyvien käytöstapojen ja ympäripyöreyksien tae.

Tässä takana ei ole se, että poliitikot eivät sinällään saisi kirjoittaa blogeja. Itse asiassa näen että blogi on parhaimmillaan hyvä keino olla yhteydessä äänestäjiin ja vaikuttaa aktiivisesti. Tai vaikuttaa aktiiviselta. Vaalimainosten kohdalla kysymys onkin enemmän siitä että se muistuttaa aika vahvasti tuoteasettelua ; On periaatteessa ymmärrettävää että elokuvissa vaikka ajetaan jotain autoa ja siksi tämä auto voi olla saman tien sponsoroitu. Mutta jos homma menee siihen että tuoteasettelu määrää mitä elokuvassa tapahtuu kovinkin laajasti, siitä tulee häiritsevää. Suurin osa vaaliblogeista on kalastelevia.

Ne vaikuttavat vilpillisiltä.

Tässä kohden sosiaalinen media onkin lisäksi hyvin erikoinen paikka. Se on helppoa rinnastaa perinteiseen lehteen tai perinteiseen mainontaan. Sosiaaliseen mediaan (vaali)mainossisältöä tuottava taho on vähän kuin mainostoimiston mies joka tekee mainoskampanjan. Kuitenkin siinä on myös eroja. Esimerkiksi se, että sosiaalinen media vaatii pitkäjänteisyyttä. Vain vaaliaikoina blogaava vaikuttaa helposti tyrkyltä ja vain mainostavalta..

Jos esimerkiksi kohtaa minut voi kokea järkytystä. Koska minulla on vilpittömän miehen maine. Blogaaminen on tässä maineessa oleellisessa roolissa. Tämä aikaansaa joskus hämmennystä. Sillä tekstini ovat hyvin... erikoisia. Esimerkkejä saamastani palautteesta ; "livenä olet ihan eri kuin täällä" ... "siis todella eri" ... "olet aina niin vakava, jopa tympeä paitsi sitten livenä jotenkin ihan eri, lempeä" ... "livenä olet kuin lammas" ..."susta saattaa kuulla naurua sieltä rivien välistä mutta livenä ei sitäkään". Jos joku pitää minua vilpittömästi rivien välissä nauravana vitsailijaa ja samanaikaisena epähauskan tympeänä, niin tämä on pitkäjänteisen imagonrakennuksen seurausta. Olen kirjoitellut sosiaalisessa mediassa ja blogeissa kauan. Ja teen tätä paljon osittain siksi että voin tätä kautta ilmentää itsestäni niitä puolia joille ei oikein muutoin ole tilaa. (Kuten puolisoni asian ilmaisi : Livenä olen kiltti ja minulta puuttuvat rajat. Annan ihmisille mahdollisuuden ja he saavat tökkiä ja tulla privaattialueille. Kunnes he menevät liian pitkälle jonka jälkeen varoittamatta raivoan heille. Ikään kuin lyön heitä varoittamatta metaforisella tiiliskivellä naamaan.) Tässä mielessä seuraajille syntyy vilpitön vaikutelma siitä että ikään kuin tietäisi minkälainen olen ihmisenä. Suollan mielipiteitä jotka eivät aina ole kovin arvokkaita tai hyviä. Mutta kukaan ei pidä niitä mainostyrkyttelynä tai vilpillisenä vallankalasteluna.

Sosiaalisessa mediassa vain vaaliaikoina mainostava onkin kuin ihminen joka lähettää kohteliaisuusjoulukortin kerran vuodessa. Tai joka soittaa vain kerran viidessä vuodessa. (En sano tätä moitteena siinä mielessä että en itse pidä yhteyttä ihmisiin juuri ollenkaan. Minulle soitetaan, minä en soita kenellekään.) Sosiaalisessa mediassa vaalimainostava onkin tässä mielessä ihminen joka ei ymmärrä käyttämänsä viestintäkanavan rakennetta. Hän ajattelee että se on kätevä tapa viestiä vaalikampanjan aikana. Eikä ajattele sitä niin, että vain vaaliaikoina näkyminen koetaan hyvin erikoisella tavalla ihan siksi että sosiaalinen media rakentuu nopeaan viestintään. Ja on tätä kautta lähempänä suullista viestintää ja juttelua kuin printtimediaa.

Autenttisuus on nykyajan Totuus.

Sosiaalisessa mediassa vilpittömyys on arvossaan. Itse asiassa se on nykyaikana muutenkin arvossaan. Vaalimainostajat ovat tässä hyvin kiinnostavia. Sillä he yrittävät miellyttää. Ja juuri näin tehdessään he eivät miellytä. Silti ihmisten täytyy esittää hyvin kohderyhmään sopivia mielipiteitä että he voisivat saada suosiota. Vaalimainostaja ei välttämättä kirjoita lainkaan huonommin kuin keskiverto mielibidéilijä. Heillä on usein enemmän panostusta. Vähemmän asiavirheitä. Kirjoitusta on hiottu ja harkittu. Nämä laatuasiat ja kirjoittamisen osaaminen ovat toissijaisia, sillä kokonaisuus vaikuttaa jotenkin vilpilliseltä.

Tässä poliittisella epäkorrektiudella on merkittävä rooli. Hyvät käytöstavat vaikuttavat helposti teatraalisilta ja laskelmoivilta. Tästä päästään helposti siihen että huonot tavat sitten olisivat ainakin rehellisiä. Tässä mielessä minun kirjoittaminen netissä vaikuttaa vilpittömältä koska siinä rikotaan yhteisön arvoja ja ollaan välistä hyvinkin törkeitä. Ajatus on että koska tämänlainen käytös ei kannata eikä vaikuta laskelmoivalta, se olisi autenttisuutta. Itsereflektio on vasta laittamassa kenkiä jalkaansa kun moukkamaisuus on jo puolimatkalla rehellisyydeksi.

Näin ollen moni kokee että käyttäydyn vilpillisesti. Tosiasiassa netti tuo minusta esiin erilaista puolta kuin tosielämä. Netissä on erilaisia konfliktejakin. En sano että laskelmoin vinoiluja - kirjoitan niitä pikaistuksissanikin joskus - mutta sanon että ne voisivat olla. Poliittisesti epäkorrektin keskustelun suosio liittyykin mielestäni juuri siihen että moni näkee että "se ja se sanoo asiat kiertelemättä juuri siten kuin ne ovat". Kysymys ei ole tyylipuhtaasta sananvapaudesta sanan täydessä mielessä, vaan nimenomaan siitä mikä nähdään totena, sellaisena joka on ikään kuin sanomattakin ilmiselvä kaikille niin että erimielinen on joko tyhmä tai elää itsepetoksessa. Tämä twisti selittääkin sen miksi poliittisen epäkorrektiuden kannattajat niin usein haluavat estää tiettyjä mielipiteitä vaarallisena mädätyksenä. Sananvapaus koskee vain näitä oman ryhmän Totuuksia ja vastapuolella on vain valheita ja propagandaa jota sananvapaus ei tietenkään sitten kata.

Trumpin menestys on mielestäni tästä malliesimerkki. Ei ole väliä onko Trump autenttinen. Riittää että hän vaikuttaa sellaiselta. Myös Suomi Ensin -mielenosoittajat ovat kenties autenttisinta tuntemaani sakkia. He sanovat mitä ajattelevat. (Sääli vain, että he ajattelevat huonosti ja vähän, mutta kovaäänisesti.) Trump ja nämä poliittisesti epäkorrektit vaikuttavat kiinnostavilta, rehellisiltä, ravistelevilta ja jopa raikkailta. Juuri siksi että alati kohtelias vaikuttaa laskelmoivalta, petolliselta ja epäinhimilliseltä.

"Vaihtoehtoiset faktat" ja erilliset tietolähteet ovat käteviä koska elämme maailmassa jossa maailmankuva arvottaa eri lähteet luotettaviksi ja epäluotettaviksi. Vääriä asioita sanovat lähteet ovat vaikka "suvakkimediaa" tai muuta mädätystä. Tässä mielessä ollaan menty maailmaan jota on lähestyttävä eksistentialismin kautta. Ja tämä näkemys on mielestäni viehättävä juuri sitä kautta että tästä saadaan kenties se yhdistävä asennemaailma joka yhdistää liberaalit, konservatiivit, oikeiston, vasemmiston, alt-rightin ja itse kannattamani ctrl-alt-delin. Suhde yksilöön indiivinä, joka on autenttinen on jotain joka kattaa suurimman osan ihmisistä.

Vilpittömyyden filosofiaa.

Eksistentialismilla on usein joko humaani tai ateistinen maine. (Vain harvoin molempia. Jostain syystä humaaniutta ei haluta oikein liittää ateismiin.) Tässä mielessä joku kristitty ja varsin lempeä Kierkegaard tuntuu vihonviimeiseltä taholta kun lähestytään ärhäkkää nykyaikaa. Sartrekin tuntuu sopivan tähän huonosti, kenties lähinnä silloin kun hallusinogeenisia huumeita otettuaan pakenee jättiläismäistä rapua. (Kuten väitetysti on todella tapahtunut.)

Tässä pääkantanani on se, että eksistentialismi toisaalta rajoittaa fideistisen "uskomisen hyviin seurauksiin uskomiseen" ja samalla antaa mahdollisuuden desisionismiin, jossa varataan itselle oikeus valita miten mielivaltaisesti tahansa jokin perusnäkemys, uskonto, ja esittää että tämä on aito osa itseä. Identiteetti voidaan rakentaa ties minkä asian varaan. Ja tämä voidaan tehdä hyvinkin syvästi. Ääriajattelu ja eksistentialismi näyttävätkin jossain määrin nivoutuvan yhteen. Eksistentialismissa näyttääkin olevan jotain, joka kannustaa ihmisiä johonkin tämänlaiseen ; Esimerkiksi (kristitty) Heidegger oli natsi. Se, miksi eksistentialistinen ajattelutapa näyttää rakentavan erikoisia, hyvin erilaisissakin ideologioissa.

Nykyisessä uskonnossa muutosvastarintaiset ja taantumukselliset tahot (kaksi astetta erilaista tahoa) vastustavat ateismissa eksistentialistista ajattelua ja kohdistavat eksistentialistikritiikkiä kuin se olisi ateismikritiikkiä, kun samalla heidän liikkeensä pitää sisällä voimakkaita eksistentialistisia sävyjä. ; Desisionismin tematiikka näkyy vahvasti esimerkiksi uskonratkaisu -puheessa. Uskovaiset pitävät tätä tärkeänä. Samoin eksistentialistiseen sävytykseen sopii se, että he korostavat erillistä etsikkoaikaa, jolloin ihmisen älyllinen/kulttuurinen itselleen rakentama kuori on heikkona, ja että silloin Jumala kolkuttaa näissä ihmisissä. Tämän katsotaan olevan autenttinen tunne, jonka pohjalta fundamentalistien kristittyjen yhteisö auttaa henkilöä muuttumaan itsekseen ja toteuttamaan ainoaa oikeaa autenttista ihmisyyttä (joka on yhteistä kaikille ihmisille).

Sama ehdottomuus näkyy kaikessa siinä missä sanotaan asia siten kuin se on, ilman että vaihtoehtoa pidetään relevanttina. (Se on jotain jonka media on syytä laittaa kiinni ja keskittyä niihin lähteisiin jotka tukevat tätä aitoa kokemusta.) Pian eletään Slunga-Poutsalon relativismissa jossa faktat eivät ole ihan niin tärkeitä koska sitä voidaan aina vedota siihen miten asiat koetaan. Tässä asenne on hyvin lähellä Epic Rap Battlesin heittoon "that might not be exactly true, but I don't do politeness."

Desisionismin ainut ongelma on tietysti siinä, että sen avulla voidaan heittäytyä vaikka ateismiin ja väittää että uskovat vain pelkäävät kuolevaisuuttaan ja ovat siksi epäautenttisia. Tämä muistuttaa että desisionismi on itse asiasa mielivaltaa. Tätä kautta desisionismi voi johtaa hyviin ja pahoihin asioihin. Näin kaikki desisionistit eivät ole pahoja, enkä oikeasti pidä oikeudenmukaisena rinnastaa kristillistä fundamentalismia Heideggerin mieltymyksiin. Mutta desisionismi on rasite jota pitäisi varoa. Hyvä renki, huono isäntä.

Väitänkin, että

Vilpittömyys on SoMe -maailman tärkein totuudenkorvike. Maailmankuvista riippumatta. Vilpitön ei tarvitse olla jos vaikuttaa sellaiselta. Tätä mainetta on ylläpidettävä pitkäjänteisesti tuottamalla mieluummin usein kuin laadukasta sisältöä. Joka on sisällöltään sellaista että se luo konsistentin eetoksen sanojan ympärille. (Asiaa on lähestyttävä nimenomaan niin että ollaan "huonotapainen arvojohtaja". Logos on vähempiarvoinen kuin klassisessa retoriikassa. Logos ja pathos ovat tärkeämpiä. Logos voidaan aina kyseenalaistaa. Kysymys ei ole essenssistä vaan eksistenssistä. Tai lievemmin "ei asioista vaan kokemisesta".

Epäkohteliaisuus auttaa yllättävän pitkälle. Vaaleissa menestyy se joka sanoo mitä ajattelee - kunhan ajattelee sellaisella tavalla että moni kokee että hän sanoo asiat kiertelemättä juuri niin kuin ne ovat. Ja tämä kokemus taas on yleisön, ei sanojan, päässä. On kenties hyvä jopa unohtaa klassinen ajatus siitä että media tiedottaa ja että vallanpitäjät kaatavat misinformaatiota ja manipulaatiota avuttomien ihmisten mieliin. Tosiasiassa valta on sosiaalisen median mellastelussa. Mielipiteet muuttuvat ja elävät, mutta hyvin omilla säännöillään. Ja nämä säännöt eivät ole keskusohjattuja.

]]>
0 http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231987-epasosiaalinen-media-vilpittomasti-yksinkertainen#comments %23kuntavaalit2017 Bloggaaminen Donald Trump ja Media Filosofia Wed, 22 Feb 2017 16:19:18 +0000 Tuomo Gren http://tuomogren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231987-epasosiaalinen-media-vilpittomasti-yksinkertainen
Vasemmistolainenkin saa nyt ajatella filosofisesti http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231648-vasemmistolainenkin-saa-nyt-ajatella-filosofisesti <p>Yleisradion uutissivut julkaisivat eilen Slavoj Žižekin hiljattain suomennettua kirjaa <em>Uusi luokkataistelu &ndash; Terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syyt </em>mainostavan <a href="http://yle.fi/uutiset/3-9463094" target="_blank">jutun</a>, jonka on kirjoittanut Jakke Holvas.</p> <p>Jutussa referoidaan Žižekin esittämiä ajatuksia muun muassa niin, että &rdquo;Žižek haukkuu tekopyhiksi ne, jotka vaativat avoimia rajoja. He esiintyvät turmeltuneen maailman kauniina sieluina, vaikka salaa tietävät, että rajojen avonaisuus johtaisi Euroopassa välittömästi populistiseen kapinaan.&rdquo; &ndash; Mielenkiintoinen ajatus vakaumuksellisen vasemmistolaisen ja marxilaisen suusta.</p> <p>Kirjoittaja jatkaa: &rdquo;Žižekin mukaan yksi hylättävä tabu on käsitys, että oman elämäntapamme puolustaminen on itsessään rasistista. Toinen tabu on se, että kaikenlainen islamin kritisoiminen on kiellettyä, koska se on muka länsimaisen islamofobian ilmentymä. [...] Žižek heittää vastuuta myös pakolaisille itselleen, jos he unelmoivat paremmasta elämästä muualla. Heidän täytyy oppia sensuroimaan unelmansa. Heidän pitää keskittyä todellisuuden muuttamiseen. Se on pakolaisten kova oppi.&rdquo;</p> <p>Kaikki tämä pitääkin paikkaansa. Koska Žižek ymmärtää jotakin myös psykoanalyyttisesta teoriasta ja jatkaa siten Frankfurtin koulukunnan filosofien tapaa tulkita yhteiskuntaa, hänen on älyllisen rehellisyyden nimissä täytynyt tunnustaa Euroopan unionin harjoittaman löysän pakolaispolitiikan valheellisuus, kaksinaismoralistisuus ja mädännäisyys: sen jatkuvassa syyllistämisessä piehtaroiva tekopyhyys.</p> <p>Huvittavaa on, että kun itse olen sanonut nämä samat asiat kirjoissani ja blogeissani, Yleisradio ei ole tehnyt aiheesta suuria otsikoita, joiden mukaan filosofilta satelee nyt &rdquo;käytännön neuvoja pakolaiskriisin ratkaisuun&rdquo;. Sen sijaan Yle on muiden medioiden tavoin pyrkinyt olemaan asiasta hipi hiljaa, jotta ei paljastuisi, että tässä maassa on muitakin akateemisesti kvalifioituneita henkilöitä kuin yliopistojen tiedekuntiin köytettyjä vihervasemmistolaisia &ndash; tai sitten tuo heidän haastajakseen ilmoittautunut Jussi Halla-aho.</p> <p>No, kaikki varmaan minut jo tuntevatkin. Mutta kuka on Slavoj Žižek? &ndash; Hän on vuonna 1949 syntynyt nykyfilosofi, josta kirjoitin vuonna 2013 <a href="http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2013/11/kuka-on-todellinen-eurooppalainen.html" target="_blank">tässä</a>. Häntä on kutsuttu myös &rdquo;filosofian rocktähdeksi&rdquo;, mikä ilmentää poliittisen vihervasemmiston taipumusta luoda kritiikitön fani-ilmiö lähes minkä tahansa sellaisen henkilön ympärille, jonka mielipiteet vastaavat heidän omaa poliittista agendaansa. Vastaavanlaisesta henkilökultin rakentamisesta kertoo myös vasemmistolaisten tapa julistaa marxilaista teoriaa tekohengittävä Thomas Piketty &rdquo;taloustieteen rocktähdeksi&rdquo; (aiheesta <a href="http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2016/12/thomas-piketty-kurpitsanaamio-vai.html" target="_blank">tässä</a>).</p> <p>Vasemmiston harjoittama henkilöpalvonta ei häiritse minua sinänsä, mutta se kertoo juuri sellaisesta epä-älyllisyydestä ja auktoriteettiuskoisuudesta, jotka ovat heidän ylistystensä kohteena oleville intellektuelleille itselleen täysin vieraita asenteita. Myös Žižekiä referoiva kirjoitus floppasi nopeasti.</p> <p>Kuulkaapa tätä: &rdquo;Pakolaiskriisin syy on globaali kapitalismi&rdquo; ja &rdquo;pakolaiset tulevat maista, joissa valtiovalta on tuhoutunut tai toimintakyvytön. Niitä ovat Syyria, Libanon, Irak, Somalia ja Eritrea.&rdquo; Holvaksen kirjoituksen mukaan &rdquo;Žižek pohtii myös Haitia ja Meksikoa, jossa globaalit markkinat riistävät paikallistalouksien omavaraisuuden. Pahin esimerkki on läntisen Euroopan kokoinen Kongon demokraattinen tasavalta, maa, jossa poliittisen väkivallan uhreja on miljoonia.&rdquo;</p> <p>Kerronpa teille totuuden: pakolaisuuden syy sen enempää Syyriassa kuin Somaliassakaan ei ole &rdquo;globaali kapitalismi&rdquo; vaan reaalisosialismi! Tiedättekö, että valtaa Syyriassa pitää al-Assadia tukeva arabi<em>sosialistinen</em> Baath-puolue, joka sitä paitsi on Saddam Husseinia Irakissa tukeneen puolueen veljespuolue?</p> <p>Entä tiedättekö, miksi Somaliasta on valunut eri puolille maailmaa lakkaamaton pakolaisten virta? Siksi, että Somalia oli <em>sosialistinen </em>vuodesta 1969 vuoteen 1991, jona aikana Neuvostoliitto &rdquo;tuki&rdquo; Somaliaa voimakkaasti. Maassa riitelevät edelleen sosialismin rippeet, islam ja luonnonuskonnot sekä erilaiset rikollisryhmät niin, ettei maahan ole saatu väliaikaishallintoa kummempaa hallitusta. Vastaavanlainen on tilanne myös monessa muussa Afrikan valtiossa, joita ovat runnelleet kaksi todellisen Paratiisin kokoon keittämisessä tarvittavaa ainesosaa: islam ja sosialismi.</p> <p>Sen sijaan paras tilanne vallitsee niin talouden kuin ihmisoikeuksienkin osalta niissä kehitysmaissa, joissa länsimaisen siirtomaaimperialismin vaikutus on ollut voimakkainta ja pitkäaikaisinta, kuten Egyptissä ja Etelä-Afrikassa, jotka ovatkin maanosan kehittyneimpiä valtioita. Kunnia edistyksellisyydestä kuuluu siis riistoimperalismia harjoittaneelle sodanhimoiselle Lännelle, joka on opettanut ja juurruttanut niihin demokratian ja valistuksen ihanteet sekä saanut vapaan markkinatalouden toimimaan niin, että maat ovat päässeet hyötymään globaalista kansainvälisestä kaupasta.</p> <p>Žižekin valikoiva muisti näyttää unohtavan kapitalismin kauhuista kärsineiden Väli-Amerikan banaanitasavaltojen joukosta työläisten viimeisen paratiisin, Kuuban, kokonaan.</p> <p>Suuri osa Žižekin kirjasta on pelkkää palturia ja poliittista propagandaa, joten ei ole ihme, miksi se uppoaa punavihreästä kuplasta asioita tarkastelevien tajuntaan, joka aina kaipaa murenevalle uskolleen vahvistusta.&nbsp;</p> <p>Mutta myönteistä on, että Žižekin kautta vihervasemmistolaiset saavat tilaisuuden ajatella myös kriittisesti ja vaihtaa näkökulmaa todellisen tieteellisen filosofian mukaiselle kannalle.</p> <p>Žižek ei ole parhaimmillaan analysoidessaan taloutta ja maailmanpolitiikkaa, mutta hänen tavassaan tulkita ihmisten mieltä ja kollektiivista psyykeä psykoanalyyttisesti on järkeä. Hän arvostelee eettistä ja elämäntavallista universalismia, jonka tuloksena kaikki ihmiset ja elämäntavat nähdään yleismaailmallisesti yhteisinä: samanlaisina, vertailukelpoisina ja keskenään viestittävinä. Sen sijaan Žižek suosittaa etäisyyden pitoa ja &rdquo;vieraantuneisuutta&rdquo;, jolla tosin ei ole tekemistä marxilaisen vieraantumisteorian kanssa vaan joka juontaa juurensa psykoterapioista tunnetusta etäisyyden pidosta.</p> <p>Näkemys tulee hyvin lähelle sitä jo aiemmin esittämääni ajatuskulkua, jonka mukaan monikulttuurisuuden takominen johtaa monokulttuuriin, kun konfliktien ratkaisemiseksi syntynyt sopeutumisen ja yhdenmukaistamisen paine vaatii sahaamaan erilaisista kulttuureista särmät pois. Niinpä olisi parempi, että maailma pidettäisiin monikulttuurisena säilyttämällä kansallisvaltioiden omaleimaisuus eikä kaikkia maailman maita koetettaisi tehdä väkipakolla &rdquo;monikulttuurisiksi&rdquo; eli harmaana massana velloviksi samanlaisuuden keitoksiksi, kuten nyt.</p> <p>On toki hyvä, jos vihervasemmisto pystyy oppimaan tämän läksyn Žižekin lausumana, kun kerran oma positioni ja persoonani ovat muodostaneet liian vahvan esteen kyseisen viestin vastaanottamiselle ja oppimiselle. Itse siis yhdyn iloon ja voin lyödä vähän rumpuakin sen mukavan asian merkiksi, että asiani menee läpi Žižekin kautta: kun sen sanoo vihervasemmistolle sopiva ja nuorison fanittama 68-vuotias rokkitähti.</p> <p>Kun Žižek väittää, että pakolaisten &rdquo;sisäiseen maailmaan&rdquo; ei tarvitse tutustua ja että on oikeutettua ottaa etäisyyttä muihin, toivon tämän tarkoittavan, että etäisyyden pito taattaisiin jo makrotasolla: valtioiden välisillä rajoilla. Muutoin myös konfliktit siirtyvät keskelle kansalaisyhteiskuntia, ja edessä on mikrotason haaste, jonka mukaisesti joudumme joko sietämään tai pakenemaan erilaisia elämänkäytäntöjä arkipäivän todellisuudessamme.</p> <p>Žižekin ajattelussa piilee idealismin vaara, jonka mukaisesti hän pitää etäisyyden ylläpitoa mahdollisena myös mikrotason arkielämässä tunnustamatta, että sillä on suuria sosiaalipoliittisia seurauksia. Mikäli kulttuurien välillä halutaan säilyttää tietty omaleimaisuuden takaava etäisyys, se olisi parasta taata kansallisvaltioiden välisellä rajavalvonnalla, sillä muutoin tuo Žižekin kaipaama henkisen hajuraon ylläpito muuttuu slummien, ghettojen ja <em>no-go-</em>vyöhykkeiden rakenteluksi kansalaisyhteiskunnassa.</p> <p>Tämä johtuu siitä, että ihmisillä ei ole välttämättä valmiuksia erilaisuuden ja erilaisten arvomaailmojen kohtaamiseen ja käsittelyyn. Siksi olisi väärin yliarvioida Euroopan kansakuntien suvaitsevuus ja kärsivällisyys sekä kehitysmaalaisten sopeutumishalukkuus meidän oloihimme.</p> <p>Omasta mielestäni EU:n maahanmuuttopolitiikka ja monikulttuurisuuden rakentelu ovat olleet suurta idealistista puppua, jollaisella on aina ollut historian kuluessa dramaattiset seuraukset. Enkä tarkoita nyt vain saksalaisten natsien vastaiskua lännestä tulvivaa pinnallisuutta ja idästä vyöryvää raakuutta vastaan. Sen sijaan tarkoitan esimerkiksi nykyajan Yhdysvaltoja, jossa suuret teollisuuskaupungit alkavat olla <a href="https://www.theguardian.com/artanddesign/gallery/2011/jan/02/photography-detroit" target="_blank">Detroitin</a> tapaan raunioina jo pelkän slummiutumisen tuloksena.</p> <p>Entä mitä merkitystä tällä kaikella oikeastaan on? Eipä juuri muuta kuin se, että näin on jälleen vahvistettu tosiasia, jonka mukaan itsenäisten kansallisvaltioiden olemassaolo ja itsemääräämisoikeus takaavat myös erilaisten kansakuntien henkisen hyvinvoinnin.</p> <p>Tämän seikan pitäisi olla jokaiselle nykyihmiselle itsestään selvää, mutta monikulttuurisen propagandatyön vuoksi näin ei ole, vaan varsinkin yliopistonuoriso on monin tavoin harhaan johdettua, eikä suurin osa heistä tunne edes kansallisvaltioiden filosofiseen perusteluun liittyvän ajattelun alkeita.</p> <p>Žižekin kannanotot, jotka koskevat löperön maahanmuuttopolitiikan naiiviutta, ovat ymmärrettävissä hänen henkilökohtaisen taustansa valossa. Slovenialaisena hän on joutunut näkemään, kärsimään ja todistamaan Balkanin maihin vyöryneen maahanmuuton kielteiset seuraukset ja kaiken sen tuhoisuuden, jonka tuloksena hän nyt pitää myös &rdquo;populismin&rdquo; nousua.</p> <p>En voi muuta kuin toistaa &rdquo;populismia&rdquo; koskevan tärkeän tarkennukseni: &rdquo;populismin&rdquo; mukana ei nouse suinkaan Žižekin kaltaisten tilanteesta hyötyjien ja maineensa parantelijoiden kannatus, vaan &rdquo;populismin&rdquo; mukana puhuvat kansanvalta ja arkitodellisuudessa elävien kansalaisten järki.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yleisradion uutissivut julkaisivat eilen Slavoj Žižekin hiljattain suomennettua kirjaa Uusi luokkataistelu – Terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syyt mainostavan jutun, jonka on kirjoittanut Jakke Holvas.

Jutussa referoidaan Žižekin esittämiä ajatuksia muun muassa niin, että ”Žižek haukkuu tekopyhiksi ne, jotka vaativat avoimia rajoja. He esiintyvät turmeltuneen maailman kauniina sieluina, vaikka salaa tietävät, että rajojen avonaisuus johtaisi Euroopassa välittömästi populistiseen kapinaan.” – Mielenkiintoinen ajatus vakaumuksellisen vasemmistolaisen ja marxilaisen suusta.

Kirjoittaja jatkaa: ”Žižekin mukaan yksi hylättävä tabu on käsitys, että oman elämäntapamme puolustaminen on itsessään rasistista. Toinen tabu on se, että kaikenlainen islamin kritisoiminen on kiellettyä, koska se on muka länsimaisen islamofobian ilmentymä. [...] Žižek heittää vastuuta myös pakolaisille itselleen, jos he unelmoivat paremmasta elämästä muualla. Heidän täytyy oppia sensuroimaan unelmansa. Heidän pitää keskittyä todellisuuden muuttamiseen. Se on pakolaisten kova oppi.”

Kaikki tämä pitääkin paikkaansa. Koska Žižek ymmärtää jotakin myös psykoanalyyttisesta teoriasta ja jatkaa siten Frankfurtin koulukunnan filosofien tapaa tulkita yhteiskuntaa, hänen on älyllisen rehellisyyden nimissä täytynyt tunnustaa Euroopan unionin harjoittaman löysän pakolaispolitiikan valheellisuus, kaksinaismoralistisuus ja mädännäisyys: sen jatkuvassa syyllistämisessä piehtaroiva tekopyhyys.

Huvittavaa on, että kun itse olen sanonut nämä samat asiat kirjoissani ja blogeissani, Yleisradio ei ole tehnyt aiheesta suuria otsikoita, joiden mukaan filosofilta satelee nyt ”käytännön neuvoja pakolaiskriisin ratkaisuun”. Sen sijaan Yle on muiden medioiden tavoin pyrkinyt olemaan asiasta hipi hiljaa, jotta ei paljastuisi, että tässä maassa on muitakin akateemisesti kvalifioituneita henkilöitä kuin yliopistojen tiedekuntiin köytettyjä vihervasemmistolaisia – tai sitten tuo heidän haastajakseen ilmoittautunut Jussi Halla-aho.

No, kaikki varmaan minut jo tuntevatkin. Mutta kuka on Slavoj Žižek? – Hän on vuonna 1949 syntynyt nykyfilosofi, josta kirjoitin vuonna 2013 tässä. Häntä on kutsuttu myös ”filosofian rocktähdeksi”, mikä ilmentää poliittisen vihervasemmiston taipumusta luoda kritiikitön fani-ilmiö lähes minkä tahansa sellaisen henkilön ympärille, jonka mielipiteet vastaavat heidän omaa poliittista agendaansa. Vastaavanlaisesta henkilökultin rakentamisesta kertoo myös vasemmistolaisten tapa julistaa marxilaista teoriaa tekohengittävä Thomas Piketty ”taloustieteen rocktähdeksi” (aiheesta tässä).

Vasemmiston harjoittama henkilöpalvonta ei häiritse minua sinänsä, mutta se kertoo juuri sellaisesta epä-älyllisyydestä ja auktoriteettiuskoisuudesta, jotka ovat heidän ylistystensä kohteena oleville intellektuelleille itselleen täysin vieraita asenteita. Myös Žižekiä referoiva kirjoitus floppasi nopeasti.

Kuulkaapa tätä: ”Pakolaiskriisin syy on globaali kapitalismi” ja ”pakolaiset tulevat maista, joissa valtiovalta on tuhoutunut tai toimintakyvytön. Niitä ovat Syyria, Libanon, Irak, Somalia ja Eritrea.” Holvaksen kirjoituksen mukaan ”Žižek pohtii myös Haitia ja Meksikoa, jossa globaalit markkinat riistävät paikallistalouksien omavaraisuuden. Pahin esimerkki on läntisen Euroopan kokoinen Kongon demokraattinen tasavalta, maa, jossa poliittisen väkivallan uhreja on miljoonia.”

Kerronpa teille totuuden: pakolaisuuden syy sen enempää Syyriassa kuin Somaliassakaan ei ole ”globaali kapitalismi” vaan reaalisosialismi! Tiedättekö, että valtaa Syyriassa pitää al-Assadia tukeva arabisosialistinen Baath-puolue, joka sitä paitsi on Saddam Husseinia Irakissa tukeneen puolueen veljespuolue?

Entä tiedättekö, miksi Somaliasta on valunut eri puolille maailmaa lakkaamaton pakolaisten virta? Siksi, että Somalia oli sosialistinen vuodesta 1969 vuoteen 1991, jona aikana Neuvostoliitto ”tuki” Somaliaa voimakkaasti. Maassa riitelevät edelleen sosialismin rippeet, islam ja luonnonuskonnot sekä erilaiset rikollisryhmät niin, ettei maahan ole saatu väliaikaishallintoa kummempaa hallitusta. Vastaavanlainen on tilanne myös monessa muussa Afrikan valtiossa, joita ovat runnelleet kaksi todellisen Paratiisin kokoon keittämisessä tarvittavaa ainesosaa: islam ja sosialismi.

Sen sijaan paras tilanne vallitsee niin talouden kuin ihmisoikeuksienkin osalta niissä kehitysmaissa, joissa länsimaisen siirtomaaimperialismin vaikutus on ollut voimakkainta ja pitkäaikaisinta, kuten Egyptissä ja Etelä-Afrikassa, jotka ovatkin maanosan kehittyneimpiä valtioita. Kunnia edistyksellisyydestä kuuluu siis riistoimperalismia harjoittaneelle sodanhimoiselle Lännelle, joka on opettanut ja juurruttanut niihin demokratian ja valistuksen ihanteet sekä saanut vapaan markkinatalouden toimimaan niin, että maat ovat päässeet hyötymään globaalista kansainvälisestä kaupasta.

Žižekin valikoiva muisti näyttää unohtavan kapitalismin kauhuista kärsineiden Väli-Amerikan banaanitasavaltojen joukosta työläisten viimeisen paratiisin, Kuuban, kokonaan.

Suuri osa Žižekin kirjasta on pelkkää palturia ja poliittista propagandaa, joten ei ole ihme, miksi se uppoaa punavihreästä kuplasta asioita tarkastelevien tajuntaan, joka aina kaipaa murenevalle uskolleen vahvistusta. 

Mutta myönteistä on, että Žižekin kautta vihervasemmistolaiset saavat tilaisuuden ajatella myös kriittisesti ja vaihtaa näkökulmaa todellisen tieteellisen filosofian mukaiselle kannalle.

Žižek ei ole parhaimmillaan analysoidessaan taloutta ja maailmanpolitiikkaa, mutta hänen tavassaan tulkita ihmisten mieltä ja kollektiivista psyykeä psykoanalyyttisesti on järkeä. Hän arvostelee eettistä ja elämäntavallista universalismia, jonka tuloksena kaikki ihmiset ja elämäntavat nähdään yleismaailmallisesti yhteisinä: samanlaisina, vertailukelpoisina ja keskenään viestittävinä. Sen sijaan Žižek suosittaa etäisyyden pitoa ja ”vieraantuneisuutta”, jolla tosin ei ole tekemistä marxilaisen vieraantumisteorian kanssa vaan joka juontaa juurensa psykoterapioista tunnetusta etäisyyden pidosta.

Näkemys tulee hyvin lähelle sitä jo aiemmin esittämääni ajatuskulkua, jonka mukaan monikulttuurisuuden takominen johtaa monokulttuuriin, kun konfliktien ratkaisemiseksi syntynyt sopeutumisen ja yhdenmukaistamisen paine vaatii sahaamaan erilaisista kulttuureista särmät pois. Niinpä olisi parempi, että maailma pidettäisiin monikulttuurisena säilyttämällä kansallisvaltioiden omaleimaisuus eikä kaikkia maailman maita koetettaisi tehdä väkipakolla ”monikulttuurisiksi” eli harmaana massana velloviksi samanlaisuuden keitoksiksi, kuten nyt.

On toki hyvä, jos vihervasemmisto pystyy oppimaan tämän läksyn Žižekin lausumana, kun kerran oma positioni ja persoonani ovat muodostaneet liian vahvan esteen kyseisen viestin vastaanottamiselle ja oppimiselle. Itse siis yhdyn iloon ja voin lyödä vähän rumpuakin sen mukavan asian merkiksi, että asiani menee läpi Žižekin kautta: kun sen sanoo vihervasemmistolle sopiva ja nuorison fanittama 68-vuotias rokkitähti.

Kun Žižek väittää, että pakolaisten ”sisäiseen maailmaan” ei tarvitse tutustua ja että on oikeutettua ottaa etäisyyttä muihin, toivon tämän tarkoittavan, että etäisyyden pito taattaisiin jo makrotasolla: valtioiden välisillä rajoilla. Muutoin myös konfliktit siirtyvät keskelle kansalaisyhteiskuntia, ja edessä on mikrotason haaste, jonka mukaisesti joudumme joko sietämään tai pakenemaan erilaisia elämänkäytäntöjä arkipäivän todellisuudessamme.

Žižekin ajattelussa piilee idealismin vaara, jonka mukaisesti hän pitää etäisyyden ylläpitoa mahdollisena myös mikrotason arkielämässä tunnustamatta, että sillä on suuria sosiaalipoliittisia seurauksia. Mikäli kulttuurien välillä halutaan säilyttää tietty omaleimaisuuden takaava etäisyys, se olisi parasta taata kansallisvaltioiden välisellä rajavalvonnalla, sillä muutoin tuo Žižekin kaipaama henkisen hajuraon ylläpito muuttuu slummien, ghettojen ja no-go-vyöhykkeiden rakenteluksi kansalaisyhteiskunnassa.

Tämä johtuu siitä, että ihmisillä ei ole välttämättä valmiuksia erilaisuuden ja erilaisten arvomaailmojen kohtaamiseen ja käsittelyyn. Siksi olisi väärin yliarvioida Euroopan kansakuntien suvaitsevuus ja kärsivällisyys sekä kehitysmaalaisten sopeutumishalukkuus meidän oloihimme.

Omasta mielestäni EU:n maahanmuuttopolitiikka ja monikulttuurisuuden rakentelu ovat olleet suurta idealistista puppua, jollaisella on aina ollut historian kuluessa dramaattiset seuraukset. Enkä tarkoita nyt vain saksalaisten natsien vastaiskua lännestä tulvivaa pinnallisuutta ja idästä vyöryvää raakuutta vastaan. Sen sijaan tarkoitan esimerkiksi nykyajan Yhdysvaltoja, jossa suuret teollisuuskaupungit alkavat olla Detroitin tapaan raunioina jo pelkän slummiutumisen tuloksena.

Entä mitä merkitystä tällä kaikella oikeastaan on? Eipä juuri muuta kuin se, että näin on jälleen vahvistettu tosiasia, jonka mukaan itsenäisten kansallisvaltioiden olemassaolo ja itsemääräämisoikeus takaavat myös erilaisten kansakuntien henkisen hyvinvoinnin.

Tämän seikan pitäisi olla jokaiselle nykyihmiselle itsestään selvää, mutta monikulttuurisen propagandatyön vuoksi näin ei ole, vaan varsinkin yliopistonuoriso on monin tavoin harhaan johdettua, eikä suurin osa heistä tunne edes kansallisvaltioiden filosofiseen perusteluun liittyvän ajattelun alkeita.

Žižekin kannanotot, jotka koskevat löperön maahanmuuttopolitiikan naiiviutta, ovat ymmärrettävissä hänen henkilökohtaisen taustansa valossa. Slovenialaisena hän on joutunut näkemään, kärsimään ja todistamaan Balkanin maihin vyöryneen maahanmuuton kielteiset seuraukset ja kaiken sen tuhoisuuden, jonka tuloksena hän nyt pitää myös ”populismin” nousua.

En voi muuta kuin toistaa ”populismia” koskevan tärkeän tarkennukseni: ”populismin” mukana ei nouse suinkaan Žižekin kaltaisten tilanteesta hyötyjien ja maineensa parantelijoiden kannatus, vaan ”populismin” mukana puhuvat kansanvalta ja arkitodellisuudessa elävien kansalaisten järki.

]]>
4 http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231648-vasemmistolainenkin-saa-nyt-ajatella-filosofisesti#comments Filosofia Kriittisyys Maahanmuuttokritiikki Monikultturisuus Slavoj Žižek Fri, 17 Feb 2017 11:23:35 +0000 J. Sakari Hankamäki http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231648-vasemmistolainenkin-saa-nyt-ajatella-filosofisesti