globalisaatio http://panuraatikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132603/all Sun, 14 Jul 2019 16:52:00 +0300 fi Onko globalisaation aikakausi päättynyt? http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/278354-onko-globalisaation-aikakausi-paattynyt <p>1990-luvulla Suomessa ja muualla puhuttiin paljon globalisaatiosta eli siitä, miten kansalliset rajat alkoivat menettää merkitystään rahamarkkinoiden ja yritysten toimintojen kansainvälistymisen seurauksena. Minulla oli tuolloin mahdollisuus osallistua Sitran rahoittamaan ja Raimo Väyrysen ansiokkaasti johtamaan laajaan globalisaatiota käsittelevään tutkimukseen. Yksi sen keskeisistä havainnoista oli Suomen saama suuri hyöty globalisaatiosta. Nokia ei olisi millään voinut nousta isoksi maailmanluokan toimijaksi Suomen kaltaisessa pienessä maassa, jos suuret maat olisivat vielä tuolloin vahtineet omia markkinoitaan yhtä mustasukkaisesti kuin ennen (ks. <a href="https://media.sitra.fi/2017/02/27172412/globalisaatio-2.pdf">linkki</a>).</p><p>Globalisaatio ei kulminoitunut vielä 1990-luvulla, vaan Kiina on sittemmin noussut maailman suurimmaksi teollisuustuotteiden valmistajaksi ja viejäksi. Yritysten toimintojen kansainvälistyminen on edennyt niin, että sijaintipaikkakilpailua ei käydä enää vain kokonaisista tuotantolaitoksista, vaan entistä useammin jopa yksittäisten työtehtävien tasolla (ks. <a href="http://www.labour.fi/ty/tylehti/talous-yhteiskunta-12017/the-great-convergence/">linkki</a>). Verkkokauppa on kasvanut huimasti, Googlen ja Facebookin kaltaiset jättiyritykset keräävät valtavasti tietoa meistä markkinoijien käyttöön ympäri maailman ja kryptovaluutat kilpailevat maksuvälineinä kansallisten valuuttojen kanssa. Myös toimintojemme kielteiset seuraukset &ndash; kuten ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden lisääntyminen ja valtamerissä vellovat jättimäiset muovilautat &ndash; haittaavat nykyisin elämäämme kansallisista rajoista välittämättä.</p><p>Nyt kuitenkin kehityksen suunta näyttää muuttuneen. Yhdysvallat on irtisanoutunut Donald Trumpin valtakaudella jo monista kansainvälisistä kauppasopimuksista, ja maa on asettanut Kiinalle ja monille muille maille suuren määrän rankaisutulleja ja vientirajoituksia. Kehitys näyttää kulkevan kohti laajamittaisen kauppasodan puhkeamista USA:n ja Kiinan välille. Protektionismi on nousussa myös monissa muissa maissa, minkä seuraukset näkyvät jo muun muassa kansainvälisen kaupan kasvun pysähtymisenä ja yritysten tekemien ulkomaisten investointien vähenemisenä.</p><p>Kyse ei ole vain politiikasta. Kuten The Economist toteaa tuoreessa raportissaan (ks <a href="https://www.economist.com/special-report/2019/07/11/supply-chains-are-undergoing-a-dramatic-transformation">linkki</a>), kilpailu ajaa yritykset reagoimaan kysynnän muutoksiin ja toimittamaan asiakkaiden tilaukset yhä nopeammin. Tämä onnistuu parhaiten silloin, kun tuotteiden valmistus tapahtuu lähellä asiakkaita. Ympäristötietoiset asiakkaat ostavat mieluummin lähellä kuin kaukana valmistettuja tuotteita, eivätkä yrityksetkään halua kasvattaa tarpeettomasti tuotteidensa kuljetussisältöjä. Automaation eteneminen vähentää halpojen työkustannusten merkitystä kilpailutekijänä.</p><p>Olemmeko siis edenneet deglobalisaatioon niin, että ympäri maailman ulottuneet toimitusketjut korvautuvat alueellisesti rajatummalla tuotannolla samalla kun valtiot suojelevat yrityksiään ja työpaikkojaan yhä tehokkaammin ulkoapäin tulevalta kilpailulta?</p><p>Näin varmasti on joiltakin osin tapahtumassa. Maailma voi myös muodostua kaksinapaiseksi niin, että yhdysvaltalaiset alustatalouden yritykset ja amerikkalaisvalmisteinen teknologia nousevat hallitseviksi osassa maailmaa, kun taas muualla nojaudutaan niiden kiinalaisiin vastineisiin. Mutta pohjimmaltaan niin tietoa kuin rahaakin voidaan liikuttaa yhä helpommin ympäri maailman, alustatalouden sovellukset toimivat parhaiten globaalissa mittakaavassa ja sovittautuminen koko ajan ahtaammiksi käyviin kestävän kehityksen rajoihin voi onnistua vain ihmiskunnan yhteisin ponnistuksin. Globaali työpaikkakilpailukaan ei häviä minnekään, vaan esimerkiksi Apple joutuu nykyisin tutkimaan mahdollisuuksia siirtää tuotteidensa valmistus Kiinan sijasta joihinkin muihin Yhdysvaltoja halvempien työkustannusten maihin.</p><p>Siksi uskon globalisaation jatkuvan edelleen tilapäisistä takapakeista huolimatta, vaikka sen konkreettiset ilmenemismuodot voivat muuttua merkittävästikin. Suomen kaltaisten pienten kansantalouksien ja koko EU:n kannattaa seurata tätä kehitystä tarkkaan ja valmistautua sen ohjaamiseen sekä oman tulevaisuutemme että koko ihmiskunnan yhteisen tulevaisuuden kannalta mahdollisimman järkeviin suuntiin. Sisäänpäin kääntymisellä aiheuttaisimme lähinnä vahinkoa itsellemme ja muille.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> 1990-luvulla Suomessa ja muualla puhuttiin paljon globalisaatiosta eli siitä, miten kansalliset rajat alkoivat menettää merkitystään rahamarkkinoiden ja yritysten toimintojen kansainvälistymisen seurauksena. Minulla oli tuolloin mahdollisuus osallistua Sitran rahoittamaan ja Raimo Väyrysen ansiokkaasti johtamaan laajaan globalisaatiota käsittelevään tutkimukseen. Yksi sen keskeisistä havainnoista oli Suomen saama suuri hyöty globalisaatiosta. Nokia ei olisi millään voinut nousta isoksi maailmanluokan toimijaksi Suomen kaltaisessa pienessä maassa, jos suuret maat olisivat vielä tuolloin vahtineet omia markkinoitaan yhtä mustasukkaisesti kuin ennen (ks. linkki).

Globalisaatio ei kulminoitunut vielä 1990-luvulla, vaan Kiina on sittemmin noussut maailman suurimmaksi teollisuustuotteiden valmistajaksi ja viejäksi. Yritysten toimintojen kansainvälistyminen on edennyt niin, että sijaintipaikkakilpailua ei käydä enää vain kokonaisista tuotantolaitoksista, vaan entistä useammin jopa yksittäisten työtehtävien tasolla (ks. linkki). Verkkokauppa on kasvanut huimasti, Googlen ja Facebookin kaltaiset jättiyritykset keräävät valtavasti tietoa meistä markkinoijien käyttöön ympäri maailman ja kryptovaluutat kilpailevat maksuvälineinä kansallisten valuuttojen kanssa. Myös toimintojemme kielteiset seuraukset – kuten ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden lisääntyminen ja valtamerissä vellovat jättimäiset muovilautat – haittaavat nykyisin elämäämme kansallisista rajoista välittämättä.

Nyt kuitenkin kehityksen suunta näyttää muuttuneen. Yhdysvallat on irtisanoutunut Donald Trumpin valtakaudella jo monista kansainvälisistä kauppasopimuksista, ja maa on asettanut Kiinalle ja monille muille maille suuren määrän rankaisutulleja ja vientirajoituksia. Kehitys näyttää kulkevan kohti laajamittaisen kauppasodan puhkeamista USA:n ja Kiinan välille. Protektionismi on nousussa myös monissa muissa maissa, minkä seuraukset näkyvät jo muun muassa kansainvälisen kaupan kasvun pysähtymisenä ja yritysten tekemien ulkomaisten investointien vähenemisenä.

Kyse ei ole vain politiikasta. Kuten The Economist toteaa tuoreessa raportissaan (ks linkki), kilpailu ajaa yritykset reagoimaan kysynnän muutoksiin ja toimittamaan asiakkaiden tilaukset yhä nopeammin. Tämä onnistuu parhaiten silloin, kun tuotteiden valmistus tapahtuu lähellä asiakkaita. Ympäristötietoiset asiakkaat ostavat mieluummin lähellä kuin kaukana valmistettuja tuotteita, eivätkä yrityksetkään halua kasvattaa tarpeettomasti tuotteidensa kuljetussisältöjä. Automaation eteneminen vähentää halpojen työkustannusten merkitystä kilpailutekijänä.

Olemmeko siis edenneet deglobalisaatioon niin, että ympäri maailman ulottuneet toimitusketjut korvautuvat alueellisesti rajatummalla tuotannolla samalla kun valtiot suojelevat yrityksiään ja työpaikkojaan yhä tehokkaammin ulkoapäin tulevalta kilpailulta?

Näin varmasti on joiltakin osin tapahtumassa. Maailma voi myös muodostua kaksinapaiseksi niin, että yhdysvaltalaiset alustatalouden yritykset ja amerikkalaisvalmisteinen teknologia nousevat hallitseviksi osassa maailmaa, kun taas muualla nojaudutaan niiden kiinalaisiin vastineisiin. Mutta pohjimmaltaan niin tietoa kuin rahaakin voidaan liikuttaa yhä helpommin ympäri maailman, alustatalouden sovellukset toimivat parhaiten globaalissa mittakaavassa ja sovittautuminen koko ajan ahtaammiksi käyviin kestävän kehityksen rajoihin voi onnistua vain ihmiskunnan yhteisin ponnistuksin. Globaali työpaikkakilpailukaan ei häviä minnekään, vaan esimerkiksi Apple joutuu nykyisin tutkimaan mahdollisuuksia siirtää tuotteidensa valmistus Kiinan sijasta joihinkin muihin Yhdysvaltoja halvempien työkustannusten maihin.

Siksi uskon globalisaation jatkuvan edelleen tilapäisistä takapakeista huolimatta, vaikka sen konkreettiset ilmenemismuodot voivat muuttua merkittävästikin. Suomen kaltaisten pienten kansantalouksien ja koko EU:n kannattaa seurata tätä kehitystä tarkkaan ja valmistautua sen ohjaamiseen sekä oman tulevaisuutemme että koko ihmiskunnan yhteisen tulevaisuuden kannalta mahdollisimman järkeviin suuntiin. Sisäänpäin kääntymisellä aiheuttaisimme lähinnä vahinkoa itsellemme ja muille.

]]>
24 http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/278354-onko-globalisaation-aikakausi-paattynyt#comments globalisaatio Kauppasota Suomen kansainvälinen asema Sun, 14 Jul 2019 13:52:00 +0000 Antti Kasvio http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/278354-onko-globalisaation-aikakausi-paattynyt
Tähtiliike julkaisi eurovaaliohjelman http://antsu1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275494-tahtiliike-julkaisi-eurovaaliohjelman <p>Tähtiliikkeen eurovaaliohjelma on vihdoinkin julkaistu. YLE:n linjauksen ylläpitämästä mediaboikotista eduskuntavaalien alla pahasti kärsineen liikkeen äänestämistä harkitsevilla on nyt mahdollisuus nähdä, minkälaista Eurooppaa kohti äänen antaminen vie.&nbsp;<br /><br />Tärkein minulle ohjelmasta erottuva teema on globalisaatio. Tähtiliike on syntynyt vastaamaan globalisaation mukanaan tuomiin ongelmiin. Globalisaatiota on ajettu itsetarkoituksena välittämättä sen mukanaan tuomasta työttömyydestä ja muista ongelmista. Esimerkiksi keskustelu kasvihuoneilmiön torjumisesta kansallisella verotuksella ja yritystukien poistolla kertoo minusta selvää kieltään eräiden suurienkin puolueiden huonosta globalisaation ymmärryksestä.&nbsp;<br /><br />Globalisaation hyviä ja huonoja puolia ei voida erottaa toisistaan. Perussuomalaiset ovat saaneet paljon nostetta sille sokealle Pihtiputaan mummollekin päivänselvästä faktasta, että huonot puolet eivät vain katoa väittämällä jääräpäisesti, että niitä ei ole olemassa. Tähtiliike kiinnittää tässä kuitenkin huomiota globalisation taloudellisiin puoliin: Työttömyyteen ja vallan siirtämiseen markkinavoimille ja ylikansalliseen päätöksentekoon. Carunan siirtolaskut eivät johdu maahanmuutosta mutta johtuvat silti hallitsemattomasta globalisaatiosta.<br /><br />Tähtiliike ajaa globalisaation hallitsemista palauttamalla päätösvaltaa takaisin kansallisille päättäjille. Euroon mukaan lähteminen on vienyt meiltä keskeisiä työttömyyden ja talouskasvun instrumentteja. Siksi Tähtiliike ajaa eurosta luopumista. Jos EU alkaa hajota, Suomen pitäisi lähetä mukana. Vaihtoehtona olisi yhteistyö toisten Pohjolan maiden kanssa. Tästä yhteistyöstä passivapauksineen ja vaikkapa toisessa Pohjoismaassa opiskelun helppoudesta meillä on pitkät ja hyvät kokemukset. Liike ajaa pikaista neuvoa antavaa kansanäänestystä Eurosta ja Unionin jäsenyydestä. Euroopan laajuinen yhteistyö Euroopan Neuvoston ja ETYJ:n yhteydessä kelpaa Tähtiliikkeellekin.<br /><br />Tähtiliike vastustaa liittovaltiokehitystä ja sotilaallista liittoutumista. Rajojen valvonnan tulee olla kansallisella vastuulla.&nbsp; Pakolaisten vapaa liikkuvuus EU:n sisällä pitäisi rajata rajatarkastuksilla. 1990-luvun laman jäljiltä edelleen velkaloukussa olevien tilanne pitäisi korjata. Valtiollisen median vallassa olevia puolueita härskisti suosiva linja pitäisi muuttaa aidosti tasapuoliseksi. Liike kannattaa pienemmän tilakoon suosimista.<br /><br />Tärkeänä ja liikkeen selkeästi Perussuomalaisista eroittavana tavoitteena Tähtiliikkeellä on kehitysavun palauttaminen 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämä on minusta tärkeä tavoite. Liike painottaa kestävää kehitystä (Agenda 2030) ja on sitä mieltä, että ilmastonmuutosta tulisi ensisijaisesti torjua niissä maissa, joissa toimenpiteillä on suurin vaikutus.<br /><br />Olen itse ohjelman kannalta aika lailla samoilla linjoilla. Oma kantani ympäristön muuttumiseen painottuu toki enemmän muutoksiin mukautumiseen, saasteettomamman teknologian kehittämisen ja tutkimuksen tukemiseen sekä Suomen kaltaisten kehittyneiden maiden vastuuseen taloudellisesti toteuttamiskelpoisten ratkaisujen kehittämisessä toistenkin maiden käyttöön.&nbsp; Oman maan talouden kuristaminen ympäristöveroilla ja yliopistojen muuttaminen koko maailman kevyttutkintotehtaiksi ei maailmaa pelasta.<br />&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tähtiliikkeen eurovaaliohjelma on vihdoinkin julkaistu. YLE:n linjauksen ylläpitämästä mediaboikotista eduskuntavaalien alla pahasti kärsineen liikkeen äänestämistä harkitsevilla on nyt mahdollisuus nähdä, minkälaista Eurooppaa kohti äänen antaminen vie. 

Tärkein minulle ohjelmasta erottuva teema on globalisaatio. Tähtiliike on syntynyt vastaamaan globalisaation mukanaan tuomiin ongelmiin. Globalisaatiota on ajettu itsetarkoituksena välittämättä sen mukanaan tuomasta työttömyydestä ja muista ongelmista. Esimerkiksi keskustelu kasvihuoneilmiön torjumisesta kansallisella verotuksella ja yritystukien poistolla kertoo minusta selvää kieltään eräiden suurienkin puolueiden huonosta globalisaation ymmärryksestä. 

Globalisaation hyviä ja huonoja puolia ei voida erottaa toisistaan. Perussuomalaiset ovat saaneet paljon nostetta sille sokealle Pihtiputaan mummollekin päivänselvästä faktasta, että huonot puolet eivät vain katoa väittämällä jääräpäisesti, että niitä ei ole olemassa. Tähtiliike kiinnittää tässä kuitenkin huomiota globalisation taloudellisiin puoliin: Työttömyyteen ja vallan siirtämiseen markkinavoimille ja ylikansalliseen päätöksentekoon. Carunan siirtolaskut eivät johdu maahanmuutosta mutta johtuvat silti hallitsemattomasta globalisaatiosta.

Tähtiliike ajaa globalisaation hallitsemista palauttamalla päätösvaltaa takaisin kansallisille päättäjille. Euroon mukaan lähteminen on vienyt meiltä keskeisiä työttömyyden ja talouskasvun instrumentteja. Siksi Tähtiliike ajaa eurosta luopumista. Jos EU alkaa hajota, Suomen pitäisi lähetä mukana. Vaihtoehtona olisi yhteistyö toisten Pohjolan maiden kanssa. Tästä yhteistyöstä passivapauksineen ja vaikkapa toisessa Pohjoismaassa opiskelun helppoudesta meillä on pitkät ja hyvät kokemukset. Liike ajaa pikaista neuvoa antavaa kansanäänestystä Eurosta ja Unionin jäsenyydestä. Euroopan laajuinen yhteistyö Euroopan Neuvoston ja ETYJ:n yhteydessä kelpaa Tähtiliikkeellekin.

Tähtiliike vastustaa liittovaltiokehitystä ja sotilaallista liittoutumista. Rajojen valvonnan tulee olla kansallisella vastuulla.  Pakolaisten vapaa liikkuvuus EU:n sisällä pitäisi rajata rajatarkastuksilla. 1990-luvun laman jäljiltä edelleen velkaloukussa olevien tilanne pitäisi korjata. Valtiollisen median vallassa olevia puolueita härskisti suosiva linja pitäisi muuttaa aidosti tasapuoliseksi. Liike kannattaa pienemmän tilakoon suosimista.

Tärkeänä ja liikkeen selkeästi Perussuomalaisista eroittavana tavoitteena Tähtiliikkeellä on kehitysavun palauttaminen 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämä on minusta tärkeä tavoite. Liike painottaa kestävää kehitystä (Agenda 2030) ja on sitä mieltä, että ilmastonmuutosta tulisi ensisijaisesti torjua niissä maissa, joissa toimenpiteillä on suurin vaikutus.

Olen itse ohjelman kannalta aika lailla samoilla linjoilla. Oma kantani ympäristön muuttumiseen painottuu toki enemmän muutoksiin mukautumiseen, saasteettomamman teknologian kehittämisen ja tutkimuksen tukemiseen sekä Suomen kaltaisten kehittyneiden maiden vastuuseen taloudellisesti toteuttamiskelpoisten ratkaisujen kehittämisessä toistenkin maiden käyttöön.  Oman maan talouden kuristaminen ympäristöveroilla ja yliopistojen muuttaminen koko maailman kevyttutkintotehtaiksi ei maailmaa pelasta.
 

]]>
0 http://antsu1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275494-tahtiliike-julkaisi-eurovaaliohjelman#comments Eurovaalit 2019 globalisaatio Ilmastonmuutos Tähtiliike Sat, 04 May 2019 16:40:36 +0000 Antero Metso http://antsu1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275494-tahtiliike-julkaisi-eurovaaliohjelman
Keltaliivit, Brexit, Trump ja Suomen vaalitulos ovat vasta alkua http://juholeppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274661-keltaliivit-brexit-trump-ja-suomen-vaalitulos-ovat-vasta-alkua <p>Hyväosaiset, siis globalisaation hyötyjät, äänestävät liberaalien ja cityvihreiden arvojen puolesta. Huono-osaiset, siis globalisaation häviäjät, äänestävät globalisaatiota vastaan. He äänestävät myös identiteetistä, itsekunnioituksesta ja protestin vuoksi.</p><p>Viimeisin vaalitulos ei muuta yhteiskunnan jakolinjoja mihinkään. Sääliöt &ndash; Hillaryn deplorables &ndash; eivät katoa minnekään, eivät myöskään keltaiset liivit. Tai Suomen juntti-Einarit.&nbsp;Ranskassa keltaliivien kapina on nimenomaan syrjäseutujen &ndash; France profonden &ndash; kapinaa kaupunkikeskusten globalisaatiosta hyötynyttä eliitttiä vastaan.</p><p>En epäile etteivätkö Macron tai Rinne, esimerkiksi, yrittäisi tehdä jotakin, mutta mihin he pystyvät jos Ranska ei selviä yhdestä triviaalista dieselveron korotuksesta tai jos suomalainen politiikka on myötähäpeää herättävää saivartelua salaatin arvonlisäverosta? Ja entäpä aivokuollut identiteettipolitiikka, josta kiistellään, koska se on ainoa asia josta osataan kiistellä?</p><p>Olisi helpompi listata ne asiat, joista eduskuntavaalien &quot;vaalikeskustelussa&quot; keskusteltiin, kuin ne, joista EI keskusteltu.</p><p>Luuleeko joku, että missään eurooppalaisessa maassa seuraavan neljän vuoden aikana pystytään ratkomaan isoja rakenteellisia ongelmia?</p><p>Oikeistopopulistit syyttävät maahanmuuttajia, koska he ovat sopiva konkreettinen kohde. Perinteinen oikeisto uskoo saavansa talouden kuntoon veronalennuksilla. Perinteinen vasemmisto yrittää epätoivoisesti pitää kiinni hyvinvointivaltion rapautuvasta veropohjasta. Vihreät ovat olevinaan älymystön puolue, mutta vihreiden kannattajat äänestivät eduskunnasta pois sen älykkäimmän jäsenen, Jyrki Kasvin. Tilalle saatiin James Potkukelkka. Ranskassa keltaliivit vaativat sekä veronalennuksia että lisää julkisia menoja.</p><p>Kuinka monta kansanedustajaa nyt valittiin, jotka oikeasti ymmärtävät jotakin tekoälystä, Kiinasta, genetiikasta, nanoteknologiasta. En väitä itsekään ymmärtäväni noista asioista mitään, ja siksihän meillä on edustuksellinen demokratia.</p><p>Jo noin kuukausi sitten Business Insider-lehti kirjoitti USA:n &quot;retail apocalpysesta&quot;, siis vähittäismyyntiapokalypsista. Pelkästään maaliskuuhun mennessä USA:ssa oli ilmoitettu 8000 kivijalkakaupan lopettamisesta tänä vuonna. Ja vuotta 2019 on vielä paljon jäljellä.</p><p>Brexit, Trump, Viiden tähden liike, jytky &ndash; tämä on vasta alkua.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Hyväosaiset, siis globalisaation hyötyjät, äänestävät liberaalien ja cityvihreiden arvojen puolesta. Huono-osaiset, siis globalisaation häviäjät, äänestävät globalisaatiota vastaan. He äänestävät myös identiteetistä, itsekunnioituksesta ja protestin vuoksi.

Viimeisin vaalitulos ei muuta yhteiskunnan jakolinjoja mihinkään. Sääliöt – Hillaryn deplorables – eivät katoa minnekään, eivät myöskään keltaiset liivit. Tai Suomen juntti-Einarit. Ranskassa keltaliivien kapina on nimenomaan syrjäseutujen – France profonden – kapinaa kaupunkikeskusten globalisaatiosta hyötynyttä eliitttiä vastaan.

En epäile etteivätkö Macron tai Rinne, esimerkiksi, yrittäisi tehdä jotakin, mutta mihin he pystyvät jos Ranska ei selviä yhdestä triviaalista dieselveron korotuksesta tai jos suomalainen politiikka on myötähäpeää herättävää saivartelua salaatin arvonlisäverosta? Ja entäpä aivokuollut identiteettipolitiikka, josta kiistellään, koska se on ainoa asia josta osataan kiistellä?

Olisi helpompi listata ne asiat, joista eduskuntavaalien "vaalikeskustelussa" keskusteltiin, kuin ne, joista EI keskusteltu.

Luuleeko joku, että missään eurooppalaisessa maassa seuraavan neljän vuoden aikana pystytään ratkomaan isoja rakenteellisia ongelmia?

Oikeistopopulistit syyttävät maahanmuuttajia, koska he ovat sopiva konkreettinen kohde. Perinteinen oikeisto uskoo saavansa talouden kuntoon veronalennuksilla. Perinteinen vasemmisto yrittää epätoivoisesti pitää kiinni hyvinvointivaltion rapautuvasta veropohjasta. Vihreät ovat olevinaan älymystön puolue, mutta vihreiden kannattajat äänestivät eduskunnasta pois sen älykkäimmän jäsenen, Jyrki Kasvin. Tilalle saatiin James Potkukelkka. Ranskassa keltaliivit vaativat sekä veronalennuksia että lisää julkisia menoja.

Kuinka monta kansanedustajaa nyt valittiin, jotka oikeasti ymmärtävät jotakin tekoälystä, Kiinasta, genetiikasta, nanoteknologiasta. En väitä itsekään ymmärtäväni noista asioista mitään, ja siksihän meillä on edustuksellinen demokratia.

Jo noin kuukausi sitten Business Insider-lehti kirjoitti USA:n "retail apocalpysesta", siis vähittäismyyntiapokalypsista. Pelkästään maaliskuuhun mennessä USA:ssa oli ilmoitettu 8000 kivijalkakaupan lopettamisesta tänä vuonna. Ja vuotta 2019 on vielä paljon jäljellä.

Brexit, Trump, Viiden tähden liike, jytky – tämä on vasta alkua.

]]>
5 http://juholeppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274661-keltaliivit-brexit-trump-ja-suomen-vaalitulos-ovat-vasta-alkua#comments Demokratia globalisaatio Liberalismi Vaalit Wed, 17 Apr 2019 15:48:27 +0000 Juho Leppanen http://juholeppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274661-keltaliivit-brexit-trump-ja-suomen-vaalitulos-ovat-vasta-alkua
Populistit kukkarollasi http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274104-populistit-kukkarollasi <p>Jos jokin asia vaalikentillä on tullut selväksi, niin se on se että ihmiset haluavat muutoksen viimevuosien politiikkaan. Suomessa ja maailmassa on todellakin jotain vialla, mutta sitä voi olla vaikea yksilöidä, koska maailmaakin on toisinaan vaikea hahmottaa. Juurisyy kaikkiin maailman ongelmiin kuitenkin on aina raha, ja varsinkin sen puute. Maailmassa kyllä rahaa riittää, joten isossa kuvassa onkin vain kyse siitä, että kenelle sitä halutaan antaa.</p><p><strong>Vaaleissa se ratkaistaan</strong></p><p>Ihmiset äänestävät usein oman koulutustasonsa omaavia tai sitten sitä korkeammalla tasolla olevia ihmisiä. Tämän johtopäätöksen tehdä kun vertaa <a href="https://tekijalehti.fi/2019/02/19/voisivatko-koyhat-voittaa-eduskuntavaalit-hyvinvointivaltion-tulevaisuus-on-se-vaalien-iso-kysymys/">kansanedustajien yleisimpiä ammatteja</a> niihin <a href="https://www.hs.fi/tiede/art-2000005453768.html">ammatteihin, jotka äänestävät useimmiten</a>. Valitettavasti ruumiillista työtä tekevät, eli alemmat ja keskiluokat jättävät hyvin usein äänestämättä, joka johtaa hyväosaisia ja korkeasti koulutettuja suosivaan vinoumaan kansanedustajien keskuudessa. Tällä hetkellä kansanedustajat eivät todellakaan ole keskimäärin poikkileikkaus kansasta! Jos tavallisesta opiskelijasta, palkansaajasta tai eläkeläisestä siis tuntuu siltä, että poliittista päätöksentekoa on vaikea ymmärtää, niin se johtuu siitä että he vastaavasti jättävät äänestämättä oman tuloluokkansa ihmistä, tai pahimmillaan eivät äänestä ollenkaan.</p><p>Koska valtion rahankäytöstä vastaavat eduskunnassa istuvat kansanedustajat, niin ei ole ihme että he sitten sitä rahaa myös jakavat omille etupiireilleen, tai miksi he ovat haluttomia tukkimaan verotuksen porsaanreikiä. Eduskunnassa toteutetaan siis suoraa &rdquo;kaverikapitalismia&rdquo;.</p><p><strong>Populismi ei ole ratkaisu</strong></p><p>Olemme viimevuosina nähneet jos jonkinlaisia populistisia ratkaisuja rahanpuutteen ratkaisemiseksi. Kokoomuksen ja taustajärjestö EK:n, sekä Keskustan ja taustajärjestö SY:n ratkaisu on leikata palkansaajien palkoista ja lisätä työaikaa, jota kuvaillaan &rdquo;kilpailukyvyn parantamiseksi&rdquo; tai &rdquo;paikalliseksi sopimiseksi&rdquo;. Todellisuudessa nämä ovat johtaneet palkansaajan ja eläkeläisen tilipussin pienentymiseen ja paikalliseen saneluun. Perussuomalaisten ja perusvihaisten taustajärjestöjen ratkaisu on ollut siunata tämä politiikka, ja kutsua sitä &rdquo;maahanmuuttokriittisyydeksi&rdquo;, vaikka samalla maahanmuuttajien määrä on kasvanut. Tämän politiikan mahdollistaa se, että <a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/252895-tutkimus-12-000-puolueiden-jasenta-kertoi-ammattinsa-vihervasemmisto-nayttaa-olevan">perussuomalaisissa on paljon yrittäjiä</a>, joille ottaminen duunarin ja eläkemummon kukkarosta jonkin puolueen kautta sopii oikein hyvin. Jos KIKY jotain antoi, niin tässä tytäryhtiöiden luvatussa maassa se antoi sen kaiken ulkomaisille pörssiyrityksille. Siksi tänäkin keväänä ovat luvassa pörssiyhtiöiden ennätysosingot.</p><p>Populismi ei siis ole ratkaisu, koska se leikkaa palkoista ja eläkkeistä, eli kansalaisten tuloista. Tämä ei ole mitenkään erityistä, sillä muuallakin päin maailmaa populistit politiikallaan leikkaavat omilta eturyhmiltään. Esimerkkeinä tästä on mm. Brexit, joka on johtanut autotehtaiden lähtemiseen maasta, eli keskiluokkaisten työpaikkojen vähenemiseen. Trump puolestaan on tehnyt superrikkaita suosivia verovähennyksiä, heikentänyt vähätuloisten terveydenhuoltoa ja kauppasodan uhka heikentää talouskasvua eikä ainakaan tuo työpaikkoja heille, tai meille.</p><p><strong>Petetty keskiluokka</strong></p><p>Keskiluokka on jokaiselle yhteiskunnalle valtion palveluiden rahoittamisen kannalta ratkaisevan tärkeä ihmisryhmä. Juuri he kokevat tällä hetkellä maailmalla ja Suomessa olonsa uhatuksi. He kokevat epäreiluna sen, että heidän tulonsa eivät kasva enää samaan tahtiin kuin ennen, mutta jotkut rikastuvat entistäkin nopeammin. Tämä johtaa siihen, että eläminen on kalliimpaa kuin ennen. Tämän lisäksi tulevaisuus ja jopa oman työpaikan säilyminen koetaan epävarmana tai uhattuna robotisaation, ilmastonmuutoksen ja huoltosuhteen heikkenemisen seurauksena. Yleinen ajatus on, että &rdquo;Tuleeko tulevaisuudessa enää yhtellä työllä toimeen?&rdquo;. On aiheellista kokea epäreiluna se, jos itsellä on tulevaisuudessa vähemmän ja toisella entistäkin enemmän. Tämmöiseen ilmapiiriin populistin on helppo tarttua. Populisteja tässä auttaa vielä keltainen media, joka myy enemmän uhkakuvista kirjoittamalla, joka entisestäänkin vahvistaa keskiluokan kokemusta tulevaisuuden epävarmuudesta. Painetulla sanalla on merkitystä.</p><p>Populistit tarjoavat pettyneelle alemmalle ja keskiluokalle syntipukiksi erivärisen ihmisen, vaikka todellinen syy Suomen ja maailman tilanteeseen on kaaoksellinen globalisaatio, sekä hallitsematon ja epävakaa talous- ja rahajärjestelmä, jonka puhemiehinä toimivat supervaikutusvaltaiset ihmiset ja verhojen takana lymyilevät veroparatiisipörssiyhtiöt. He sormiaan napauttamalla voivat vaikuttaa sinunkin asuntolainasi korkoon, jos nyt vain sattuvat tarvitsemaan vähän lisää massia omille etupiireilleen.</p><p><strong>Talouseliitti hyötyy</strong></p><p>Kuka siis hyötyy populismista ja siitä palkansaajat äänestävät populistisia perussuomalaisia tulevissakin vaaleissa? No tietenkin elinkeinoelämän eliitti maailmalla ja Suomessa. Pohjoismaat ovat viimeinen hyvinvointivaltioiden ja reilujen työelämän pelisääntöjen saareke tässä maailmassa, ja talouseliitti näkee tässä heikentämisen varaa, eli mahdollisuuden vuolla kultaa, koska tulevathan ihmiset muuallakin päin maailmaa heikommilla palveluilla jotenkin toimeen. Siksi Suomeenkin ajettiin kansainvälisiä SOTE-veroparatiisijättejä väkisinkin sisään, mutta onneksi Suomen pelasti sen oma perustuslaki! Vieläkö ihmettelette miksi hallituspuolueiden edustajat kritisoivat SOTE-valmisteluiden yhteydessä perustuslakia, jopa haukkumalla siihen vetoajia &rdquo;<a href="https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4037034-talebanit-vastustivat-arvoja-joita-perustuslaki-puolustaa">perustuslaki-talebaneiksi</a>&rdquo;? Mutta tämänkin yrityksen teki mahdolliseksi vuonna 2015 se, että palkansaajat antoivat äänensä talouseliittiä suosivan politiikan populistiselle ilmentymälle, eli perussuomalaisille. Erivärisistä ihmisistä öyhöttävä alemman tai keskiluokan palkansaaja ja eläkeläinen on yhtä vaarallinen työnantajille, kuin pieni kirppu preeriassa. Öyhöttäjät kun eivät näe kuinka hallitus on tehnyt käänteiset Robinhoodit, eli <a href="http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273090-kiky-vei-2-4-eli-noin-15-3-miljardia-palkoista">varastanut sen jokaisesta tilinauhasta KIKY:n avulla jopa 3-5% työnantajille</a>. Kaikille kun on selvää se, että keskusta ja kokoomus ajavat todellisuudessa vain työnantajien ja yritysjättien etuja. Mitä puoluetta palkansaajat siis alemmassa ja keskiluokassa äänestävätkään näissä vaaleissa vaikuttaa suuresti siihen, kuinka epäreiluksi he kokevat elämänsä seuraavan neljän vuoden päästä?</p><p>Voisiko sittenkin olla niin, että työväenpuolueeksi haukuttu SDP voisi olla sinunkin valintasi, koska sitä suurin osa alemman ja keskiluokan palkansaajista kuitenkin äänestävät. Me tarjoamme ratkaisuksi palveluiden parantamista, ja haluamme rahoittaa sen <a href="https://aikamerkki.org/verotuksen-aukot-tukkoon/">tilkitsemällä hyvätuloisia suosivat verotuksen porsaanreiät</a>. Siksi talouseliitti pelkää SDP:n vaalivoittoa ja siksi mainostuloilla ja klikkiotsikoilla elävät keltaisen median toimittajat haukkuvat demareita ja asettavat heidät ja perussuomalaiset vastakkain.</p><p>Kirjoitukseni lopputulemaksi totean, että perussuomalaisten populistien äänestäminen kiihdyttää työelämän pelisääntöjen heikentämistä, eli käytännössä vain tuo globalisaation huonot puolet Suomeen etuajassa, ilman että niitä vastaan edes taistellaan. Siksi vaalikampanjani pääiskulause onkin &rdquo;Suomi tarvitsee pääluottamusmiehen&rdquo;. Työntekijöiden suojeleminen pahalta on pääluottamusmiehen päätehtävä, niin työmaan sisällä, kuin sen ulkopuolellakin yhteiskunnallisissa asioissa.</p><p>Kansanedustajaehdokas<br />Petri Partanen</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Jos jokin asia vaalikentillä on tullut selväksi, niin se on se että ihmiset haluavat muutoksen viimevuosien politiikkaan. Suomessa ja maailmassa on todellakin jotain vialla, mutta sitä voi olla vaikea yksilöidä, koska maailmaakin on toisinaan vaikea hahmottaa. Juurisyy kaikkiin maailman ongelmiin kuitenkin on aina raha, ja varsinkin sen puute. Maailmassa kyllä rahaa riittää, joten isossa kuvassa onkin vain kyse siitä, että kenelle sitä halutaan antaa.

Vaaleissa se ratkaistaan

Ihmiset äänestävät usein oman koulutustasonsa omaavia tai sitten sitä korkeammalla tasolla olevia ihmisiä. Tämän johtopäätöksen tehdä kun vertaa kansanedustajien yleisimpiä ammatteja niihin ammatteihin, jotka äänestävät useimmiten. Valitettavasti ruumiillista työtä tekevät, eli alemmat ja keskiluokat jättävät hyvin usein äänestämättä, joka johtaa hyväosaisia ja korkeasti koulutettuja suosivaan vinoumaan kansanedustajien keskuudessa. Tällä hetkellä kansanedustajat eivät todellakaan ole keskimäärin poikkileikkaus kansasta! Jos tavallisesta opiskelijasta, palkansaajasta tai eläkeläisestä siis tuntuu siltä, että poliittista päätöksentekoa on vaikea ymmärtää, niin se johtuu siitä että he vastaavasti jättävät äänestämättä oman tuloluokkansa ihmistä, tai pahimmillaan eivät äänestä ollenkaan.

Koska valtion rahankäytöstä vastaavat eduskunnassa istuvat kansanedustajat, niin ei ole ihme että he sitten sitä rahaa myös jakavat omille etupiireilleen, tai miksi he ovat haluttomia tukkimaan verotuksen porsaanreikiä. Eduskunnassa toteutetaan siis suoraa ”kaverikapitalismia”.

Populismi ei ole ratkaisu

Olemme viimevuosina nähneet jos jonkinlaisia populistisia ratkaisuja rahanpuutteen ratkaisemiseksi. Kokoomuksen ja taustajärjestö EK:n, sekä Keskustan ja taustajärjestö SY:n ratkaisu on leikata palkansaajien palkoista ja lisätä työaikaa, jota kuvaillaan ”kilpailukyvyn parantamiseksi” tai ”paikalliseksi sopimiseksi”. Todellisuudessa nämä ovat johtaneet palkansaajan ja eläkeläisen tilipussin pienentymiseen ja paikalliseen saneluun. Perussuomalaisten ja perusvihaisten taustajärjestöjen ratkaisu on ollut siunata tämä politiikka, ja kutsua sitä ”maahanmuuttokriittisyydeksi”, vaikka samalla maahanmuuttajien määrä on kasvanut. Tämän politiikan mahdollistaa se, että perussuomalaisissa on paljon yrittäjiä, joille ottaminen duunarin ja eläkemummon kukkarosta jonkin puolueen kautta sopii oikein hyvin. Jos KIKY jotain antoi, niin tässä tytäryhtiöiden luvatussa maassa se antoi sen kaiken ulkomaisille pörssiyrityksille. Siksi tänäkin keväänä ovat luvassa pörssiyhtiöiden ennätysosingot.

Populismi ei siis ole ratkaisu, koska se leikkaa palkoista ja eläkkeistä, eli kansalaisten tuloista. Tämä ei ole mitenkään erityistä, sillä muuallakin päin maailmaa populistit politiikallaan leikkaavat omilta eturyhmiltään. Esimerkkeinä tästä on mm. Brexit, joka on johtanut autotehtaiden lähtemiseen maasta, eli keskiluokkaisten työpaikkojen vähenemiseen. Trump puolestaan on tehnyt superrikkaita suosivia verovähennyksiä, heikentänyt vähätuloisten terveydenhuoltoa ja kauppasodan uhka heikentää talouskasvua eikä ainakaan tuo työpaikkoja heille, tai meille.

Petetty keskiluokka

Keskiluokka on jokaiselle yhteiskunnalle valtion palveluiden rahoittamisen kannalta ratkaisevan tärkeä ihmisryhmä. Juuri he kokevat tällä hetkellä maailmalla ja Suomessa olonsa uhatuksi. He kokevat epäreiluna sen, että heidän tulonsa eivät kasva enää samaan tahtiin kuin ennen, mutta jotkut rikastuvat entistäkin nopeammin. Tämä johtaa siihen, että eläminen on kalliimpaa kuin ennen. Tämän lisäksi tulevaisuus ja jopa oman työpaikan säilyminen koetaan epävarmana tai uhattuna robotisaation, ilmastonmuutoksen ja huoltosuhteen heikkenemisen seurauksena. Yleinen ajatus on, että ”Tuleeko tulevaisuudessa enää yhtellä työllä toimeen?”. On aiheellista kokea epäreiluna se, jos itsellä on tulevaisuudessa vähemmän ja toisella entistäkin enemmän. Tämmöiseen ilmapiiriin populistin on helppo tarttua. Populisteja tässä auttaa vielä keltainen media, joka myy enemmän uhkakuvista kirjoittamalla, joka entisestäänkin vahvistaa keskiluokan kokemusta tulevaisuuden epävarmuudesta. Painetulla sanalla on merkitystä.

Populistit tarjoavat pettyneelle alemmalle ja keskiluokalle syntipukiksi erivärisen ihmisen, vaikka todellinen syy Suomen ja maailman tilanteeseen on kaaoksellinen globalisaatio, sekä hallitsematon ja epävakaa talous- ja rahajärjestelmä, jonka puhemiehinä toimivat supervaikutusvaltaiset ihmiset ja verhojen takana lymyilevät veroparatiisipörssiyhtiöt. He sormiaan napauttamalla voivat vaikuttaa sinunkin asuntolainasi korkoon, jos nyt vain sattuvat tarvitsemaan vähän lisää massia omille etupiireilleen.

Talouseliitti hyötyy

Kuka siis hyötyy populismista ja siitä palkansaajat äänestävät populistisia perussuomalaisia tulevissakin vaaleissa? No tietenkin elinkeinoelämän eliitti maailmalla ja Suomessa. Pohjoismaat ovat viimeinen hyvinvointivaltioiden ja reilujen työelämän pelisääntöjen saareke tässä maailmassa, ja talouseliitti näkee tässä heikentämisen varaa, eli mahdollisuuden vuolla kultaa, koska tulevathan ihmiset muuallakin päin maailmaa heikommilla palveluilla jotenkin toimeen. Siksi Suomeenkin ajettiin kansainvälisiä SOTE-veroparatiisijättejä väkisinkin sisään, mutta onneksi Suomen pelasti sen oma perustuslaki! Vieläkö ihmettelette miksi hallituspuolueiden edustajat kritisoivat SOTE-valmisteluiden yhteydessä perustuslakia, jopa haukkumalla siihen vetoajia ”perustuslaki-talebaneiksi”? Mutta tämänkin yrityksen teki mahdolliseksi vuonna 2015 se, että palkansaajat antoivat äänensä talouseliittiä suosivan politiikan populistiselle ilmentymälle, eli perussuomalaisille. Erivärisistä ihmisistä öyhöttävä alemman tai keskiluokan palkansaaja ja eläkeläinen on yhtä vaarallinen työnantajille, kuin pieni kirppu preeriassa. Öyhöttäjät kun eivät näe kuinka hallitus on tehnyt käänteiset Robinhoodit, eli varastanut sen jokaisesta tilinauhasta KIKY:n avulla jopa 3-5% työnantajille. Kaikille kun on selvää se, että keskusta ja kokoomus ajavat todellisuudessa vain työnantajien ja yritysjättien etuja. Mitä puoluetta palkansaajat siis alemmassa ja keskiluokassa äänestävätkään näissä vaaleissa vaikuttaa suuresti siihen, kuinka epäreiluksi he kokevat elämänsä seuraavan neljän vuoden päästä?

Voisiko sittenkin olla niin, että työväenpuolueeksi haukuttu SDP voisi olla sinunkin valintasi, koska sitä suurin osa alemman ja keskiluokan palkansaajista kuitenkin äänestävät. Me tarjoamme ratkaisuksi palveluiden parantamista, ja haluamme rahoittaa sen tilkitsemällä hyvätuloisia suosivat verotuksen porsaanreiät. Siksi talouseliitti pelkää SDP:n vaalivoittoa ja siksi mainostuloilla ja klikkiotsikoilla elävät keltaisen median toimittajat haukkuvat demareita ja asettavat heidät ja perussuomalaiset vastakkain.

Kirjoitukseni lopputulemaksi totean, että perussuomalaisten populistien äänestäminen kiihdyttää työelämän pelisääntöjen heikentämistä, eli käytännössä vain tuo globalisaation huonot puolet Suomeen etuajassa, ilman että niitä vastaan edes taistellaan. Siksi vaalikampanjani pääiskulause onkin ”Suomi tarvitsee pääluottamusmiehen”. Työntekijöiden suojeleminen pahalta on pääluottamusmiehen päätehtävä, niin työmaan sisällä, kuin sen ulkopuolellakin yhteiskunnallisissa asioissa.

Kansanedustajaehdokas
Petri Partanen

]]>
11 http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274104-populistit-kukkarollasi#comments globalisaatio Perussuomalaiset Politiikka Populismi SDP Thu, 11 Apr 2019 16:11:31 +0000 Petri Partanen http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274104-populistit-kukkarollasi
Korkman suomii populismia heikoin tuloksin http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273196-korkman-suomii-populismia-heikoin-tuloksin <p><strong>&nbsp;</strong>Sixten Korkman on kirjoittanut kolumnin tämän päivän Hesariin otsikolla &rdquo;Kuka hyötyy populismista?&rdquo;. Populismilla ei ole tarkkaa määritelmää, ja sen vuoksi sitä voi käyttää aina sopivassa tilanteessa lyömäaseena. Puhujat käyttävät populismi-termiä selittämään jotain ilmiötä, jota pitää vahingollisena. Koska populismilla ei ole selvää aatepohjaa kuten vaikkapa kommunismilla, niin jonkin asian selittäminen populismin kautta ei anna mitään todellisia perusteita. Minusta Korkmanin kirjoitus on hyvin epäselvä ja teksti hyppii asiasta toiseen. Kaikki maailmassa havaittavat negatiiviset asiat näyttävät Korkmanin mielestä kiertyvän jotenkin populismin syyksi.</p><p>Korkmanin mielestä kansallisvaltion ja globalisaation yhteentörmäys on saanut aikaan kiihkokansallista nationalismia. Natsismia ja fasismia voidaan pitää kiihkokansallisina aatteina, mutta sellaiset aatteet ovat hyvin pienessä roolissa missään Euroopan maassa. Tämän lausunnon ymmärtää sitä kautta, että Korkman kirjoittaa &rdquo;Meille vahva ja toimintakykyinen EU on keskeinen kansallinen etu&rdquo;.</p><p>Korkman sivuuttaa kokonaan analyysin siitä, miksi EU:ssa on alkanut hajoamisprosessi. Britit haluavat eroon EU:sta nimenomaan EU:n kansalaisten vapaan liikkuvuuden vuoksi ja heille riittäisi vapaakauppa, joka taas ei tunnu sopivan EU:lle. Muutamat maat ovat sanoutuneet irti EU:n epäonnistuneesta pakolais- ja siirtolaispolitiikasta, jonka ansioista tuhansia ihmisiä on hukkunut Välimereen. Korkman toteaa, että asia on koko Euroopan yhteinen häpeä, mutta ei voi tunnustaa, että se on nimenomaan EU:n häpeä. Mitään ratkaisuehdotuksia Korkmanilla ei ole tähän ongelmaan.</p><p>Tietysti Korkman kirjoittaa myös ilmastonmuutoksesta, koska nykyään asiaa ei voi sivuuttaa missään puheessa tai kirjoituksessa. Ratkaisuehdotus Korkmanilla tähän on kansainvälinen yhteistyö, jonka populistit haluavat torjua. Kansainvälinen yhteistyö on olemassa Pariisin ilmastosopimuksen muodossa. Se vain koki kehtokuoleman, koska kukaan ei ole lahjoittanut Vihreään rahastoon yhtään taalaa Obaman jälkeen. Ja sitten on sellainen pieni tekninen ongelma, että länsimailla ei ole teknisiä ratkaisuja hiilivapaaseen yhteiskuntaan. Ironista on, että Pariisin sopimuksesta ulosjättäytyvä USA (ja siellä arkkipopulisti Trump) pienentää tuntuvasti hiilidioksidipäästäjään.</p><p>Mitä pitäisi ajatella ilmastonmuutoksesta, kansainvälisestä yhteistyöstä ja globalisaatiosta. Siitä voisi ajatella niin, että globalisaation suurin hyötyjä Kiina on vapaamatkustaja Pariisin ilmastosopimuksessa ja lisää valmistuskapasiteettiaan, koska länsimaat mukaan lukien Suomi kuristaa entistä enemmän omaa teollisuuttaan päästöjen supistamisen kautta. Korkmanin iskusta tuli täysi huti.</p><p>Erikoisin Korkmanin summeeraus tulee loppuyhteenvedossa. Korkman kysyy, että &rdquo;Kuka siis hyötyy populismista?&rdquo; ja sitten hän luettelee hyötyjiä: veroja välttävät yhtiöt, plutokraatit (raharikkaat), veroparatiisit, rahanpesua harjoittavat rikolliset ja diktaattorit. EU ei ole tehnyt asialle yhtään mitään, eikä YK eikä se globalisaatiokaan. Kansallisvaltiot voivat tehdä, jos haluavat, mutta Suomikaan ei ole halunnut. Kun Korkman panee nämä asian populismin syyksi &ndash; jota hän rinnasti kiihkokansallisuuteen &ndash; niin se johtopäätös menee kyllä ihan harhaan. Erittäin hyvät toimintaolosuhteet näille asioille on luonut nimenomaan globalisaatio ja myös EU, joiden periaatteita on, että raha liikkuu vapaasti rajojen yli.</p><p>Yhteenvetona minulle jää mielikuva poliittisesta puheesta, josta en löydä minkäänlaisia akateemisia analyysejä ilmiöiden syistä. Ainoastaan kevyitä heittoja ja nekin heitot kimmahtavat useimmiten takaisin Korkmanin esittämiä aatesuuntia vastaan. Kirjoituksen suurin heikkous on, että siinä ongelmien syyksi laitetaan Korkmanille jokin niin vastenmielinen asia kuin populismi, mutta yhteenkään ongelmaan Korkmanilla ei ole muuta lääkettä kuin &hellip; kansainvälinen yhteistyö.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  Sixten Korkman on kirjoittanut kolumnin tämän päivän Hesariin otsikolla ”Kuka hyötyy populismista?”. Populismilla ei ole tarkkaa määritelmää, ja sen vuoksi sitä voi käyttää aina sopivassa tilanteessa lyömäaseena. Puhujat käyttävät populismi-termiä selittämään jotain ilmiötä, jota pitää vahingollisena. Koska populismilla ei ole selvää aatepohjaa kuten vaikkapa kommunismilla, niin jonkin asian selittäminen populismin kautta ei anna mitään todellisia perusteita. Minusta Korkmanin kirjoitus on hyvin epäselvä ja teksti hyppii asiasta toiseen. Kaikki maailmassa havaittavat negatiiviset asiat näyttävät Korkmanin mielestä kiertyvän jotenkin populismin syyksi.

Korkmanin mielestä kansallisvaltion ja globalisaation yhteentörmäys on saanut aikaan kiihkokansallista nationalismia. Natsismia ja fasismia voidaan pitää kiihkokansallisina aatteina, mutta sellaiset aatteet ovat hyvin pienessä roolissa missään Euroopan maassa. Tämän lausunnon ymmärtää sitä kautta, että Korkman kirjoittaa ”Meille vahva ja toimintakykyinen EU on keskeinen kansallinen etu”.

Korkman sivuuttaa kokonaan analyysin siitä, miksi EU:ssa on alkanut hajoamisprosessi. Britit haluavat eroon EU:sta nimenomaan EU:n kansalaisten vapaan liikkuvuuden vuoksi ja heille riittäisi vapaakauppa, joka taas ei tunnu sopivan EU:lle. Muutamat maat ovat sanoutuneet irti EU:n epäonnistuneesta pakolais- ja siirtolaispolitiikasta, jonka ansioista tuhansia ihmisiä on hukkunut Välimereen. Korkman toteaa, että asia on koko Euroopan yhteinen häpeä, mutta ei voi tunnustaa, että se on nimenomaan EU:n häpeä. Mitään ratkaisuehdotuksia Korkmanilla ei ole tähän ongelmaan.

Tietysti Korkman kirjoittaa myös ilmastonmuutoksesta, koska nykyään asiaa ei voi sivuuttaa missään puheessa tai kirjoituksessa. Ratkaisuehdotus Korkmanilla tähän on kansainvälinen yhteistyö, jonka populistit haluavat torjua. Kansainvälinen yhteistyö on olemassa Pariisin ilmastosopimuksen muodossa. Se vain koki kehtokuoleman, koska kukaan ei ole lahjoittanut Vihreään rahastoon yhtään taalaa Obaman jälkeen. Ja sitten on sellainen pieni tekninen ongelma, että länsimailla ei ole teknisiä ratkaisuja hiilivapaaseen yhteiskuntaan. Ironista on, että Pariisin sopimuksesta ulosjättäytyvä USA (ja siellä arkkipopulisti Trump) pienentää tuntuvasti hiilidioksidipäästäjään.

Mitä pitäisi ajatella ilmastonmuutoksesta, kansainvälisestä yhteistyöstä ja globalisaatiosta. Siitä voisi ajatella niin, että globalisaation suurin hyötyjä Kiina on vapaamatkustaja Pariisin ilmastosopimuksessa ja lisää valmistuskapasiteettiaan, koska länsimaat mukaan lukien Suomi kuristaa entistä enemmän omaa teollisuuttaan päästöjen supistamisen kautta. Korkmanin iskusta tuli täysi huti.

Erikoisin Korkmanin summeeraus tulee loppuyhteenvedossa. Korkman kysyy, että ”Kuka siis hyötyy populismista?” ja sitten hän luettelee hyötyjiä: veroja välttävät yhtiöt, plutokraatit (raharikkaat), veroparatiisit, rahanpesua harjoittavat rikolliset ja diktaattorit. EU ei ole tehnyt asialle yhtään mitään, eikä YK eikä se globalisaatiokaan. Kansallisvaltiot voivat tehdä, jos haluavat, mutta Suomikaan ei ole halunnut. Kun Korkman panee nämä asian populismin syyksi – jota hän rinnasti kiihkokansallisuuteen – niin se johtopäätös menee kyllä ihan harhaan. Erittäin hyvät toimintaolosuhteet näille asioille on luonut nimenomaan globalisaatio ja myös EU, joiden periaatteita on, että raha liikkuu vapaasti rajojen yli.

Yhteenvetona minulle jää mielikuva poliittisesta puheesta, josta en löydä minkäänlaisia akateemisia analyysejä ilmiöiden syistä. Ainoastaan kevyitä heittoja ja nekin heitot kimmahtavat useimmiten takaisin Korkmanin esittämiä aatesuuntia vastaan. Kirjoituksen suurin heikkous on, että siinä ongelmien syyksi laitetaan Korkmanille jokin niin vastenmielinen asia kuin populismi, mutta yhteenkään ongelmaan Korkmanilla ei ole muuta lääkettä kuin … kansainvälinen yhteistyö.

]]>
20 http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273196-korkman-suomii-populismia-heikoin-tuloksin#comments EU globalisaatio Nationalismi Populismi Tue, 02 Apr 2019 06:43:14 +0000 Antero Ollila http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273196-korkman-suomii-populismia-heikoin-tuloksin
Karttapallo http://jyrkikasvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272421-karttapallo <p><strong>Joka kodissa pitäisi olla karttapallo. Karttapallo on paljon parempi kuin seinälle ripustettava maailmankartta, sillä karttapallo ei valehtele, kuten&nbsp;<a href="http://www.viewsoftheworld.net/?p=752">karttaprojektiot</a>&nbsp;tekevät.</strong></p><p>Maailman kartoittivat eurooppalaiset, ja he valitsivat myös edelleen yleisesti käytössä olevat karttaprojektiot, jotka sijoittavat Euroopan kartan keskelle ja suurentavat sen suhteettoman suureksi esimerkiksi Afrikkaan ja Intiaan verrattuna.</p><p>(<a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Dymaxion_map#/media/File:Dymaxion_projection.png">Dymaxion-projektio</a>&nbsp;näyttää kyllä mantereet oikean kokoisena, mutta keskittyy maamassoihin eikä anna oikeaa kuvaa Valtamerten koosta.)</p><p>Karttapallosta näkee, miten pieni pläntti tämä Aasian Euroopaksi kutsuttu läntinen niemimaa todellisuudessa on. Ja historian myllerrysten seurauksena se pieni pläntti on pirstoutunut vielä pienemmiksi kansallisvaltioiksi, joita ei tahdo erottaa karttapallon pinnalta ilman suurennuslasia.</p><p>Ja jokaisessa noista suurennuslasilla nähtävistä valtioista vaikuttaa puolueita ja aatteita, joiden mielestä juuri kyseinen täplä kartalla on jotenkin maagisesti muuta maailmaa parempi, ja täplän alueella asuvat ihmiset muita ihmisiä arvokkaampia.&nbsp;</p><p>Onko meidän eurooppalaisten itsetunto tosiaan näin hauras, että meidän täytyy pönkittää sitä harhaisilla kuvitelmilla?</p><p>Siksi joka kodissa pitäisi olla karttapallo. Se opettaa suhteellisuudentajua, näkemään, miten pieniä Eurooppa ja Suomi ovat.&nbsp;</p><p>Maailman kansat ovat kuin vesipisaroita meressä. Niiden erotteleminen ja arvottaminen on keinotekoista ja toivotonta.&nbsp;</p><p>Maailman talous, tiede ja kulttuuri ovat globaaleja. Meidän suomalaisten säästöt ja eläkkeet on sijoitettu kaikkialle maailmaan. Tutkijat ja taiteilijat oppivat toisiltaan kotimaasta riippumatta. Suomalaiset kuluttajat fanittavat japanilaisia animaatioita ja kiinalaiset suomalaista sarjakuvaa.<br /><br />Rajamuurit rajoittavat meitä, ne tekevät meistä pienempiä. Kun pääomat, tuotteet ja palvelut eivät liiku vapaasti, talous supistuu. Kun tiede ja kulttuuri eivät virtaa vapaasti, tieteen, taiteen ja tekniikan kehitys hiipuu. Kun ihmiset eivät kohtaa rajojen yli, heidän maailmansa kutistuu.</p><p>Valitettavasti myös ihmiskunnan ongelmat ovat globaaleja. Valtamerten muovipyörteet kokoavat jätteitä kaikkialta maailmasta. Ilmastopäästöt eivät piittaa ihmisten kartoille piirtämistä rajoista. Humanitaariset kriisit saavat ihmiset etsimään turvaa ja elantoa vaikka toiselta puolelta planeettaa.</p><p>Vain yhdessä me voimme kohdata ihmiskunnan globaalit haasteet niin, että meillä on edes toivoa selvitä niistä.</p><p>Siksi joka kodissa pitäisi olla karttapallo.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Joka kodissa pitäisi olla karttapallo. Karttapallo on paljon parempi kuin seinälle ripustettava maailmankartta, sillä karttapallo ei valehtele, kuten karttaprojektiot tekevät.

Maailman kartoittivat eurooppalaiset, ja he valitsivat myös edelleen yleisesti käytössä olevat karttaprojektiot, jotka sijoittavat Euroopan kartan keskelle ja suurentavat sen suhteettoman suureksi esimerkiksi Afrikkaan ja Intiaan verrattuna.

(Dymaxion-projektio näyttää kyllä mantereet oikean kokoisena, mutta keskittyy maamassoihin eikä anna oikeaa kuvaa Valtamerten koosta.)

Karttapallosta näkee, miten pieni pläntti tämä Aasian Euroopaksi kutsuttu läntinen niemimaa todellisuudessa on. Ja historian myllerrysten seurauksena se pieni pläntti on pirstoutunut vielä pienemmiksi kansallisvaltioiksi, joita ei tahdo erottaa karttapallon pinnalta ilman suurennuslasia.

Ja jokaisessa noista suurennuslasilla nähtävistä valtioista vaikuttaa puolueita ja aatteita, joiden mielestä juuri kyseinen täplä kartalla on jotenkin maagisesti muuta maailmaa parempi, ja täplän alueella asuvat ihmiset muita ihmisiä arvokkaampia. 

Onko meidän eurooppalaisten itsetunto tosiaan näin hauras, että meidän täytyy pönkittää sitä harhaisilla kuvitelmilla?

Siksi joka kodissa pitäisi olla karttapallo. Se opettaa suhteellisuudentajua, näkemään, miten pieniä Eurooppa ja Suomi ovat. 

Maailman kansat ovat kuin vesipisaroita meressä. Niiden erotteleminen ja arvottaminen on keinotekoista ja toivotonta. 

Maailman talous, tiede ja kulttuuri ovat globaaleja. Meidän suomalaisten säästöt ja eläkkeet on sijoitettu kaikkialle maailmaan. Tutkijat ja taiteilijat oppivat toisiltaan kotimaasta riippumatta. Suomalaiset kuluttajat fanittavat japanilaisia animaatioita ja kiinalaiset suomalaista sarjakuvaa.

Rajamuurit rajoittavat meitä, ne tekevät meistä pienempiä. Kun pääomat, tuotteet ja palvelut eivät liiku vapaasti, talous supistuu. Kun tiede ja kulttuuri eivät virtaa vapaasti, tieteen, taiteen ja tekniikan kehitys hiipuu. Kun ihmiset eivät kohtaa rajojen yli, heidän maailmansa kutistuu.

Valitettavasti myös ihmiskunnan ongelmat ovat globaaleja. Valtamerten muovipyörteet kokoavat jätteitä kaikkialta maailmasta. Ilmastopäästöt eivät piittaa ihmisten kartoille piirtämistä rajoista. Humanitaariset kriisit saavat ihmiset etsimään turvaa ja elantoa vaikka toiselta puolelta planeettaa.

Vain yhdessä me voimme kohdata ihmiskunnan globaalit haasteet niin, että meillä on edes toivoa selvitä niistä.

Siksi joka kodissa pitäisi olla karttapallo.

]]>
9 http://jyrkikasvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272421-karttapallo#comments Eurooppa globalisaatio Nationalismi Sun, 24 Mar 2019 07:28:09 +0000 Jyrki Kasvi http://jyrkikasvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272421-karttapallo
AUTETAAN AFRIKKAA http://vesa-kanniainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271891-autetaan-afrikkaa <p>Vuosia sitten kummityttöni päätti nuorella iällään lähteä Afrikkaan tekemään oman osuutensa. Hän oli 26-vuotias. Hänen nimensä on Elina. Suomessa oli talvi. Hän jätti talvivaatteensa meille säilöön. Niitä ei Afrikassa tarvittaisi. Vein hänet lentoasemalle ja hän lensi Tansaniaan. Matkaliput hän oli ostanut omilla rahoillaan. Hän ei ollut minkään organisaation lähettämä. Ajatus oli hänen omansa. Perille saavuttuaan hän hakeutui paikalliseen kouluun. Se oli kuurojen lasten koulu. Hän oli Suomessa opiskellut kuurojen viittomakieltä. Paikallinen viittomakieli tietenkin eroaa Suomessa käytössä olevasta. Hän kuitenkin oppi nopeasti sitä lasten kanssa käyttämään ja alkoi opettaa lapsille kouluaineita. Näitä lapsia elämän onni oli suosinut kaikkein vähiten. Palkkaa hän ei odottanut saavansa eikä hänelle sitä maksettukaan. Kuukauden päästä hän palasi joksikin aikaa Suomeen, jossa hän teki ahkerasti töitä ja oli kolmessakin työtehtävässä samaan aikaan. Hän säästi kaikki tulonsa ja palasi samaan kouluun Afrikassa. Hänen kännykkänsä ja pieni tietokoneensa varastettiin. Sekään ei häntä lannistanut. Hän jatkoi jo tutuksi käyneiden lasten opettamista.</p><p>Kahdeksan kuukauden jälkeen Elina palasi Suomeen. Yksi hänen oppilaistaan, alaikäinen poika Ewald nimeltään, tuli vierailulle Suomeen kummityttöni kustantamana. Hänen kotinaan Afrikassa oli savimaja. Amsterdamin lentokentällä hän ei olisi alaikäisenä ja kuurona selvinnyt ilman apua. Onneksi eräs kanssamatkustaja sitä tarjosi. Hänen vierailunsa Suomeen tarjosi koko joukon yllätyksiä. Hänet vietiin tietenkin saunaan ja saunasta lumihankeen. Hän kokeili hiihtoa. Hän näki suomalaisen joulupukin. Kaupungilla hän käveli huojumalla. Miksi? Hän sanoi, että hän oli nähnyt joidenkin suomalaisten miesten kävellessään horjuvan. Tälle oli luonteva selitys. Oli nimittäin ollut uuden vuoden aattoilta. Hän palasi matkaltaan takaisin omaan kouluunsa ja on edennyt opinnoissaan aivan erinomaisesti.</p><p>Afrikka tarvitsee apua. Se on niitä mantereita, jotka eivät ole päässeet osallisiksi toisen globalisaatioaallon tuomasta kansainvälisen talouden ja hyvinvoinnin kasvusta. Eurooppalaisilla ihmisillä, yhteisöillä, kirkoilla ja kansalaisjärjestöillä on halua auttaa. Siirtomaakausi on jättänyt jäljen länsimaisen ihmisen omaantuntoon ja se jälki on yhä olemassa. Paikallisella tasolla on paljon tehtävissä. Kehitysapu on silti ollut myös vahvan kritiikin kohteena ja luultavasti hyvinkin aiheellisesti.</p><p>Useissa Afrikan maissa kasvuvauhdit olivat varsin suotuisat vuoden 2008 alkaneeseen länsimaiden finanssikriisiin saakka. Tilastollisesti niissä oli mitattu jopa maailman nopeinta kasvua. Optimismi on sittemmin karissut. Koskettavaksi tosiasiaksi jää, että Afrikan nykyisiin taloudellisiin rakenteisiin perustuva talouskasvu ei pysty ratkaisemaan Afrikan ongelmia, mistä vähäisin ei ole sen väestöräjähdys. Kiina on taitavasti liittoutunut usean Afrikan maan hallituksen kanssa turvatakseen raaka-aineiden saannin. Vastapalvelukseksi se on kehittänyt paikallista infrastruktuuria. Mitä länsimaat voisit tehdä? Mikä olisi tehokkain tapa toimia, jos Afrikkaa todella halutaan auttaa.</p><p>En ole Afrikan asioiden spesialisti. Olen kuitenkin taloustieteilijä ja tutkinut talouskehityksen lainalaisuuksia. Niiden pohjalta olen kirjoittanut kaksi lyhyttä lehtikirjoitusta, jotka Helsingin Sanomat on julkaissut. Laitan niiden tekstit tähän mukaan. Toinen käsittelee läntisen yritystoiminnan mahdollista roolia Afrikan kehityksen kannalta, toinen Euroopan ja Afrikan suhteita maataloustuotannon alalla. Kenenkään yksittäisen ihmisen tai organisaation merkitystä ei ole syytä vähätellä. Ne eivät kuitenkaan ole yksinään ratkaisu. Afrikka tarvitsee toimia, jotka muualla ovat toimineet ja nostaneet satoja miljoonia ihmisiä absoluuttisesta köyhyydestä. Globalisaatioprosessin avulla maailman prosentuaalinen köyhyys on 40 vuodessa puolittunut. Olisiko tämä mahdollista myös Afrikassa?</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Mikä auttaisi Afrikan maita kehittämään omia talouksiaan?</strong></p><p>Julkaistu Helsingin Sanomissa 7.9.2018</p><p>Euroopan kohtalonkysymyksiä on Afrikan talouskehityksen vahvistuminen. 1700- ja 1800-lukujen taloushistorian valossa merkittäviä taustatekijöitä taloudelliselle nousulle Euroopassa olivat rahoitusjärjestelmän kehityksen ohella kaupan ja markkinoiden kehittyminen, kilpailullisuuden vahvistuminen ja sellaisen lainsäädännön kehitys, joka mahdollisti innovaatiot ja niiden edellytyksenä olleet omistusoikeudet. 1980-luvulla kehitys Aasian maissa käynnistyi siitä, että tavaratuotantoon liittynyt teknologian siirto läntisistä teollistuneista maista johti siellä pääoman tuottoasteen nousuun. Aasian valtiot takasivat yrityksille omistusoikeuksien säilymisen tuotantoyksiköihinsä. Maataloudesta siirtyi työvoimaa läntisiin yrityksiin ja pian oma paikallinen yritystoiminta nousi rinnalle ja jopa meni ohitse. Globalisaation toinen tuleminen tuotti taloudellisen ihmeen.</p><p>Mikä auttaisi Afrikkaa? Aasian nousuun ei tarvittu kehitysapua eikä väestön massamuuttoa. World Bankin tilastojen mukaan Afrikassa on ripeästi kasvavia talouksia. Niiden suhteellinen etu löytyy maataloudesta ja teknologia-aloilta. Yksiköt ovat kuitenkin pieniä. Läntinen teknologia ei ole kokenut siirtymistä Afrikkaan turvalliseksi. Afrikan väestön muuttopaine etenkin Eurooppaan on historiallisen suuri. 30 vuoden kuluttua Afrikassa asuu 2,5 mrd ihmistä.</p><p>Afrikan taloudet eivät kehity paikallisen yritystoiminnan avulla riittävän nopeasti työllistääkseen liikakasvussa olevan väestön. Euroopan maatalouspolitiikka estää Afrikan maita hyödyntämästä suhteellista etuaan maataloustuotannossa. Kiina taas hyödyntää Afrikan luonnonvaroja mutta aikaansaa Hollannin taudin: muut toimialat eivät kehity suhteellisen etunsa pohjalta.</p><p>Maahanmuuttopaineesta aiheutuvasta ongelmasta kärsivän Euroopan kannattaa ottaa käyttöön uusi keino. Sen veronmaksajien kannattaa subventoida niitä yrityksiä, jotka siirtävät tavaratuotantoaan Afrikan kehittyville talousalueille. Näitä ovat etenkin Itä-Afrikan nousevat taloudet mutta eräät muutkin. Teknologian siirrolla on saatavissa aikaan sama positiivinen kierre, joka 1980-luvulta lähtien nosti Kiinan ja Intian jättiläiset mukaan nykyiseen talouskehitykseensä. Kun samalla huolehditaan siitä, että subventiot kohdentuvat puhdasta teknologiaa hyödyntävään teknologiaan, on saatavissa aikaan kaksoisosinko myös Euroopan kannalta.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Presidentti Macronin ehdotukseen on tartuttava</strong></p><p>Julkaistu Helsingin Sanomissa 13.3.2019</p><p>Kirjoituksessaan &ldquo;Euroopan uudistuminen vaatii vastuunkantoa&rdquo; (HS 6.3.2019) Ranskan presidentti Emmanuel Macron vaati, että Euroopan on solmittava Afrikan kanssa tulevaisuussopimus.&nbsp; Onkin aihetta kysyä: miksi Afrikan maiden elintarvikkeista 80 % on tuontihyödykkeitä? Niitä ovat esimerkiksi maissi, vehnä, riisi, soija ja maito.&nbsp;</p><p>Vastauksen tarjoaa EU:n maatalouspolitiikka, jolla ylläpidetään ylituotantoa. EU:n subventiot mahdollistavat viennin Afrikkaan tuotantokustannukset alittavilla hinnoilla. Paikallisella maataloudella ei ole ollut mahdollisuuksia kehittyä. Tilat ovat jääneet pieniksi, tuottavuus on matala ja infrastruktuuri on kehittymätöntä. Subventoituun eurooppalaisen tuotantoon perustuvan maitojauheen vientiä Afrikkaan on arvosteltu.&nbsp; Kauppasopimukset EU:n määräämine tuontitulleineen hyödyttävät eurooppalaisia viejiä. Ne pakottavat afrikkalaiset viljelijät viemään tuotteensa raaka-aineena, ei jalostettuina elintarvikkeina. Kahvi ei kasva Euroopassa. Eurooppa ostaa Afrikasta kahvipapuja ja vie takaisin valmiita tuotteita. Sama koskee kaakaota. Tämä johtuu tariffipolitiikasta. Tämä on väärin. Ikävämmin ilmaistuna kyseessä on maatalouden ylituotannon dumppaus Afrikkaan. Myös vientipakotteet Venäjää kohtaan ovat pakottaneet etsimään uusia markkinoita Afrikasta.</p><p>Monikansalliset yhtiöt hyödyntävät EU:n subventoitua tuotantoa aggressiivisessa viennissään Afrikkaan. Yhtiöiden yhteiskuntavastuu ei toteudu.</p><p>Afrikalla on kaikesta päätellen suhteellinen etu etenkin maataloudessa, koska Afrikalla on laajat alueet viljelykelpoista maata. Sanotaan, että tuonti Afrikasta ei ole kuljetuskustannuksista mahdollista. Toiseen suuntaan se yllättäen onkin mahdollista.</p><p>Eurooppa ei salli Afrikan maiden kehittävän maatalouttaan vientitoimialoiksi. Elintarvikkeet liikkuvat väärään suuntaan. Eurooppa toimii lyhytnäköisesti, kun on tiedossa Afrikan väestöräjähdys. Afrikan omalle tuotannolle on aihetta antaa mahdollisuus. Emmanuel Macronin vaatima tulevaisuudensopimus on enemmän kuin ajankohtainen.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kirjoittaja on kansantaloustieteen emeritusprofessori Helsingin yliopistosta ja sotatieteiden tohtori Maanpuolustuskorkeakoululta</strong></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Vuosia sitten kummityttöni päätti nuorella iällään lähteä Afrikkaan tekemään oman osuutensa. Hän oli 26-vuotias. Hänen nimensä on Elina. Suomessa oli talvi. Hän jätti talvivaatteensa meille säilöön. Niitä ei Afrikassa tarvittaisi. Vein hänet lentoasemalle ja hän lensi Tansaniaan. Matkaliput hän oli ostanut omilla rahoillaan. Hän ei ollut minkään organisaation lähettämä. Ajatus oli hänen omansa. Perille saavuttuaan hän hakeutui paikalliseen kouluun. Se oli kuurojen lasten koulu. Hän oli Suomessa opiskellut kuurojen viittomakieltä. Paikallinen viittomakieli tietenkin eroaa Suomessa käytössä olevasta. Hän kuitenkin oppi nopeasti sitä lasten kanssa käyttämään ja alkoi opettaa lapsille kouluaineita. Näitä lapsia elämän onni oli suosinut kaikkein vähiten. Palkkaa hän ei odottanut saavansa eikä hänelle sitä maksettukaan. Kuukauden päästä hän palasi joksikin aikaa Suomeen, jossa hän teki ahkerasti töitä ja oli kolmessakin työtehtävässä samaan aikaan. Hän säästi kaikki tulonsa ja palasi samaan kouluun Afrikassa. Hänen kännykkänsä ja pieni tietokoneensa varastettiin. Sekään ei häntä lannistanut. Hän jatkoi jo tutuksi käyneiden lasten opettamista.

Kahdeksan kuukauden jälkeen Elina palasi Suomeen. Yksi hänen oppilaistaan, alaikäinen poika Ewald nimeltään, tuli vierailulle Suomeen kummityttöni kustantamana. Hänen kotinaan Afrikassa oli savimaja. Amsterdamin lentokentällä hän ei olisi alaikäisenä ja kuurona selvinnyt ilman apua. Onneksi eräs kanssamatkustaja sitä tarjosi. Hänen vierailunsa Suomeen tarjosi koko joukon yllätyksiä. Hänet vietiin tietenkin saunaan ja saunasta lumihankeen. Hän kokeili hiihtoa. Hän näki suomalaisen joulupukin. Kaupungilla hän käveli huojumalla. Miksi? Hän sanoi, että hän oli nähnyt joidenkin suomalaisten miesten kävellessään horjuvan. Tälle oli luonteva selitys. Oli nimittäin ollut uuden vuoden aattoilta. Hän palasi matkaltaan takaisin omaan kouluunsa ja on edennyt opinnoissaan aivan erinomaisesti.

Afrikka tarvitsee apua. Se on niitä mantereita, jotka eivät ole päässeet osallisiksi toisen globalisaatioaallon tuomasta kansainvälisen talouden ja hyvinvoinnin kasvusta. Eurooppalaisilla ihmisillä, yhteisöillä, kirkoilla ja kansalaisjärjestöillä on halua auttaa. Siirtomaakausi on jättänyt jäljen länsimaisen ihmisen omaantuntoon ja se jälki on yhä olemassa. Paikallisella tasolla on paljon tehtävissä. Kehitysapu on silti ollut myös vahvan kritiikin kohteena ja luultavasti hyvinkin aiheellisesti.

Useissa Afrikan maissa kasvuvauhdit olivat varsin suotuisat vuoden 2008 alkaneeseen länsimaiden finanssikriisiin saakka. Tilastollisesti niissä oli mitattu jopa maailman nopeinta kasvua. Optimismi on sittemmin karissut. Koskettavaksi tosiasiaksi jää, että Afrikan nykyisiin taloudellisiin rakenteisiin perustuva talouskasvu ei pysty ratkaisemaan Afrikan ongelmia, mistä vähäisin ei ole sen väestöräjähdys. Kiina on taitavasti liittoutunut usean Afrikan maan hallituksen kanssa turvatakseen raaka-aineiden saannin. Vastapalvelukseksi se on kehittänyt paikallista infrastruktuuria. Mitä länsimaat voisit tehdä? Mikä olisi tehokkain tapa toimia, jos Afrikkaa todella halutaan auttaa.

En ole Afrikan asioiden spesialisti. Olen kuitenkin taloustieteilijä ja tutkinut talouskehityksen lainalaisuuksia. Niiden pohjalta olen kirjoittanut kaksi lyhyttä lehtikirjoitusta, jotka Helsingin Sanomat on julkaissut. Laitan niiden tekstit tähän mukaan. Toinen käsittelee läntisen yritystoiminnan mahdollista roolia Afrikan kehityksen kannalta, toinen Euroopan ja Afrikan suhteita maataloustuotannon alalla. Kenenkään yksittäisen ihmisen tai organisaation merkitystä ei ole syytä vähätellä. Ne eivät kuitenkaan ole yksinään ratkaisu. Afrikka tarvitsee toimia, jotka muualla ovat toimineet ja nostaneet satoja miljoonia ihmisiä absoluuttisesta köyhyydestä. Globalisaatioprosessin avulla maailman prosentuaalinen köyhyys on 40 vuodessa puolittunut. Olisiko tämä mahdollista myös Afrikassa?

 

Mikä auttaisi Afrikan maita kehittämään omia talouksiaan?

Julkaistu Helsingin Sanomissa 7.9.2018

Euroopan kohtalonkysymyksiä on Afrikan talouskehityksen vahvistuminen. 1700- ja 1800-lukujen taloushistorian valossa merkittäviä taustatekijöitä taloudelliselle nousulle Euroopassa olivat rahoitusjärjestelmän kehityksen ohella kaupan ja markkinoiden kehittyminen, kilpailullisuuden vahvistuminen ja sellaisen lainsäädännön kehitys, joka mahdollisti innovaatiot ja niiden edellytyksenä olleet omistusoikeudet. 1980-luvulla kehitys Aasian maissa käynnistyi siitä, että tavaratuotantoon liittynyt teknologian siirto läntisistä teollistuneista maista johti siellä pääoman tuottoasteen nousuun. Aasian valtiot takasivat yrityksille omistusoikeuksien säilymisen tuotantoyksiköihinsä. Maataloudesta siirtyi työvoimaa läntisiin yrityksiin ja pian oma paikallinen yritystoiminta nousi rinnalle ja jopa meni ohitse. Globalisaation toinen tuleminen tuotti taloudellisen ihmeen.

Mikä auttaisi Afrikkaa? Aasian nousuun ei tarvittu kehitysapua eikä väestön massamuuttoa. World Bankin tilastojen mukaan Afrikassa on ripeästi kasvavia talouksia. Niiden suhteellinen etu löytyy maataloudesta ja teknologia-aloilta. Yksiköt ovat kuitenkin pieniä. Läntinen teknologia ei ole kokenut siirtymistä Afrikkaan turvalliseksi. Afrikan väestön muuttopaine etenkin Eurooppaan on historiallisen suuri. 30 vuoden kuluttua Afrikassa asuu 2,5 mrd ihmistä.

Afrikan taloudet eivät kehity paikallisen yritystoiminnan avulla riittävän nopeasti työllistääkseen liikakasvussa olevan väestön. Euroopan maatalouspolitiikka estää Afrikan maita hyödyntämästä suhteellista etuaan maataloustuotannossa. Kiina taas hyödyntää Afrikan luonnonvaroja mutta aikaansaa Hollannin taudin: muut toimialat eivät kehity suhteellisen etunsa pohjalta.

Maahanmuuttopaineesta aiheutuvasta ongelmasta kärsivän Euroopan kannattaa ottaa käyttöön uusi keino. Sen veronmaksajien kannattaa subventoida niitä yrityksiä, jotka siirtävät tavaratuotantoaan Afrikan kehittyville talousalueille. Näitä ovat etenkin Itä-Afrikan nousevat taloudet mutta eräät muutkin. Teknologian siirrolla on saatavissa aikaan sama positiivinen kierre, joka 1980-luvulta lähtien nosti Kiinan ja Intian jättiläiset mukaan nykyiseen talouskehitykseensä. Kun samalla huolehditaan siitä, että subventiot kohdentuvat puhdasta teknologiaa hyödyntävään teknologiaan, on saatavissa aikaan kaksoisosinko myös Euroopan kannalta.

 

Presidentti Macronin ehdotukseen on tartuttava

Julkaistu Helsingin Sanomissa 13.3.2019

Kirjoituksessaan “Euroopan uudistuminen vaatii vastuunkantoa” (HS 6.3.2019) Ranskan presidentti Emmanuel Macron vaati, että Euroopan on solmittava Afrikan kanssa tulevaisuussopimus.  Onkin aihetta kysyä: miksi Afrikan maiden elintarvikkeista 80 % on tuontihyödykkeitä? Niitä ovat esimerkiksi maissi, vehnä, riisi, soija ja maito. 

Vastauksen tarjoaa EU:n maatalouspolitiikka, jolla ylläpidetään ylituotantoa. EU:n subventiot mahdollistavat viennin Afrikkaan tuotantokustannukset alittavilla hinnoilla. Paikallisella maataloudella ei ole ollut mahdollisuuksia kehittyä. Tilat ovat jääneet pieniksi, tuottavuus on matala ja infrastruktuuri on kehittymätöntä. Subventoituun eurooppalaisen tuotantoon perustuvan maitojauheen vientiä Afrikkaan on arvosteltu.  Kauppasopimukset EU:n määräämine tuontitulleineen hyödyttävät eurooppalaisia viejiä. Ne pakottavat afrikkalaiset viljelijät viemään tuotteensa raaka-aineena, ei jalostettuina elintarvikkeina. Kahvi ei kasva Euroopassa. Eurooppa ostaa Afrikasta kahvipapuja ja vie takaisin valmiita tuotteita. Sama koskee kaakaota. Tämä johtuu tariffipolitiikasta. Tämä on väärin. Ikävämmin ilmaistuna kyseessä on maatalouden ylituotannon dumppaus Afrikkaan. Myös vientipakotteet Venäjää kohtaan ovat pakottaneet etsimään uusia markkinoita Afrikasta.

Monikansalliset yhtiöt hyödyntävät EU:n subventoitua tuotantoa aggressiivisessa viennissään Afrikkaan. Yhtiöiden yhteiskuntavastuu ei toteudu.

Afrikalla on kaikesta päätellen suhteellinen etu etenkin maataloudessa, koska Afrikalla on laajat alueet viljelykelpoista maata. Sanotaan, että tuonti Afrikasta ei ole kuljetuskustannuksista mahdollista. Toiseen suuntaan se yllättäen onkin mahdollista.

Eurooppa ei salli Afrikan maiden kehittävän maatalouttaan vientitoimialoiksi. Elintarvikkeet liikkuvat väärään suuntaan. Eurooppa toimii lyhytnäköisesti, kun on tiedossa Afrikan väestöräjähdys. Afrikan omalle tuotannolle on aihetta antaa mahdollisuus. Emmanuel Macronin vaatima tulevaisuudensopimus on enemmän kuin ajankohtainen.

 

Kirjoittaja on kansantaloustieteen emeritusprofessori Helsingin yliopistosta ja sotatieteiden tohtori Maanpuolustuskorkeakoululta

]]>
7 http://vesa-kanniainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271891-autetaan-afrikkaa#comments globalisaatio maatalous Yritystoiminta Sun, 17 Mar 2019 22:53:06 +0000 Vesa Kanniainen http://vesa-kanniainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271891-autetaan-afrikkaa
Globalisaatio on uhka perusoikeuksille ja ympäristölle http://henriaitakari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271729-globalisaatio-on-uhka-perusoikeuksille-ja-ymparistolle <p>Alkuvuoden aikana mediassa on käsitelty paljon vanhusten- ja lastenhoidon laiminlyöntejä. On aivan oikein, että näitä tapauksia nostetaan esiin, mutta niitä ei voida pitää ainutlaatuisina esimerkkeinä yhteiskuntamme toimimattomista osa-aluista. On myös muuta työelämän toimimattomuutta, työehtojen polkemista, työttömien syyllistämistä, liian alhaista perusturvaa, eriarvoisuutta, ympäristökatastrofeja, ilmastonmuutos jne.</p><p>Jo yli kolme vuosikymmentä on ollut meneillään talouspoliittinen suuntaus, joka tunnetaan eri yhteyksissä hieman eri nimillä: globalisaatio, talouden globalisaatio, taloudellis-poliittinen globalisaatio, syvä globalisaatio tai globaali kapitalismi. Tätä ei sovi sekoittaa aiempien vuosikymmenten tai vuosisatojen globalisaatioon, kuten Bretton Woodsiin, koska puhutaan aivan eri mittaluokan ilmiöstä.</p><p>Uusi ja entistä paljon syvempi globalisaatio on talouselämän eliitin ohjaamaa. Se toimii vain heidän taloudellista hyötyään ajatellen. Siksi globalisaatio on joutunut suoralle törmäyskurssille kansallisvaltion, demokratian, ihmisoikeuksien, ympäristön ja kehitysmaiden itsemääräämisoikeuden kanssa. Näin ei voi jatkua.</p><p>Globalisaatiota pitää suitsia sääntelyllä ja rajoituksilla. Se on täysin mahdollista ja kansallisvaltioiden toimivallassa. Niin on toimittu ennenkin, vieläpä erinomaisen menestyneesti esim. toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä aina 1980-luvulle asti. Menneisyyteen ei voi palata, mutta kunpa siitä voitaisiin jotakin oppia. Nyt olisi oppimisen aika, mikäli haluamme pystyä estämään elinympäristömme muuttumisen täysin kelvottomaksi. Ympäristötuhot johtavat myös valtavaan muuttoliikkeeseen maapallolla.&nbsp; Siksi voisi luulla perussuomalaisten olevan maamme johtavia ympäristöpuolueita. Heillä on kiivas halu estää pakolaisten pääsy maahamme, mutta tuntuu, että läksynluku on vielä kesken.</p><p>Tietyt alat pitäisi erottaa kokonaan markkinavoimien ulkopuolelle, kuten pitkäaikainen <a href="https://www.is.fi/politiikka/art-2000006018841.html">kokoomusvaikuttaja Raimo Ilaskivi sanoi</a>. Olemme kuitenkin nyky-Suomessa suurpääoman ohjaamien EU:n ja euron vankeja. Meillä ei ole yhteiskuntamme turvana itsenäistä keskuspankkia, eikä omaa valuuttaa, joihin voisimme itse vaikuttaa. Lisäksi meidät on viety ilman eduskunnan hyväksyntää Naton isäntämaasopimukseen, emmekä näin ollen voi toteuttaa edes itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Maamme Nato-suuntausta pyritään yhä vahvistamaan hävittäjähankinnoilla.</p><p>Olemme pulassa, eikä asiaa auta yhtään se, että hiljattain eronneen hallituksen sisällä jopa kiellettiin keskustelemasta Suomen euro- tai EU-erosta. Tästä voi päätellä vain sen, että hallitus on haluton ajattelemaan kansalaistensa etua ja että se ajattelee mieluummin globaalin pääoman etua. Kaikista tärkeistä asioista ja vaihtoehdoista tulisi voida käydä avointa keskustelua niin kansalaisten kesken kuin maan hallituksen ja eduskunnankin sisällä. Mutta demokratian henki puuttuu, vaikka sen kirjain niukasti toteutuu.</p><p>&nbsp;</p><p>Henri Aitakari</p><p>puheenjohtaja</p><p>Itsenäisyyspuolue</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Alkuvuoden aikana mediassa on käsitelty paljon vanhusten- ja lastenhoidon laiminlyöntejä. On aivan oikein, että näitä tapauksia nostetaan esiin, mutta niitä ei voida pitää ainutlaatuisina esimerkkeinä yhteiskuntamme toimimattomista osa-aluista. On myös muuta työelämän toimimattomuutta, työehtojen polkemista, työttömien syyllistämistä, liian alhaista perusturvaa, eriarvoisuutta, ympäristökatastrofeja, ilmastonmuutos jne.

Jo yli kolme vuosikymmentä on ollut meneillään talouspoliittinen suuntaus, joka tunnetaan eri yhteyksissä hieman eri nimillä: globalisaatio, talouden globalisaatio, taloudellis-poliittinen globalisaatio, syvä globalisaatio tai globaali kapitalismi. Tätä ei sovi sekoittaa aiempien vuosikymmenten tai vuosisatojen globalisaatioon, kuten Bretton Woodsiin, koska puhutaan aivan eri mittaluokan ilmiöstä.

Uusi ja entistä paljon syvempi globalisaatio on talouselämän eliitin ohjaamaa. Se toimii vain heidän taloudellista hyötyään ajatellen. Siksi globalisaatio on joutunut suoralle törmäyskurssille kansallisvaltion, demokratian, ihmisoikeuksien, ympäristön ja kehitysmaiden itsemääräämisoikeuden kanssa. Näin ei voi jatkua.

Globalisaatiota pitää suitsia sääntelyllä ja rajoituksilla. Se on täysin mahdollista ja kansallisvaltioiden toimivallassa. Niin on toimittu ennenkin, vieläpä erinomaisen menestyneesti esim. toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä aina 1980-luvulle asti. Menneisyyteen ei voi palata, mutta kunpa siitä voitaisiin jotakin oppia. Nyt olisi oppimisen aika, mikäli haluamme pystyä estämään elinympäristömme muuttumisen täysin kelvottomaksi. Ympäristötuhot johtavat myös valtavaan muuttoliikkeeseen maapallolla.  Siksi voisi luulla perussuomalaisten olevan maamme johtavia ympäristöpuolueita. Heillä on kiivas halu estää pakolaisten pääsy maahamme, mutta tuntuu, että läksynluku on vielä kesken.

Tietyt alat pitäisi erottaa kokonaan markkinavoimien ulkopuolelle, kuten pitkäaikainen kokoomusvaikuttaja Raimo Ilaskivi sanoi. Olemme kuitenkin nyky-Suomessa suurpääoman ohjaamien EU:n ja euron vankeja. Meillä ei ole yhteiskuntamme turvana itsenäistä keskuspankkia, eikä omaa valuuttaa, joihin voisimme itse vaikuttaa. Lisäksi meidät on viety ilman eduskunnan hyväksyntää Naton isäntämaasopimukseen, emmekä näin ollen voi toteuttaa edes itsenäistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Maamme Nato-suuntausta pyritään yhä vahvistamaan hävittäjähankinnoilla.

Olemme pulassa, eikä asiaa auta yhtään se, että hiljattain eronneen hallituksen sisällä jopa kiellettiin keskustelemasta Suomen euro- tai EU-erosta. Tästä voi päätellä vain sen, että hallitus on haluton ajattelemaan kansalaistensa etua ja että se ajattelee mieluummin globaalin pääoman etua. Kaikista tärkeistä asioista ja vaihtoehdoista tulisi voida käydä avointa keskustelua niin kansalaisten kesken kuin maan hallituksen ja eduskunnankin sisällä. Mutta demokratian henki puuttuu, vaikka sen kirjain niukasti toteutuu.

 

Henri Aitakari

puheenjohtaja

Itsenäisyyspuolue

]]>
3 http://henriaitakari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271729-globalisaatio-on-uhka-perusoikeuksille-ja-ymparistolle#comments Deglobalisaatio globalisaatio Itsenäisyyspuolue Ympäristöongelmat Fri, 15 Mar 2019 20:33:56 +0000 Henri Aitakari http://henriaitakari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271729-globalisaatio-on-uhka-perusoikeuksille-ja-ymparistolle
Mitä ongelmia filippiiniläisissä hoitajissa on? http://janikorhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270877-mita-ongelmia-filippiinilaisissa-hoitajissa-on <p align="justify">Iltalehti haastattelee tutkija <strong>Tiina Vaittista</strong> <a href="https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7a08054c-e0f9-4e22-a90c-908d2ed5bd37">jutussa</a>, jossa Vaittisen mukaan filippiiniläisten hoitajien Suomeen tuomiseen liittyy monia ongelmia. Sana "ongelma" esiintyy jutussa kahdeksan kertaa, mutta en siitä huolimatta oikein ymmärtänyt, että mitä ne "monet ongelmat" nyt sitten loppujen lopuksi ovat. Artikkeli vaikuttaa sisällöttömältä ja itseään toistavalta.</p> <ul> <li> <em>"Vaittisen mukaan suurin ongelma asiaan liittyen Suomen näkökulmasta on se, että valtio ei seuraa lainkaan rekrytointifirmojen toimintaa."</em> </li> </ul> <p align="justify">Tuo virke ei kerro varsinaisista ongelmista yhtään mitään. Olettaisin tutkijatohtorin pystyvän tiivistämään jopa nykyajan klikkijournalismiin sopivaan muotoon edes muutaman konkreettisen ongelman ja niille toimenpide-ehdotuksen.</p> <ul> <li> <em>"Ongelma on siinä, että asia liittyy niin monen eri ministeriön toimialaan. Esimerkiksi Migri myöntää oleskelu- ja työluvat ja TE-keskus vastaa työvoiman tarveharkinnasta."</em> </li> </ul> <p align="justify">Tuo on ainoa asia, jonka minäkin tunnistan ongelmaksi. Eli byrokratiaa olisi syytä yksinkertaistaa ja työlupia pitäisi myöntää TE-keskuksen ja Migrin yhteistyöllä. Ei tuon kuitenkaan minusta mikään suuri ongelma pitäisi olla. Homman pitäisi mennä niin, että TE-keskus kertoo Migrille, että nämä ja nämä työntekijät tarvitaan, ja Migri kirjoittaa heille oleskeluluvat.</p> <ul> <li> <em>"Käytännössä kuka tahansa saa polkaista rekrytointifirman pystyyn, ja se on aika kummallista alalla, joka on niin säännelty kuten terveydenhuolto."</em> </li> </ul> <p align="justify">Tässä en näe ongelmaa. Rekrytointifirmojen vastuulla on käsittääkseni löytää potentiaaliset työntekijät ja esitellä heidät työnantajille. Käsittääkseni työsuhteen solmiminen on edelleen työnantajan vastuulla. Vähän niin kuin netin deittipalveluiden vastuulla on saattaa kumppania etsivät kontaktiin toistensa kanssa. Asianomaisten omalla vastuulla on sitten, alkavatko he seurustella vai eivät.</p> <ul> <li> <em>"Terveysyhtiöt hyötyvät filippiiniläistyövoimasta muun muassa näiden joustavuuden takia. Kuten Iltalehtikin on aiemmin kertonut, työntekijöitä on voitu lähettää ympäri Suomea."</em> </li> </ul> <p align="justify">Eli terveydenhuolto saa joustavaa työvoimaa sinne, missä sitä tarvitaan. Olen ehkä läpeensä paatunut oikeistolainen, mutta minun on vaikea nähdä tätä ongelmana.</p> <ul> <li> <em>"Filippiinien lainsäädännön mukaan lähtömaakoulutuksessa pitäisi jo kertoa kohdemaan oikeuksista ja velvollisuuksista, mutta sekin jää rekrytoijan vastuulle."</em> </li> </ul> <p align="justify">Juuri edellisessä virkkeessä Vaittinen on maininnut Tehyn ja Superin tekevän hyvää työtä kertoessaan tulijoille oikeuksistaan.</p> <ul> <li> <em>"–En toki ole ollut paikalla, mutta siellä voidaan kertoa puutteellista tietoa, sanoo Vaittinen."</em> </li> </ul> <p align="justify">Tohtoritukijalta ja/tai valtakunnallisen uutislehden toimittajalta olisin odottanut vähän muutakin kuin, että tutkija epäilee jotain.</p> <ul> <li> <em>"–Sairaanhoitajien tuominen lähihoitajiksi on iso ongelma. ... Emme voi tuoda meille sieltä sairaanhoitajia alemman koulutustason työhön."</em> </li> </ul> <p align="justify">Miksi ihmeessä emme? Jos tarvetta on alemman koulutuksen työlle, ja ylemmän koulutuksen saaneilla on kyky ja halu tehdä sitä työtä, niin asiassa ei pitäisi olla mitään ongelmaa.</p> <ul> <li> <em>"–Siellä on pari sataa tuhatta sairaanhoitajaa työttömänä. Koska kaikki haluavat ulkomaille töihin, monet tahot tekevät rahaa. Siellä tapahtuu monenlaista hyväksikäyttöä."</em> </li> </ul> <p align="justify">En pidä tätäkään merkittävänä ongelmana. Työttömät löytävät töitä ja tekijäpulasta kärsivät alat saavat työntekijöitä. Jos joku siinä välissä onnistuu hieman tienaamaan vaikkapa nyt rekrytointifirman perustamalla, niin ei se minusta ole paha asia. Hyväksikäyttötapaukset täytyy tietysti selvittää erikseen. Jos työntekijöitä pakotetaan johonkin tai ei makseta sovittuja palkkoja tai muuta vastaavaa, niin siihen täytyy tietenkin puuttua, mutta käsittääkseni näin ainakin Suomessa jo tehdäänkin. Isoja ongelmia en siis tuosta lehtijutusta löytänyt, jolloin koko jutun merkitys jäi hieman hämäräksi. Mitä sillä haluttiin sanoa? Miksi juttu kirjoitettiin?</p> <p align="justify">Alkuosassa on tosin kolme linkkiä juttuihin, joissa Iltalehti on kertonut asiaan liittyvistä ongelmista, mutta niistäkään en mitään merkittävää löytänyt. Ensimmäisessä jutussa kerrotaan filippiiniläisestä sairaanhoitajasta, joka joutui siivoamaan hoivakoteja. Harmi tietysti, jos hänelle ei löytynyt koulutusta vastaavaa työtä, mutta ei se vaikuta kovin isolta ongelmalta sen perusteella, että kyseinen työntekijä sai kielteisen oleskelulupapäätöksen, mutta teki siitä valituksen voidakseen jäädä Suomeen. Minä ajattelisin niin, että jos työ Suomessa olisi kauhean kurjaa, niin henkilö haluaisi mitä pikimmin palata kotimaahansa.</p> <p align="justify">Toisesta linkistä löytyy juttu, jossa Filippiineiltä tulleen työntekijän ja hänen työnantajansa, Attendon, näkemykset eroavat rajusti. Sen perusteella on vaikea sanoa, kumpi puhuu enemmän totta, mutta tuossakin jutussa esiintyy maininta ongelmista Migrin kanssa, ja mikäli tulkitsin juttua oikein, niin tässäkin tapauksessa työntekijä itse halusi jäädä Suomeen töihin. Kolmannessa jutussa kerrotaan lähinnä kooste kahdesta edellisestä jutusta höystettynä muutamalla numerotiedolla Attendon tilinpäätöksestä.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Iltalehti haastattelee tutkija Tiina Vaittista jutussa, jossa Vaittisen mukaan filippiiniläisten hoitajien Suomeen tuomiseen liittyy monia ongelmia. Sana "ongelma" esiintyy jutussa kahdeksan kertaa, mutta en siitä huolimatta oikein ymmärtänyt, että mitä ne "monet ongelmat" nyt sitten loppujen lopuksi ovat. Artikkeli vaikuttaa sisällöttömältä ja itseään toistavalta.

  • "Vaittisen mukaan suurin ongelma asiaan liittyen Suomen näkökulmasta on se, että valtio ei seuraa lainkaan rekrytointifirmojen toimintaa."

Tuo virke ei kerro varsinaisista ongelmista yhtään mitään. Olettaisin tutkijatohtorin pystyvän tiivistämään jopa nykyajan klikkijournalismiin sopivaan muotoon edes muutaman konkreettisen ongelman ja niille toimenpide-ehdotuksen.

  • "Ongelma on siinä, että asia liittyy niin monen eri ministeriön toimialaan. Esimerkiksi Migri myöntää oleskelu- ja työluvat ja TE-keskus vastaa työvoiman tarveharkinnasta."

Tuo on ainoa asia, jonka minäkin tunnistan ongelmaksi. Eli byrokratiaa olisi syytä yksinkertaistaa ja työlupia pitäisi myöntää TE-keskuksen ja Migrin yhteistyöllä. Ei tuon kuitenkaan minusta mikään suuri ongelma pitäisi olla. Homman pitäisi mennä niin, että TE-keskus kertoo Migrille, että nämä ja nämä työntekijät tarvitaan, ja Migri kirjoittaa heille oleskeluluvat.

  • "Käytännössä kuka tahansa saa polkaista rekrytointifirman pystyyn, ja se on aika kummallista alalla, joka on niin säännelty kuten terveydenhuolto."

Tässä en näe ongelmaa. Rekrytointifirmojen vastuulla on käsittääkseni löytää potentiaaliset työntekijät ja esitellä heidät työnantajille. Käsittääkseni työsuhteen solmiminen on edelleen työnantajan vastuulla. Vähän niin kuin netin deittipalveluiden vastuulla on saattaa kumppania etsivät kontaktiin toistensa kanssa. Asianomaisten omalla vastuulla on sitten, alkavatko he seurustella vai eivät.

  • "Terveysyhtiöt hyötyvät filippiiniläistyövoimasta muun muassa näiden joustavuuden takia. Kuten Iltalehtikin on aiemmin kertonut, työntekijöitä on voitu lähettää ympäri Suomea."

Eli terveydenhuolto saa joustavaa työvoimaa sinne, missä sitä tarvitaan. Olen ehkä läpeensä paatunut oikeistolainen, mutta minun on vaikea nähdä tätä ongelmana.

  • "Filippiinien lainsäädännön mukaan lähtömaakoulutuksessa pitäisi jo kertoa kohdemaan oikeuksista ja velvollisuuksista, mutta sekin jää rekrytoijan vastuulle."

Juuri edellisessä virkkeessä Vaittinen on maininnut Tehyn ja Superin tekevän hyvää työtä kertoessaan tulijoille oikeuksistaan.

  • "–En toki ole ollut paikalla, mutta siellä voidaan kertoa puutteellista tietoa, sanoo Vaittinen."

Tohtoritukijalta ja/tai valtakunnallisen uutislehden toimittajalta olisin odottanut vähän muutakin kuin, että tutkija epäilee jotain.

  • "–Sairaanhoitajien tuominen lähihoitajiksi on iso ongelma. ... Emme voi tuoda meille sieltä sairaanhoitajia alemman koulutustason työhön."

Miksi ihmeessä emme? Jos tarvetta on alemman koulutuksen työlle, ja ylemmän koulutuksen saaneilla on kyky ja halu tehdä sitä työtä, niin asiassa ei pitäisi olla mitään ongelmaa.

  • "–Siellä on pari sataa tuhatta sairaanhoitajaa työttömänä. Koska kaikki haluavat ulkomaille töihin, monet tahot tekevät rahaa. Siellä tapahtuu monenlaista hyväksikäyttöä."

En pidä tätäkään merkittävänä ongelmana. Työttömät löytävät töitä ja tekijäpulasta kärsivät alat saavat työntekijöitä. Jos joku siinä välissä onnistuu hieman tienaamaan vaikkapa nyt rekrytointifirman perustamalla, niin ei se minusta ole paha asia. Hyväksikäyttötapaukset täytyy tietysti selvittää erikseen. Jos työntekijöitä pakotetaan johonkin tai ei makseta sovittuja palkkoja tai muuta vastaavaa, niin siihen täytyy tietenkin puuttua, mutta käsittääkseni näin ainakin Suomessa jo tehdäänkin. Isoja ongelmia en siis tuosta lehtijutusta löytänyt, jolloin koko jutun merkitys jäi hieman hämäräksi. Mitä sillä haluttiin sanoa? Miksi juttu kirjoitettiin?

Alkuosassa on tosin kolme linkkiä juttuihin, joissa Iltalehti on kertonut asiaan liittyvistä ongelmista, mutta niistäkään en mitään merkittävää löytänyt. Ensimmäisessä jutussa kerrotaan filippiiniläisestä sairaanhoitajasta, joka joutui siivoamaan hoivakoteja. Harmi tietysti, jos hänelle ei löytynyt koulutusta vastaavaa työtä, mutta ei se vaikuta kovin isolta ongelmalta sen perusteella, että kyseinen työntekijä sai kielteisen oleskelulupapäätöksen, mutta teki siitä valituksen voidakseen jäädä Suomeen. Minä ajattelisin niin, että jos työ Suomessa olisi kauhean kurjaa, niin henkilö haluaisi mitä pikimmin palata kotimaahansa.

Toisesta linkistä löytyy juttu, jossa Filippiineiltä tulleen työntekijän ja hänen työnantajansa, Attendon, näkemykset eroavat rajusti. Sen perusteella on vaikea sanoa, kumpi puhuu enemmän totta, mutta tuossakin jutussa esiintyy maininta ongelmista Migrin kanssa, ja mikäli tulkitsin juttua oikein, niin tässäkin tapauksessa työntekijä itse halusi jäädä Suomeen töihin. Kolmannessa jutussa kerrotaan lähinnä kooste kahdesta edellisestä jutusta höystettynä muutamalla numerotiedolla Attendon tilinpäätöksestä.

]]>
8 http://janikorhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270877-mita-ongelmia-filippiinilaisissa-hoitajissa-on#comments globalisaatio Hoitoala Työmarkkinat Työvoimapolitiikka vanhustenhoito Wed, 06 Mar 2019 11:57:08 +0000 Jani Korhonen http://janikorhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270877-mita-ongelmia-filippiinilaisissa-hoitajissa-on
Amerikka, Suomi ja globalisaatio http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269983-amerikka-suomi-ja-globalisaatio <p>&nbsp;</p><p>Amerikka-uutiset keskittyvät yleensä Meksikon rajamuuriin, ns. Venäjä-tutkintaan, vaalitaisteluun, ammuskeluun ja niin edelleen. Matti-meikälliselle jää varmaan aika valju kuva siitä, mitä Amerikassa oikein tapahtuu. Toimittajat yleensä karttavat talousuutisia, elleivät se sitten koske jotain yksinkertaisia tapahtumia (pörssikurssit ylös tai alas, yhtiö x konkurssiin, uusi &rdquo;läpinäkyvä luuri&rdquo;&nbsp; jne.) .</p><p>Amerikassa kuitenkin tapahtuu yhtä sun toista, jolla voi olla paljon enemmän merkitystä kuin esimerkiksi näillä muuriuutisilla. Aika vähälle huomiolle on jäänyt, että kokonaistuotannon kasvu ollut selvästi nopeampaa kuin Euroopassa (3&frac12; % viime vuonna) ja työttömyysaste on alle puolet euroalueen tasosta. Mutta pelkillä BKT-luvuilla ei vaaleja voiteta (vinkki pääministeri Sipilälle). Kysymys on myös siitä, kuka tuotannon kasvun tuottamat rahat saa.</p><p>Kaikki tietävät, että USA:ssa tuloerot ovat suuret, mutta ehkä ongelmallisin piirre on se, että erot ovat olleet jo pitkän aikaa kasvussa. Kehitys tiivistyy kahteen faktaan: reaalipalkat ovat selvästi jääneet jälkeen tuottavuudesta (kuvio 1) ja alimmissa palkkaluokissa reaalipalkat eivät ole kasvaneet lainkaan (kuvio 2) kun taas &rdquo;yläpäässä&rdquo; menee hyvin. Jälkimmäinen kuva erityisen puhutteleva, koska se kertoo hyvin koulutettujen (korkea ammattitaidon) työntekijöiden huomattavasti paremmasta ansiokehityksestä verrattuna huonosti koulutettuihin ja ammattitaidottomiin. Donald Trumpin kannalta hyvä uutinen on se, että palkkajakauman hajonnan kasvu näyttää aivan vuosina pysähtyneet, jopa kääntyneen hienoiseen laskuun (kuvio 3). Hieman samanlainen kehitys ilmenee työtulojen kansantulo-osuuden kehityksessä: siinä missä osuus supistui jopa 8 prosenttiyksikköä vuosien 2001ja 2012 välillä, taso on nyt vakiintunut jonnekin 56 ja 58 prosentin välille (mitkä toki ovat aika alhaisia lukua historiallisessa perspektiivissä, jossa luvut ovat yleensä olleet luokkaa 65 %).</p><p>On lukunsa on tietenkin kysymys siitä, mistä tuloerojen kasvu johtuu. Onko se globalisaatio, maahanmuutto, teknologisen kehityksen luonne, markkinarakenteen muutos, vai mikä? Jotta kysymykseen voi vastata, on paikallaan katsoa kehitystä muualla, vaikkapa vain Suomessa.</p><p>Voisi olettaa, että jos USA:n luvut kertovat pääasiassa globalisaation vaikutuksista, meillä kehityskulku olisi samanlainen. Tavallaankin se onkin, jos tarkastellaan tuottavuuden ja reaalipalkkojen keskinäistä suhdetta (kuvio 4). &nbsp;Palkat näyttäisivät jääneen reilusti jälkeen. Ongelma on kuitenkin siinä, että vertailun lopputulos riippuu&nbsp; tavattoman paljon siitä,&nbsp; miten reaalipalkat lasketaan, eli tarkemmin sanoen siitä, millä hinnoilla palkat deflatoidaan. Jos nimittäin hintoina käytetään tuottajahintoja (yritysten tuotteistaan saamia hintoja), näyttäisi siltä, että palkat ovat pitäneet hyvin pintansa suhteessa tuottavuuden kehitykseen. Tuottaja- ja kuluttajahinnoilla on iso ero, koska jälkimmäisiin vaikuttavat ratkaisevan paljon hyödykeverot ja tukipalkkiot. Suomessa hyödykeverotus (päinvastoin USA:ssa) on kiristynyt huomattavasti, mikä näkyy myös kuvasta 6, johon on piirretty kansatulon harjoitelma palkkatuloihin, pääoma- omaisuus ja yrittäjätuloihin ja vielä hyödykeveroihin. Hyödykeverot eivät tietenkään ole mitään tuloa, mutta jos lasketaan markkinahintaisia suureita, on nekin huomioitava.</p><p>Suomessakin työtulojen osuus on supistunut sitten 1970-luvun puolivälin, mutta on ehkä pidettävä mielessä, että tällöin palkkojen kansatulo-osuus oli tavattoman korkea niin historiallisessa kuin kanslianvälisten vertailujen näkökulmasta. Ehkä runsaat puolet palkkojentulojen osuuden supistumisesta menee hyödykeverojen kontolle, mutta koska ainakin osa verotuloista palautuu työntekijöille tulonsiirtoina ja julkisen palveluina, tämän muutoksen ei pitäisi olennaisesti vaikuttaa &rdquo;todelliseen&rdquo; tulonjakoon. Silti käteen jää epäilys siitä, että Suomenkin kehitys noudattaisi samaa kaavaa kuin Amerikassa. Tulonjakotutkituista tiedämme jo, että nimenomaan koulutus on se, joka ehkä eniten on vaikuttanut tuloeroihin (eikä suinkaan supistavasti). Siksi on paikallaan pitää silmät auki, eikä naivisti kuvitella, että lisääntynyt kansainvälinen vuorovaikutus, koulutus ja teknologinen kehitys tuovat vain ilmaisia lounaita kaikille kansalaisille.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Amerikka-uutiset keskittyvät yleensä Meksikon rajamuuriin, ns. Venäjä-tutkintaan, vaalitaisteluun, ammuskeluun ja niin edelleen. Matti-meikälliselle jää varmaan aika valju kuva siitä, mitä Amerikassa oikein tapahtuu. Toimittajat yleensä karttavat talousuutisia, elleivät se sitten koske jotain yksinkertaisia tapahtumia (pörssikurssit ylös tai alas, yhtiö x konkurssiin, uusi ”läpinäkyvä luuri”  jne.) .

Amerikassa kuitenkin tapahtuu yhtä sun toista, jolla voi olla paljon enemmän merkitystä kuin esimerkiksi näillä muuriuutisilla. Aika vähälle huomiolle on jäänyt, että kokonaistuotannon kasvu ollut selvästi nopeampaa kuin Euroopassa (3½ % viime vuonna) ja työttömyysaste on alle puolet euroalueen tasosta. Mutta pelkillä BKT-luvuilla ei vaaleja voiteta (vinkki pääministeri Sipilälle). Kysymys on myös siitä, kuka tuotannon kasvun tuottamat rahat saa.

Kaikki tietävät, että USA:ssa tuloerot ovat suuret, mutta ehkä ongelmallisin piirre on se, että erot ovat olleet jo pitkän aikaa kasvussa. Kehitys tiivistyy kahteen faktaan: reaalipalkat ovat selvästi jääneet jälkeen tuottavuudesta (kuvio 1) ja alimmissa palkkaluokissa reaalipalkat eivät ole kasvaneet lainkaan (kuvio 2) kun taas ”yläpäässä” menee hyvin. Jälkimmäinen kuva erityisen puhutteleva, koska se kertoo hyvin koulutettujen (korkea ammattitaidon) työntekijöiden huomattavasti paremmasta ansiokehityksestä verrattuna huonosti koulutettuihin ja ammattitaidottomiin. Donald Trumpin kannalta hyvä uutinen on se, että palkkajakauman hajonnan kasvu näyttää aivan vuosina pysähtyneet, jopa kääntyneen hienoiseen laskuun (kuvio 3). Hieman samanlainen kehitys ilmenee työtulojen kansantulo-osuuden kehityksessä: siinä missä osuus supistui jopa 8 prosenttiyksikköä vuosien 2001ja 2012 välillä, taso on nyt vakiintunut jonnekin 56 ja 58 prosentin välille (mitkä toki ovat aika alhaisia lukua historiallisessa perspektiivissä, jossa luvut ovat yleensä olleet luokkaa 65 %).

On lukunsa on tietenkin kysymys siitä, mistä tuloerojen kasvu johtuu. Onko se globalisaatio, maahanmuutto, teknologisen kehityksen luonne, markkinarakenteen muutos, vai mikä? Jotta kysymykseen voi vastata, on paikallaan katsoa kehitystä muualla, vaikkapa vain Suomessa.

Voisi olettaa, että jos USA:n luvut kertovat pääasiassa globalisaation vaikutuksista, meillä kehityskulku olisi samanlainen. Tavallaankin se onkin, jos tarkastellaan tuottavuuden ja reaalipalkkojen keskinäistä suhdetta (kuvio 4).  Palkat näyttäisivät jääneen reilusti jälkeen. Ongelma on kuitenkin siinä, että vertailun lopputulos riippuu  tavattoman paljon siitä,  miten reaalipalkat lasketaan, eli tarkemmin sanoen siitä, millä hinnoilla palkat deflatoidaan. Jos nimittäin hintoina käytetään tuottajahintoja (yritysten tuotteistaan saamia hintoja), näyttäisi siltä, että palkat ovat pitäneet hyvin pintansa suhteessa tuottavuuden kehitykseen. Tuottaja- ja kuluttajahinnoilla on iso ero, koska jälkimmäisiin vaikuttavat ratkaisevan paljon hyödykeverot ja tukipalkkiot. Suomessa hyödykeverotus (päinvastoin USA:ssa) on kiristynyt huomattavasti, mikä näkyy myös kuvasta 6, johon on piirretty kansatulon harjoitelma palkkatuloihin, pääoma- omaisuus ja yrittäjätuloihin ja vielä hyödykeveroihin. Hyödykeverot eivät tietenkään ole mitään tuloa, mutta jos lasketaan markkinahintaisia suureita, on nekin huomioitava.

Suomessakin työtulojen osuus on supistunut sitten 1970-luvun puolivälin, mutta on ehkä pidettävä mielessä, että tällöin palkkojen kansatulo-osuus oli tavattoman korkea niin historiallisessa kuin kanslianvälisten vertailujen näkökulmasta. Ehkä runsaat puolet palkkojentulojen osuuden supistumisesta menee hyödykeverojen kontolle, mutta koska ainakin osa verotuloista palautuu työntekijöille tulonsiirtoina ja julkisen palveluina, tämän muutoksen ei pitäisi olennaisesti vaikuttaa ”todelliseen” tulonjakoon. Silti käteen jää epäilys siitä, että Suomenkin kehitys noudattaisi samaa kaavaa kuin Amerikassa. Tulonjakotutkituista tiedämme jo, että nimenomaan koulutus on se, joka ehkä eniten on vaikuttanut tuloeroihin (eikä suinkaan supistavasti). Siksi on paikallaan pitää silmät auki, eikä naivisti kuvitella, että lisääntynyt kansainvälinen vuorovaikutus, koulutus ja teknologinen kehitys tuovat vain ilmaisia lounaita kaikille kansalaisille.

 

]]>
5 http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269983-amerikka-suomi-ja-globalisaatio#comments Donald Trump globalisaatio Tulonjako Wed, 20 Feb 2019 15:36:11 +0000 Matti Viren http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269983-amerikka-suomi-ja-globalisaatio
Miksi inflaatio ei tule avuksi? http://vesa-kanniainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269468-miksi-inflaatio-ei-tule-avuksi <p>&nbsp;</p><p>Tuoreiden talousuutisten valossa maailmantalouden suhdannehuippu olisi ohitettu. Maailmantalous kasvaa mutta hidastuvalla tahdilla. Taustalla on Kiinan siirtyminen heikkenevän kasvun vaiheeseen samaan aikaan, kun USA:n velkavetoinen talouspyrähdys on taittumassa kapasiteetin saavutettua täyskäytön asteen. Euromaista Italian talous vajosi taantumaan vuonna 2018. Osakemarkkinat heijastivat tätä kehitystä vuoden 2018 aikana ja hinnoittelivat myös kauppasotien uhat ja muun epävarmuuden pörssikursseihin.</p><p>Vuosien 2007-2008 aikana käynnistyneen finanssikriisin saivat aikaan USA:n ja Euroopan keskuspankit ylilikvidillä rahapolitiikallaan. USA:ssa keskuspankki Fedin ohjauskorko federal funds rate pidettiin neljä vuotta sen alapuolella, mihin niin sanottu <em>Taylorin sääntöön</em> nojautunut rahapolitiikka olisi johtanut. Euroalueella keskuspankki EKP salli laveän rahan tarjonnan kasvaa 1998-2008 peräti 91 prosenttia, kun rahaliittoa perustettaessa sen ns. toinen pilari oli määritellyt rahan tarjonnan kasvuvauhdille 4.5 %:n vuotuisen viitearvon.</p><p>Seurauksena ollut finanssikriisi pyrittiin sittemmin saamaan hallintaan samoilla lääkkeillä, jotka kriisiin olivat johtaneet: rahoitusjärjestelmä kyllästettiin halvalla luottorahoituksella. Keskuspankkien taseet nelinkertaistuivat Atlantin molemmin puolin määrällisen elvytyksen korvatessa tavanomaisen rahapolitiikan. Ennakoidun inflaation sijaan keskuspankit ovat kuitenkin joutuneet taistelemaan deflaatioriskiä vastaan. Deflaatio, hintojen aleneminen olisi katastrofi, koska siihen liittyvät deflaatio-odotukset kiihdyttäisivät alamäkeä. Pisimpään vaikeuksissa oli Japanin keskuspankki, jonka taseissa on valtaosa Japanin valtionvelasta. Euroopan keskuspankki on systemaattisesti epäonnistunut pyrkimyksissään päästä kahden prosentin inflaatiotavoitteeseen. Pohjainflaatioksi kutsuttu kuluttajahintojen nousuvauhti on yltänyt vain runsaaseen yhden prosentin tasolle. Vaikka USA:ssa kuluttajahintojen nousuvauhti ylitti 2 prosentin tason vuosina 2017-2018, se oli pysytellyt selvästi alle kahden prosentin tason vuosina 2013-2016. Japanin inflaatio on hädin tuskin positiivinen.</p><p>Inflaatiolla olisi se tavoiteltu ominaisuus, että se aikaansaisi inflaatio-odotuksia koskien myös tulevaa hintakehitystä. Tämän toivottaisiin johtavan kulutuskysynnän ja sitä kautta talouden elpymiseen. Samalla inflaatio pudottaisi velan reaaliarvoa ja helpottaisi velkaantuneiden ahdinkoa. Työvoima kamppailisi reaalitulojensa puolesta vaatimalla lisää palkkaa. Pienituloisten säästöt olisivat vaarassa, mutta heidän vuokseen voitaisiin ehkä keksiä korvaavia toimenpiteitä.</p><p>Inflaatioon liitetyistä toiveista huolimatta kansainvälinen inflaatio on alentunut jo usean vuosikymmen ajan. Keskuspankit eivät ole tätä pystyneet selittämään enempää kuin selättämäänkään. Oheinen World Bankin kuvio kertoo tilanteen: kansainvälinen inflaatio on tullut vuoristorataa alas 12 prosentista 2 prosenttiin 25 vuoden aikana.</p><p><em>Miksi kansainvälinen inflaatio siis on tullut alas?</em></p><p>Kun nuorina makro- ja rahatalouden tutkijoina opiskelimme Milton Friedmanin tekstien avulla rahatalouden lainalaisuuksia, inflaatio nähtiin monetaarisena ilmiönä. Kun sen mukaan rahan määrä (= tarjonta) lisääntyy nopeammin kuin likviditeetin kysyntä, tämän nähtiin johtavan ennemmin tai myöhemmin hintatason nousuun, inflaatioon. Tämä näkemys oli kiteytynyt työkaluna käytettyyn niin sanottuun kvantiteettiyhtälöön. Ekonomistien työkalupakkiin oli sittemmin lisätty ripaus keynesiläisyyttä ns. Phillips-käyrän muodossa. Sen ajateltiin kuvaavan työttömyyden ja palkka- ja hintainflaation välistä <em>käänteistä</em> riippuvuutta. Sen mukaan korkea työttömyys hidastaa hintojen nousuvauhtia. Friedmanin ja Edmund Phelpsin töiden kautta opittiin kuitenkin, että Phillips-käyrä vääntyy pidemmällä tähtäimellä pystysuoraksi ja että inflaatiovauhdin määrää työttömyyden tasosta riippumatta yksinomaan rahan tarjonnan kasvuvauhti suhteessa rahan kysynnän kasvuvauhtiin. Kun inflaatiovauhti kiihtyi länsimaissa 1960-luvulla, Friedman-Phelps teoria pystyi tämän selittämään: Vietnamin sodan rahoitus oli aiheuttanut eurodollarien vuolaan virran rahamarkkinoille.</p><p>Sitten makrotalouden lainalaisuudet alkoivat muuttua. Aasian maissa tehtiin 1980-luvulla tilannearvio, joka salli läntisen pääoman rantautumisen Aasiaan. Lähtölaukaus vuosisadan tärkeimmälle taloudelliselle prosessille, toiselle globalisaatioaallolle, oli ammuttu. Läntiset firmat alkoivat työllistää paikallista halpatyövoimaa. Kehittyvien kansantalouksien työmarkkinoille alkoi siirtyä satoja miljoonia työnälkäisiä ihmisiä maaseudun kurjuudesta. Maailman prosentuaalinen köyhyys puolittui, mikä oli moraalisesti oikein: oli kehitysmaiden vuoro saada osansa talouskehityksestä. Läntisen pääoman tuotto nousi. Halpaa kulutustavaraa alkoi virrata kiihtyvällä tahdilla läntisille markkinoille. Yritysten siirtäessä tehtaitaan lännestä Aasiaan pieni- ja keskituloisilla reaalipalkkojen kehitys lännessä hidastui. Globalisaation hyödyt ovat siten jakautuneet kehittyneissä talouksissa epätasaisesti. Läntisen työvoiman asema kuitenkin heikkeni. Tämän kehityksen poliittisia seurauksia eletään vielä pitkään.</p><p>Kun maailma on siirtynyt globaalitalouteen, lännessä hyödykkeiden hintojen nousuvauhdin määrää merkittävässä määrin tuonti-inflaatio. Kehittyvien maiden matala kustannustaso ei salli läntisen työvoiman hinnoitella työtään entiseen tyyliin eikä läntisillä firmoilla ole siksi tarvetta puolustaa kannattavuuttaan nostamalla hintoja. Phillips-käyrä on vääntynyt vaaka-asentoon!</p><p><em>Entä valuuttakurssien merkitys</em>?</p><p>Euroalueen vaihtotaseen ylijäämä on ollut useita vuosia varsin suuri, nykyisin 350 mrd $ vuodessa. USA:n vaihtotaseen alijäämä on pitkään niin ikään suuri, noin 450 mrd $. Avotalouden makroteorian valossa euron olisi tullut vahvistua suhteessa USA:n dollariin. Se on kuitenkin heikentynyt vuoden 2008 jälkeen tasolta 1,55 tasolle 1,14 eli lähelle lähtöarvoaan vuonna 1999 (Kuvio). Sama ihmettely euron arvosta pätee myös suhteessa Kiinan renminbiin: euro on heikentynyt merkittävästi siihenkin nähden (Kuvio). Kiinan taannoin niin huima vaihtotaseen ylijäämä on supistunut useiden vuosien ajan ja lopulta kääntynyt jo alijäämäksi BIOFITin tietojen mukaan vuonna 2018.</p><p>Euroalueen suuri ylijäämä toki on pääosin Saksasta lähtöisin mutta usealla muullakin euromaalla on ylijäämää, Hollanti pitkään 10% suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tietynlainen mysteeri on, että huolimatta vaihtotaseen ylijäämästään, euron arvo on 10 vuodessa silti heikentynyt 26 % suhteessa USA:n dollariin ja 29 % suhteessa Kiinan renmimbiin.</p><p>On syytä huomauttaa siitä, että vaihtotaseen ylijäämä on makrotalousteorian mukaan myös tulkittavissa alikulutukseksi. Onko siis syytä kysyä: &rdquo;Miksi euroalue ei rohkene kuluttaa enempää?&rdquo; Edes reaalikorkokehitys ei ole vauhdittanut investointeja euroalueella. Sen reaalikorko on laskenut 4 %:n tasosta vuodelta 1985 alle 1 %:n vuoteen 2016 tultaessa ja ollut välillä jopa negatiivinen.</p><p>Monetaarisen teorian mukaan maan valuutan arvo määräytyy (pitkän tähtäimen näkökulmasta) valuutan tarjonnan ja kysynnän kautta suhteessa vertailuvaluuttaan. Tämän mukaan matala korko euroalueella viestittää siitä, että sen rahapolitiikka on ollut kevyempää kuin USA:ssa ja siksi auttanut euron heikentymistä. Voi tämä olla tietoistakin EKP:n politiikkaa, jolla on pyritty pelastamaan euroalue, jonka BKT:n kasvuvauhti on 10 vuoden aikajänteellä ollut keskimäärin vain 1 %. Tulee mieleen vanha visio devalvaatiokaudelta: &quot;beggar thy neighbour&quot;. Muistetaan, että USA:n keskuspankki on jo nostanut ohjauskorkoa useita kertoja.</p><p>Vaihtotaseen ylijäämällä on merkitystä valuuttakurssin määräytymisen kannalta, mutta se on sekundaarinen tekijä eikä muuta perusrelaatiota. Kuvaan vaikuttaa myös valuutan kysyntä: koska USA:n dollari on maailmantaloudessa yhä reservivaluutta, siihen kohdistuu kaiken aikaa vahva kysyntä, mikä osaltaan selittää sen vahvistumisen suhteessa euroon. Kiinan talous puolestaan on kasvanut äärimmäisen voimakkaasti kaksi vuosikymmentä. Sen valuutan kysyntään on niin ikään kohdistunut talouskasvusta johtuen kova kysyntä, mikä voi selittää valuutan vahvistumisen suhteessa euroon &ndash; vaikka keskuspankki on pyrkinyt pitämään valuutan heikkona.</p><p>Kiinan valuutan arvoon vaikuttavat myös monet muut tekijät. Kiinassa on käytössä erittäin tiukka pääomakontrolli. Yksityishenkilö saa siirtää maasta valuuttaa hyvin rajoitetusti. Jos kiinalainen saisi vapaasti ostaa ulkomaanvaluuttaa tallettamalla rahansa valuuttatilille, Kiinan renmimbin arvo devalvoituisi. Se että hän ei saa, pitää valuutan arvon ylikorkeana.</p><p>Euron heikentymisen olisi odottanut johtavan tuonti-inflaation vahvistumiseen, mutta näin ei ole käynyt. Uskottava tulkinta on, että kustannusero Kiinaan ja muihin kehittyviin talouksiin verrattuna on yhä niin merkittävä, että se heijastu ei merkittävänä tuonti-inflaatiossa lännessä.</p><p><em>Tuotannontekijätulojen globaali yhtäläistymisprosessi</em></p><p>Tunnetun taloustieteilijän Paul Samuelsonin jo vuonna 1948 julkaisema artikkeli &ldquo;International Trade and the Equalization of Factor Prices&rdquo; (<em>Economic Journal</em>, 58, sivut 163-184) kuvaa kansainvälisen kaupan teorian avulla tuotannontekijätulojen yhtäläistymisprosessin. Neuvostoliitosta vapautuneessa Virossa käyvät ulkomaiset vierailijat havaitsevat, miten tämä prosessi on kaiken aikaa ollut käynnissä: Viro kirii hitaasti mutta varmasti umpeen palkkaeroja Suomen ja Viron välillä.</p><p>Tavoiteltua inflaatiota ei Samuelsonin kuvaaman mekanismin valossa lännessä saada aikaan, ennen kuin kustannustasojen ero lännen ja idän välillä on kurottu umpeen. Tämä vie vuosikymmeniä, sillä maailmassa on alueita (Afrikka), joihin globalisaatioprosessi ei ole vielä rantautunut.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kirjoittaja on kansantaloustieteen emeritusprofessori ja sotatieteiden tohtori</strong></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Tuoreiden talousuutisten valossa maailmantalouden suhdannehuippu olisi ohitettu. Maailmantalous kasvaa mutta hidastuvalla tahdilla. Taustalla on Kiinan siirtyminen heikkenevän kasvun vaiheeseen samaan aikaan, kun USA:n velkavetoinen talouspyrähdys on taittumassa kapasiteetin saavutettua täyskäytön asteen. Euromaista Italian talous vajosi taantumaan vuonna 2018. Osakemarkkinat heijastivat tätä kehitystä vuoden 2018 aikana ja hinnoittelivat myös kauppasotien uhat ja muun epävarmuuden pörssikursseihin.

Vuosien 2007-2008 aikana käynnistyneen finanssikriisin saivat aikaan USA:n ja Euroopan keskuspankit ylilikvidillä rahapolitiikallaan. USA:ssa keskuspankki Fedin ohjauskorko federal funds rate pidettiin neljä vuotta sen alapuolella, mihin niin sanottu Taylorin sääntöön nojautunut rahapolitiikka olisi johtanut. Euroalueella keskuspankki EKP salli laveän rahan tarjonnan kasvaa 1998-2008 peräti 91 prosenttia, kun rahaliittoa perustettaessa sen ns. toinen pilari oli määritellyt rahan tarjonnan kasvuvauhdille 4.5 %:n vuotuisen viitearvon.

Seurauksena ollut finanssikriisi pyrittiin sittemmin saamaan hallintaan samoilla lääkkeillä, jotka kriisiin olivat johtaneet: rahoitusjärjestelmä kyllästettiin halvalla luottorahoituksella. Keskuspankkien taseet nelinkertaistuivat Atlantin molemmin puolin määrällisen elvytyksen korvatessa tavanomaisen rahapolitiikan. Ennakoidun inflaation sijaan keskuspankit ovat kuitenkin joutuneet taistelemaan deflaatioriskiä vastaan. Deflaatio, hintojen aleneminen olisi katastrofi, koska siihen liittyvät deflaatio-odotukset kiihdyttäisivät alamäkeä. Pisimpään vaikeuksissa oli Japanin keskuspankki, jonka taseissa on valtaosa Japanin valtionvelasta. Euroopan keskuspankki on systemaattisesti epäonnistunut pyrkimyksissään päästä kahden prosentin inflaatiotavoitteeseen. Pohjainflaatioksi kutsuttu kuluttajahintojen nousuvauhti on yltänyt vain runsaaseen yhden prosentin tasolle. Vaikka USA:ssa kuluttajahintojen nousuvauhti ylitti 2 prosentin tason vuosina 2017-2018, se oli pysytellyt selvästi alle kahden prosentin tason vuosina 2013-2016. Japanin inflaatio on hädin tuskin positiivinen.

Inflaatiolla olisi se tavoiteltu ominaisuus, että se aikaansaisi inflaatio-odotuksia koskien myös tulevaa hintakehitystä. Tämän toivottaisiin johtavan kulutuskysynnän ja sitä kautta talouden elpymiseen. Samalla inflaatio pudottaisi velan reaaliarvoa ja helpottaisi velkaantuneiden ahdinkoa. Työvoima kamppailisi reaalitulojensa puolesta vaatimalla lisää palkkaa. Pienituloisten säästöt olisivat vaarassa, mutta heidän vuokseen voitaisiin ehkä keksiä korvaavia toimenpiteitä.

Inflaatioon liitetyistä toiveista huolimatta kansainvälinen inflaatio on alentunut jo usean vuosikymmen ajan. Keskuspankit eivät ole tätä pystyneet selittämään enempää kuin selättämäänkään. Oheinen World Bankin kuvio kertoo tilanteen: kansainvälinen inflaatio on tullut vuoristorataa alas 12 prosentista 2 prosenttiin 25 vuoden aikana.

Miksi kansainvälinen inflaatio siis on tullut alas?

Kun nuorina makro- ja rahatalouden tutkijoina opiskelimme Milton Friedmanin tekstien avulla rahatalouden lainalaisuuksia, inflaatio nähtiin monetaarisena ilmiönä. Kun sen mukaan rahan määrä (= tarjonta) lisääntyy nopeammin kuin likviditeetin kysyntä, tämän nähtiin johtavan ennemmin tai myöhemmin hintatason nousuun, inflaatioon. Tämä näkemys oli kiteytynyt työkaluna käytettyyn niin sanottuun kvantiteettiyhtälöön. Ekonomistien työkalupakkiin oli sittemmin lisätty ripaus keynesiläisyyttä ns. Phillips-käyrän muodossa. Sen ajateltiin kuvaavan työttömyyden ja palkka- ja hintainflaation välistä käänteistä riippuvuutta. Sen mukaan korkea työttömyys hidastaa hintojen nousuvauhtia. Friedmanin ja Edmund Phelpsin töiden kautta opittiin kuitenkin, että Phillips-käyrä vääntyy pidemmällä tähtäimellä pystysuoraksi ja että inflaatiovauhdin määrää työttömyyden tasosta riippumatta yksinomaan rahan tarjonnan kasvuvauhti suhteessa rahan kysynnän kasvuvauhtiin. Kun inflaatiovauhti kiihtyi länsimaissa 1960-luvulla, Friedman-Phelps teoria pystyi tämän selittämään: Vietnamin sodan rahoitus oli aiheuttanut eurodollarien vuolaan virran rahamarkkinoille.

Sitten makrotalouden lainalaisuudet alkoivat muuttua. Aasian maissa tehtiin 1980-luvulla tilannearvio, joka salli läntisen pääoman rantautumisen Aasiaan. Lähtölaukaus vuosisadan tärkeimmälle taloudelliselle prosessille, toiselle globalisaatioaallolle, oli ammuttu. Läntiset firmat alkoivat työllistää paikallista halpatyövoimaa. Kehittyvien kansantalouksien työmarkkinoille alkoi siirtyä satoja miljoonia työnälkäisiä ihmisiä maaseudun kurjuudesta. Maailman prosentuaalinen köyhyys puolittui, mikä oli moraalisesti oikein: oli kehitysmaiden vuoro saada osansa talouskehityksestä. Läntisen pääoman tuotto nousi. Halpaa kulutustavaraa alkoi virrata kiihtyvällä tahdilla läntisille markkinoille. Yritysten siirtäessä tehtaitaan lännestä Aasiaan pieni- ja keskituloisilla reaalipalkkojen kehitys lännessä hidastui. Globalisaation hyödyt ovat siten jakautuneet kehittyneissä talouksissa epätasaisesti. Läntisen työvoiman asema kuitenkin heikkeni. Tämän kehityksen poliittisia seurauksia eletään vielä pitkään.

Kun maailma on siirtynyt globaalitalouteen, lännessä hyödykkeiden hintojen nousuvauhdin määrää merkittävässä määrin tuonti-inflaatio. Kehittyvien maiden matala kustannustaso ei salli läntisen työvoiman hinnoitella työtään entiseen tyyliin eikä läntisillä firmoilla ole siksi tarvetta puolustaa kannattavuuttaan nostamalla hintoja. Phillips-käyrä on vääntynyt vaaka-asentoon!

Entä valuuttakurssien merkitys?

Euroalueen vaihtotaseen ylijäämä on ollut useita vuosia varsin suuri, nykyisin 350 mrd $ vuodessa. USA:n vaihtotaseen alijäämä on pitkään niin ikään suuri, noin 450 mrd $. Avotalouden makroteorian valossa euron olisi tullut vahvistua suhteessa USA:n dollariin. Se on kuitenkin heikentynyt vuoden 2008 jälkeen tasolta 1,55 tasolle 1,14 eli lähelle lähtöarvoaan vuonna 1999 (Kuvio). Sama ihmettely euron arvosta pätee myös suhteessa Kiinan renminbiin: euro on heikentynyt merkittävästi siihenkin nähden (Kuvio). Kiinan taannoin niin huima vaihtotaseen ylijäämä on supistunut useiden vuosien ajan ja lopulta kääntynyt jo alijäämäksi BIOFITin tietojen mukaan vuonna 2018.

Euroalueen suuri ylijäämä toki on pääosin Saksasta lähtöisin mutta usealla muullakin euromaalla on ylijäämää, Hollanti pitkään 10% suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tietynlainen mysteeri on, että huolimatta vaihtotaseen ylijäämästään, euron arvo on 10 vuodessa silti heikentynyt 26 % suhteessa USA:n dollariin ja 29 % suhteessa Kiinan renmimbiin.

On syytä huomauttaa siitä, että vaihtotaseen ylijäämä on makrotalousteorian mukaan myös tulkittavissa alikulutukseksi. Onko siis syytä kysyä: ”Miksi euroalue ei rohkene kuluttaa enempää?” Edes reaalikorkokehitys ei ole vauhdittanut investointeja euroalueella. Sen reaalikorko on laskenut 4 %:n tasosta vuodelta 1985 alle 1 %:n vuoteen 2016 tultaessa ja ollut välillä jopa negatiivinen.

Monetaarisen teorian mukaan maan valuutan arvo määräytyy (pitkän tähtäimen näkökulmasta) valuutan tarjonnan ja kysynnän kautta suhteessa vertailuvaluuttaan. Tämän mukaan matala korko euroalueella viestittää siitä, että sen rahapolitiikka on ollut kevyempää kuin USA:ssa ja siksi auttanut euron heikentymistä. Voi tämä olla tietoistakin EKP:n politiikkaa, jolla on pyritty pelastamaan euroalue, jonka BKT:n kasvuvauhti on 10 vuoden aikajänteellä ollut keskimäärin vain 1 %. Tulee mieleen vanha visio devalvaatiokaudelta: "beggar thy neighbour". Muistetaan, että USA:n keskuspankki on jo nostanut ohjauskorkoa useita kertoja.

Vaihtotaseen ylijäämällä on merkitystä valuuttakurssin määräytymisen kannalta, mutta se on sekundaarinen tekijä eikä muuta perusrelaatiota. Kuvaan vaikuttaa myös valuutan kysyntä: koska USA:n dollari on maailmantaloudessa yhä reservivaluutta, siihen kohdistuu kaiken aikaa vahva kysyntä, mikä osaltaan selittää sen vahvistumisen suhteessa euroon. Kiinan talous puolestaan on kasvanut äärimmäisen voimakkaasti kaksi vuosikymmentä. Sen valuutan kysyntään on niin ikään kohdistunut talouskasvusta johtuen kova kysyntä, mikä voi selittää valuutan vahvistumisen suhteessa euroon – vaikka keskuspankki on pyrkinyt pitämään valuutan heikkona.

Kiinan valuutan arvoon vaikuttavat myös monet muut tekijät. Kiinassa on käytössä erittäin tiukka pääomakontrolli. Yksityishenkilö saa siirtää maasta valuuttaa hyvin rajoitetusti. Jos kiinalainen saisi vapaasti ostaa ulkomaanvaluuttaa tallettamalla rahansa valuuttatilille, Kiinan renmimbin arvo devalvoituisi. Se että hän ei saa, pitää valuutan arvon ylikorkeana.

Euron heikentymisen olisi odottanut johtavan tuonti-inflaation vahvistumiseen, mutta näin ei ole käynyt. Uskottava tulkinta on, että kustannusero Kiinaan ja muihin kehittyviin talouksiin verrattuna on yhä niin merkittävä, että se heijastu ei merkittävänä tuonti-inflaatiossa lännessä.

Tuotannontekijätulojen globaali yhtäläistymisprosessi

Tunnetun taloustieteilijän Paul Samuelsonin jo vuonna 1948 julkaisema artikkeli “International Trade and the Equalization of Factor Prices” (Economic Journal, 58, sivut 163-184) kuvaa kansainvälisen kaupan teorian avulla tuotannontekijätulojen yhtäläistymisprosessin. Neuvostoliitosta vapautuneessa Virossa käyvät ulkomaiset vierailijat havaitsevat, miten tämä prosessi on kaiken aikaa ollut käynnissä: Viro kirii hitaasti mutta varmasti umpeen palkkaeroja Suomen ja Viron välillä.

Tavoiteltua inflaatiota ei Samuelsonin kuvaaman mekanismin valossa lännessä saada aikaan, ennen kuin kustannustasojen ero lännen ja idän välillä on kurottu umpeen. Tämä vie vuosikymmeniä, sillä maailmassa on alueita (Afrikka), joihin globalisaatioprosessi ei ole vielä rantautunut.

 

Kirjoittaja on kansantaloustieteen emeritusprofessori ja sotatieteiden tohtori

 

]]>
14 http://vesa-kanniainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269468-miksi-inflaatio-ei-tule-avuksi#comments globalisaatio Inflaatio Keskuspankit Valuuttakurssit Mon, 11 Feb 2019 13:35:43 +0000 Vesa Kanniainen http://vesa-kanniainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269468-miksi-inflaatio-ei-tule-avuksi
Liberaalin Maailmanjärjestyksen haasteiden väistämättömyydestä http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267250-liberaalin-maailmanjarjestyksen-haasteiden-vaistamattomyydesta <p><em>Liberaalin Maailmanjärjestyksen haasteiden väistämättömyydestä</em></p><p>*</p><p><em>Motto:</em></p><p><strong><em>Liberaali maailmanjärjestys ei ole luonnostaan universaali</em></strong><em>, yhtä vähän kuin se on yhteiskuntien väistämätön kehityskulku maailmanlaajuisesti.</em></p><p><em>*</em></p><p>&nbsp;Samoin kuin&nbsp; <strong>demokratian ihanteet</strong> niin myös <strong>Liberaali Maailmanjärjestys</strong>, ilmenee meille Länsi-orientoituneille ihmisille sinä rahoituksen ja markkinoiden järjestelmänä (financial and trade system), joka muotoutui toisen maailmansodan seurauksena ja joka voimaperäisesti määritteli demokratian&nbsp; yhteiskuntien &rdquo;loistavaksi poluksi&rdquo;, - on poliittinen konstruktio joka on kehittynyt ja kehitetty tietyssä paikassa ja tiettynä aika.&nbsp; Yhtä vähän kuin historiallistuminen (historicization/historisierung) on kiistänyt liberaalin maailman järjestyksen meriittejä niin yhtä vähän se on kieltänyt sen ongelmia ja haasteita.&nbsp; Siis juuri niin, kuin <strong>Winston Churchill</strong> messusi 1947: &rdquo;Kukaan ei teeskentele, että demokratia olisi täydellinen tai kaikkivoipa.&nbsp; Ei todellakaan, mutta on sanottu, että demokratia on huonoin tapa hallinnoida, paitsi ne kaikki muut mallit, joita on kokeiltu aikojen alusta lähtien&rdquo;.</p><p>*</p><p><strong>Johtava Eurooppa -</strong></p><p>&nbsp; Mutta jopa demokratia itsessään kehittyi osana Läntistä filosofiaa, ja sen sovellukset ovat olleet kaukana tasa-arvosta eri aikoina ja eri paikoissa.&nbsp; Juuri siksi&nbsp; Länsi-suuntautunut liberaali malli on &nbsp;johtanut globalisaation kehityskulkuja, poliittista kehitystä ja talouskasvua käytännössä koko viime vuosisadan ajan &ndash; ja erityisesti Kylmän sodan päättymisen jälkeisenä kautena &ndash; mutta se ei suinkaan merkitse sitä, että tämä johtava asema tulisi jatkumaan loputtomiin.&nbsp; Jo lyhyt katsaus historiaan osoittaa miten taajaan ja laajoina muutokset järisyttävät maailmanjärjestystä, niinpä siellä jos missä lineaarisuutta on odotettavissa todella niukalti.</p><p>*</p><p><strong>Eriäviä näkemyksiä globalisaatiosta</strong></p><p>Taajaan on kirjoitettu kilpailevista näkemyksistä, joita Aasiassa ja Euroopassa vallitsee globalisaation suhteen, erityisesti presidentti Trumpin valinnan 2016 jälkeen.&nbsp; Voimistuvasti on nähty erilaistuvia näkemyksiä globalisaation ja tulevaisuuden historian suunnista.&nbsp; Euroopassa Trump koetaan historiallisena toimijana, joka murentaa liberaalin maailmanjärjestyksen väistämättömän kehityksen ja globalisaation, sekä talouden, politiikan ja kaupan&nbsp; universaalin integraation ja sopimuspohjaisen järjestyksen. Sekä kyvyn ennakoida ja tunnistaa toisten intressejä ja käyttäytymistä &ndash; siis edellytykset tehdä järkevää sääntöperäistä politiikkaa.&nbsp; Nämä kaikkineen tulevat olemaan kysymyksiä suoraan huomisen ytimestä.</p><p>Aasiassa on epävarmuutta, mutta siellä ei olla läheskään niin yllättyneitä siitä, että nationalismi ja kansalliset intressit korostuvat ja että konflikteista ja vastakkainasetteluista on tullut uusi normi.</p><p>Kysymys Liberaalista maailmanjärjestyksestä ja sen haasteista on säilynyt keskiössä.&nbsp; Mutta kuitenkaan Trump ja hänen toimintansa ei juurikaan hallitse tätä keskustelua, mutta pohdinta itsessään on yleistä ja globaalia.&nbsp; Kysymyksenasettelu keskittyy kansainvälisten suhteiden rakenteisiin, kauppavirtoihin ja säätelyyn, sekä kykyyn kehittää järjestelmiä. Erilaisten näkemysten välillä käytävä dialogi ei koskettele niinkään eroavaisuuksia Idän ja Lännen välillä, kuin &rdquo;luokkien&rdquo; välillä.&nbsp;</p><p>Maailmanlaajuisesti suurimmat <strong>metropolialueet, erityisesti jättimäiset pääkaupunkiseudut</strong>, samoin kuin rannikkokaupungit ja kaupankeskukset, yhä useammin lähenevät toisiaan ja tunnistautuvat metropolirakenteen osiksi, kuin että niillä olisi itseasissa juuri mitään tekemistä <strong>lähiöiden ja esikaupunkialuiden</strong> (suburbs or hinterlands) kanssa &ndash; harvenevasta maaseudusta puhumattakaan. Ei tarvitse kuin tarkastella Britannian Brexit- ja USA:n presidentinvaalien äänestysten tuloksia eri osissa maata; niissä metropolit puolustivat voimallisesti kansainvälistä liberaalia järjestystä, samalla kun &rdquo;loput&rdquo; (rest) toistuvasti palaavat paikallisen ja kansallisen edun vaalimiseen.</p><p><strong>Maailman suurimmat metropolialueet</strong> jakavat samat uskomukset ja huolenaiheet olemassaolonsa kysymyksissä, ja <strong>tuntevat suurempaa yhteenkuuluvuutta maapallon toisella puolella olevien metorpolialueiden kanssa</strong> kuin samankielisten ja samaan valtioalueeseen kuluvien Perähikiöiden ja Syrjälöiden kanssa.</p><p>*</p><p><strong>Kun ihanteet törmäävät todellisuuteen</strong></p><p>Mikäli haluamme listata liberaalin maailmanjärjestyksen suurimpia haasteita, tuskin kannattaa aloittaa yksittäisistä johtajista tai heidän autokraattisista pyrkimyksistään.&nbsp; Epäilemättä yksilöt ja yksilöiden asiat ovat tärkeitä, koska yhteenliittymällä he synnyttävät samanmielisten liikkeitä (keltaliivit) ja niiden seuraavia asteita, politiikkoja jotka järisyttävät maita ja valtiaita.&nbsp;&nbsp; Mutta vielä useammin he ovat&nbsp; taustalla olevien, pinnanalaisten, kohdakkoin esilletunkeutuvien trendien ja kokemuselämysten heijastuksia (<strong><em>reflection of pre-existing underlying trends</em></strong>), joita he voimistavat käyttämällä näitä &rdquo;väreitä&rdquo; häikäilemättä hyväkseen ja vauhdittavat niiden voimaantumista.&nbsp; Niinpä kehoitan aloittamaan syvällisen pureutumisen siihen käsitykseen, jonka mukaan <strong><em>liberaali maailmanjärjestys on (muka) universaali ja väistämätön</em></strong>.</p><p>Äärimmäisissä muodoissaan Liberaali maailmanjärjestys, sellaisena kuin se ilmenee EU:n, WTO:n ja jopa YK:n johtajissa, tarkoittaa <strong>kansallisen ja paikallisen itse-intressin dumppaamista</strong> ja niiden täydellistä alistumista sääntöpohjaiselle <strong>Globaalille järjestykselle</strong>, joka edellyttää kaikkien sovellusten yleismaailmallisuutta ja kaiken paikallis-kansallisen sovellettavuutta (<em>universality of applications and applicability</em>).&nbsp; Kiitettävästi se yrittää siirtää konflikteja ja &nbsp;kilpailua &nbsp;historian roskakoriin, mutta se ei kykene mitätöimään tiettyjä olemassaolevia totuuksia: sitä että paikka merkitsee, sitä että mahdollisuudet eivät ole tasaisetsi jakautuneet kautta maailman ja että &ndash; niin hyvässä kuin pahassakin &ndash; yhteisöt, moraalit ja normit vain ovat eri puolilla erilaisia, eri paikoissa, aivan kuten ihmiset luontojaan ovat läheisimmissä tekemisissä maantieteellisen lähipiirinsä kanssa.</p><p>*</p><p><strong>Väistämättömyyksien valheet</strong></p><p>Nyt nähtävä lähes uskonnollista paloa muistuttava samaistuminen universaaleihin ja väistämättömiksi koettuihin rakenteisin ei ole mitenkään poikkeuksellinen ilmiö, ei varsinkaan Läntisissä yhteiskunnissa.&nbsp; Olemme nähneet sen ilmentymiä aikaisemminkin, aina kristinuskon alkulähteiltä ja &rdquo;hyväntahtoisen imperialismin&rdquo; hellimästä &rdquo;valkoisen miehen taakasta&rdquo;, &nbsp;pyrkimyksistä tieteen avulla eliminoida uskonto ja vankasta käsityksestä, että kaikki sivilisaatiot tulevat ehdottomasti kehittymään lopulta demokratian mallimaiksi, täysin riippumatta paikallisten ihmisryhmien omista mieltymyksistä ja suuntauksista.</p><p>Kun hirttäydytään näkemykseen yhdestä polusta, sen kannattajien toiminnalla on usein päinvastainen vaikutus, koska sivilisaation oletetut tavalliset kannattajat eivät tunnista sitä todellisuutta, joka viestin viitan alla oikeasti on.&nbsp; Euroopan solidariteetin haasteet eivät ole valjenneet EU:n johtajille, eivätkä he tunnista niitä &nbsp;eroja ja kompleksisia olosuhteita, jotka vallitsevat eri puolilla maanosaa, mutta niin vain vaativat heitä kaksinkertaistamaan integraation: sellainen toiminta on palvellut yksinomaan yhdentymisen <strong><em>legitimitaationvajetta ja niukan legitimiteetin heikkenemistä</em></strong> entisestään.&nbsp; Tahattomasti, tietysti.&nbsp; Mutta tämän ilmiön havaitsemiseen ei tarvita erikoistutkijan ponnistuksia.</p><p>*</p><p><strong>Tästä tullaankin ytimeen</strong></p><p>Globalisaation koko huikea &rdquo;menestys&rdquo;, tekninen kehitys ja kaupan kansainvälistyminen ovat käyneet kalliisi.&nbsp; Tästä kehityksestä on maksettu korkea hinta.&nbsp;</p><p>Uskosta rajattomiin mahdollisuuksiin tuli keskeinen elementti Lännen myyttiä, jota levitettiin ulkomaille Liberaalina maailmanjärjestyksenä, mutta niin kutsuttu &rdquo;<strong><em>ontoksi kovertuminen</em></strong>&rdquo; (hollowing out), jonka läntinen keskiluokka on nahoissaan kokenut sosiaalisena vajoamisena tämän menossa olevan meiningin seurauksena.&nbsp; Ongelman ydin on tässä: uskotteluista huolimatta todellisuus on osoittanut, että lapset eivät enää kykene ylittämään vanhempiensa statusta ja sosiaalista asemaa.</p><p>*</p><p><strong>Ajat muuttuvat</strong></p><p>Vanha Lännen ylivoima ja ylimielinen asenne , jossa se ylenkatsoo itäisen maailman ja edellyttää että Lännen politiikka ja sosiaalinen etevämmyys Itään nähden on lähtökohtainen, ja samalla vääjämättömyydellä Kiinan tulee noudattaa Lännen asettamia pelisääntöjä ja menetelmiä.&nbsp; Mutta Globaali yhdentyminen ja kauppa ovat avoimet Kiinalle ja kaikille BRICS-maille edistää nopeasti omaa taloutta ja teknologista kehitystä ja sosiaalista liikkuvuutta.&nbsp; Tähän saakka kun kasvutaloudet ovat hyötyneet nykyisestä maailmanjärjestyksestä ne eivät ole juuttuneet kysymykseen läntisen hegemonian lähteistä ja pysyvyydestä.&nbsp; Mutta menetyksensä myötä nämä maat kysyvät nyt, miksi maailmanjärjestys on alleviivatusti pitkälle kopio Lännen arvoista, ja miksi heidän täytyisi noudattaa tällaisia heille vieraita käsitteitä ja kilpailla Lännen säännöillä Lännen kanssa maailmanjärjestyksen säätäjän paikasta.</p><p>*</p><p><strong>Ei-niin-universaali malli</strong></p><p>Läntinen filosofia ei ole universaalia.&nbsp; Ajatus lineaarisesta kasvusta ja jatkuvasta etenemisestä tiettyä ideaalia kohden saattaa olla vallitseva Lännessä, mutta Aasialainen filosofia käsittää maailman syklisenä jatkumona, eikä kohden jotain päätepistettä suuntautuvana.&nbsp; Kun taloudellinen voima, poliittinen vaikutusvalta ja sotilaallinen &ndash; ja sen ohella kulttuurinen &rdquo;pehmeä voima&rdquo; alkavat vaikuttaa kautta maailman, ikään kuin alhaalta kasvujuuresta, ilman pommeja ja pommittajia, maailmanmittaisen järjestelmän mallin uudelleen ajatteleminen on &nbsp;käsillä.</p><p>Selvää on että se Amerikan ja Euroopan dominoima vaihe maailmanhistoriassa, jolloin ne ohjasivat ja opettivat muita, on ohi. Sillä kasvava maailma seisoo yhtenäisessä vastarinnassa sitä ideaa vastaan, jolla Lännen imperiumit aikanaan vetivät maailmanjärjestystä, kontrolloivat kaukomaita ja äärimmäistivät oman taloudellisen valtansa kaikille maailmankartan valkeillekin läikille, ja omivat sikäläisen työn hedelmistä merkittävän osan.&nbsp; Tämän reaalisen asemanmenetyksen ohella Lännen on uudelleenasemoitava itsensä sen todellisuuden kanssa, että kristillisen piirin ulkopuolisten tunnustuksellisten uskontojen kannattajien määrä on merkittävästi isompi ja itsetunto kasvussa.&nbsp; Meidän asemamme voidaan ryöstää.</p><p>Olkoonkin että monet liberaalin maailmanjärjestyksen ideat saattavat olla jaloja ja yleviä, on olennaista tunnistaa että maailma ei ole yhtynyt ja eroavaisuuksien kovat ytimet sen kuin ovat aikaa myöten kasvaneet, erilaiset ihmiset kiinnittyvät omiin kulttuureihinsa ja omiin maailmankolkkiinsa. Uskonnot saattavat puolustaa yleisiä totuuksia, mutta ei ole yleisesti oikeaa tapaa&nbsp; tehdä niistä poliittista järjestystä.</p><p>Ei ole vastustamattomia historiallisia marsseja kohti edistystä &ndash; tai Liberaalia demokratiaa, aivan kuten olemme nähneet, että ne voittamattomat analyysit joita marksistit kantoivat matkalla maailmanvallankumouksen aamunkoittoon, eivät kantaneet &rdquo;väistämättömyyttään&rdquo; perille saakka.</p><p>Tämän oivaltaminen on avain ymmärtää maailmaa ja &ndash; sen mukaisesti &ndash; miten suhtautua nimettyihin päämääriin, kuten liberaali maailmanjärjestys, nähdä miten se saattaa (hyvistä puolistaan huolimatta) joskus johtaa kolmioon: jakautuminen, eriytyminen ja &ndash; kaaos.</p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Liberaalin Maailmanjärjestyksen haasteiden väistämättömyydestä

*

Motto:

Liberaali maailmanjärjestys ei ole luonnostaan universaali, yhtä vähän kuin se on yhteiskuntien väistämätön kehityskulku maailmanlaajuisesti.

*

 Samoin kuin  demokratian ihanteet niin myös Liberaali Maailmanjärjestys, ilmenee meille Länsi-orientoituneille ihmisille sinä rahoituksen ja markkinoiden järjestelmänä (financial and trade system), joka muotoutui toisen maailmansodan seurauksena ja joka voimaperäisesti määritteli demokratian  yhteiskuntien ”loistavaksi poluksi”, - on poliittinen konstruktio joka on kehittynyt ja kehitetty tietyssä paikassa ja tiettynä aika.  Yhtä vähän kuin historiallistuminen (historicization/historisierung) on kiistänyt liberaalin maailman järjestyksen meriittejä niin yhtä vähän se on kieltänyt sen ongelmia ja haasteita.  Siis juuri niin, kuin Winston Churchill messusi 1947: ”Kukaan ei teeskentele, että demokratia olisi täydellinen tai kaikkivoipa.  Ei todellakaan, mutta on sanottu, että demokratia on huonoin tapa hallinnoida, paitsi ne kaikki muut mallit, joita on kokeiltu aikojen alusta lähtien”.

*

Johtava Eurooppa -

  Mutta jopa demokratia itsessään kehittyi osana Läntistä filosofiaa, ja sen sovellukset ovat olleet kaukana tasa-arvosta eri aikoina ja eri paikoissa.  Juuri siksi  Länsi-suuntautunut liberaali malli on  johtanut globalisaation kehityskulkuja, poliittista kehitystä ja talouskasvua käytännössä koko viime vuosisadan ajan – ja erityisesti Kylmän sodan päättymisen jälkeisenä kautena – mutta se ei suinkaan merkitse sitä, että tämä johtava asema tulisi jatkumaan loputtomiin.  Jo lyhyt katsaus historiaan osoittaa miten taajaan ja laajoina muutokset järisyttävät maailmanjärjestystä, niinpä siellä jos missä lineaarisuutta on odotettavissa todella niukalti.

*

Eriäviä näkemyksiä globalisaatiosta

Taajaan on kirjoitettu kilpailevista näkemyksistä, joita Aasiassa ja Euroopassa vallitsee globalisaation suhteen, erityisesti presidentti Trumpin valinnan 2016 jälkeen.  Voimistuvasti on nähty erilaistuvia näkemyksiä globalisaation ja tulevaisuuden historian suunnista.  Euroopassa Trump koetaan historiallisena toimijana, joka murentaa liberaalin maailmanjärjestyksen väistämättömän kehityksen ja globalisaation, sekä talouden, politiikan ja kaupan  universaalin integraation ja sopimuspohjaisen järjestyksen. Sekä kyvyn ennakoida ja tunnistaa toisten intressejä ja käyttäytymistä – siis edellytykset tehdä järkevää sääntöperäistä politiikkaa.  Nämä kaikkineen tulevat olemaan kysymyksiä suoraan huomisen ytimestä.

Aasiassa on epävarmuutta, mutta siellä ei olla läheskään niin yllättyneitä siitä, että nationalismi ja kansalliset intressit korostuvat ja että konflikteista ja vastakkainasetteluista on tullut uusi normi.

Kysymys Liberaalista maailmanjärjestyksestä ja sen haasteista on säilynyt keskiössä.  Mutta kuitenkaan Trump ja hänen toimintansa ei juurikaan hallitse tätä keskustelua, mutta pohdinta itsessään on yleistä ja globaalia.  Kysymyksenasettelu keskittyy kansainvälisten suhteiden rakenteisiin, kauppavirtoihin ja säätelyyn, sekä kykyyn kehittää järjestelmiä. Erilaisten näkemysten välillä käytävä dialogi ei koskettele niinkään eroavaisuuksia Idän ja Lännen välillä, kuin ”luokkien” välillä. 

Maailmanlaajuisesti suurimmat metropolialueet, erityisesti jättimäiset pääkaupunkiseudut, samoin kuin rannikkokaupungit ja kaupankeskukset, yhä useammin lähenevät toisiaan ja tunnistautuvat metropolirakenteen osiksi, kuin että niillä olisi itseasissa juuri mitään tekemistä lähiöiden ja esikaupunkialuiden (suburbs or hinterlands) kanssa – harvenevasta maaseudusta puhumattakaan. Ei tarvitse kuin tarkastella Britannian Brexit- ja USA:n presidentinvaalien äänestysten tuloksia eri osissa maata; niissä metropolit puolustivat voimallisesti kansainvälistä liberaalia järjestystä, samalla kun ”loput” (rest) toistuvasti palaavat paikallisen ja kansallisen edun vaalimiseen.

Maailman suurimmat metropolialueet jakavat samat uskomukset ja huolenaiheet olemassaolonsa kysymyksissä, ja tuntevat suurempaa yhteenkuuluvuutta maapallon toisella puolella olevien metorpolialueiden kanssa kuin samankielisten ja samaan valtioalueeseen kuluvien Perähikiöiden ja Syrjälöiden kanssa.

*

Kun ihanteet törmäävät todellisuuteen

Mikäli haluamme listata liberaalin maailmanjärjestyksen suurimpia haasteita, tuskin kannattaa aloittaa yksittäisistä johtajista tai heidän autokraattisista pyrkimyksistään.  Epäilemättä yksilöt ja yksilöiden asiat ovat tärkeitä, koska yhteenliittymällä he synnyttävät samanmielisten liikkeitä (keltaliivit) ja niiden seuraavia asteita, politiikkoja jotka järisyttävät maita ja valtiaita.   Mutta vielä useammin he ovat  taustalla olevien, pinnanalaisten, kohdakkoin esilletunkeutuvien trendien ja kokemuselämysten heijastuksia (reflection of pre-existing underlying trends), joita he voimistavat käyttämällä näitä ”väreitä” häikäilemättä hyväkseen ja vauhdittavat niiden voimaantumista.  Niinpä kehoitan aloittamaan syvällisen pureutumisen siihen käsitykseen, jonka mukaan liberaali maailmanjärjestys on (muka) universaali ja väistämätön.

Äärimmäisissä muodoissaan Liberaali maailmanjärjestys, sellaisena kuin se ilmenee EU:n, WTO:n ja jopa YK:n johtajissa, tarkoittaa kansallisen ja paikallisen itse-intressin dumppaamista ja niiden täydellistä alistumista sääntöpohjaiselle Globaalille järjestykselle, joka edellyttää kaikkien sovellusten yleismaailmallisuutta ja kaiken paikallis-kansallisen sovellettavuutta (universality of applications and applicability).  Kiitettävästi se yrittää siirtää konflikteja ja  kilpailua  historian roskakoriin, mutta se ei kykene mitätöimään tiettyjä olemassaolevia totuuksia: sitä että paikka merkitsee, sitä että mahdollisuudet eivät ole tasaisetsi jakautuneet kautta maailman ja että – niin hyvässä kuin pahassakin – yhteisöt, moraalit ja normit vain ovat eri puolilla erilaisia, eri paikoissa, aivan kuten ihmiset luontojaan ovat läheisimmissä tekemisissä maantieteellisen lähipiirinsä kanssa.

*

Väistämättömyyksien valheet

Nyt nähtävä lähes uskonnollista paloa muistuttava samaistuminen universaaleihin ja väistämättömiksi koettuihin rakenteisin ei ole mitenkään poikkeuksellinen ilmiö, ei varsinkaan Läntisissä yhteiskunnissa.  Olemme nähneet sen ilmentymiä aikaisemminkin, aina kristinuskon alkulähteiltä ja ”hyväntahtoisen imperialismin” hellimästä ”valkoisen miehen taakasta”,  pyrkimyksistä tieteen avulla eliminoida uskonto ja vankasta käsityksestä, että kaikki sivilisaatiot tulevat ehdottomasti kehittymään lopulta demokratian mallimaiksi, täysin riippumatta paikallisten ihmisryhmien omista mieltymyksistä ja suuntauksista.

Kun hirttäydytään näkemykseen yhdestä polusta, sen kannattajien toiminnalla on usein päinvastainen vaikutus, koska sivilisaation oletetut tavalliset kannattajat eivät tunnista sitä todellisuutta, joka viestin viitan alla oikeasti on.  Euroopan solidariteetin haasteet eivät ole valjenneet EU:n johtajille, eivätkä he tunnista niitä  eroja ja kompleksisia olosuhteita, jotka vallitsevat eri puolilla maanosaa, mutta niin vain vaativat heitä kaksinkertaistamaan integraation: sellainen toiminta on palvellut yksinomaan yhdentymisen legitimitaationvajetta ja niukan legitimiteetin heikkenemistä entisestään.  Tahattomasti, tietysti.  Mutta tämän ilmiön havaitsemiseen ei tarvita erikoistutkijan ponnistuksia.

*

Tästä tullaankin ytimeen

Globalisaation koko huikea ”menestys”, tekninen kehitys ja kaupan kansainvälistyminen ovat käyneet kalliisi.  Tästä kehityksestä on maksettu korkea hinta. 

Uskosta rajattomiin mahdollisuuksiin tuli keskeinen elementti Lännen myyttiä, jota levitettiin ulkomaille Liberaalina maailmanjärjestyksenä, mutta niin kutsuttu ”ontoksi kovertuminen” (hollowing out), jonka läntinen keskiluokka on nahoissaan kokenut sosiaalisena vajoamisena tämän menossa olevan meiningin seurauksena.  Ongelman ydin on tässä: uskotteluista huolimatta todellisuus on osoittanut, että lapset eivät enää kykene ylittämään vanhempiensa statusta ja sosiaalista asemaa.

*

Ajat muuttuvat

Vanha Lännen ylivoima ja ylimielinen asenne , jossa se ylenkatsoo itäisen maailman ja edellyttää että Lännen politiikka ja sosiaalinen etevämmyys Itään nähden on lähtökohtainen, ja samalla vääjämättömyydellä Kiinan tulee noudattaa Lännen asettamia pelisääntöjä ja menetelmiä.  Mutta Globaali yhdentyminen ja kauppa ovat avoimet Kiinalle ja kaikille BRICS-maille edistää nopeasti omaa taloutta ja teknologista kehitystä ja sosiaalista liikkuvuutta.  Tähän saakka kun kasvutaloudet ovat hyötyneet nykyisestä maailmanjärjestyksestä ne eivät ole juuttuneet kysymykseen läntisen hegemonian lähteistä ja pysyvyydestä.  Mutta menetyksensä myötä nämä maat kysyvät nyt, miksi maailmanjärjestys on alleviivatusti pitkälle kopio Lännen arvoista, ja miksi heidän täytyisi noudattaa tällaisia heille vieraita käsitteitä ja kilpailla Lännen säännöillä Lännen kanssa maailmanjärjestyksen säätäjän paikasta.

*

Ei-niin-universaali malli

Läntinen filosofia ei ole universaalia.  Ajatus lineaarisesta kasvusta ja jatkuvasta etenemisestä tiettyä ideaalia kohden saattaa olla vallitseva Lännessä, mutta Aasialainen filosofia käsittää maailman syklisenä jatkumona, eikä kohden jotain päätepistettä suuntautuvana.  Kun taloudellinen voima, poliittinen vaikutusvalta ja sotilaallinen – ja sen ohella kulttuurinen ”pehmeä voima” alkavat vaikuttaa kautta maailman, ikään kuin alhaalta kasvujuuresta, ilman pommeja ja pommittajia, maailmanmittaisen järjestelmän mallin uudelleen ajatteleminen on  käsillä.

Selvää on että se Amerikan ja Euroopan dominoima vaihe maailmanhistoriassa, jolloin ne ohjasivat ja opettivat muita, on ohi. Sillä kasvava maailma seisoo yhtenäisessä vastarinnassa sitä ideaa vastaan, jolla Lännen imperiumit aikanaan vetivät maailmanjärjestystä, kontrolloivat kaukomaita ja äärimmäistivät oman taloudellisen valtansa kaikille maailmankartan valkeillekin läikille, ja omivat sikäläisen työn hedelmistä merkittävän osan.  Tämän reaalisen asemanmenetyksen ohella Lännen on uudelleenasemoitava itsensä sen todellisuuden kanssa, että kristillisen piirin ulkopuolisten tunnustuksellisten uskontojen kannattajien määrä on merkittävästi isompi ja itsetunto kasvussa.  Meidän asemamme voidaan ryöstää.

Olkoonkin että monet liberaalin maailmanjärjestyksen ideat saattavat olla jaloja ja yleviä, on olennaista tunnistaa että maailma ei ole yhtynyt ja eroavaisuuksien kovat ytimet sen kuin ovat aikaa myöten kasvaneet, erilaiset ihmiset kiinnittyvät omiin kulttuureihinsa ja omiin maailmankolkkiinsa. Uskonnot saattavat puolustaa yleisiä totuuksia, mutta ei ole yleisesti oikeaa tapaa  tehdä niistä poliittista järjestystä.

Ei ole vastustamattomia historiallisia marsseja kohti edistystä – tai Liberaalia demokratiaa, aivan kuten olemme nähneet, että ne voittamattomat analyysit joita marksistit kantoivat matkalla maailmanvallankumouksen aamunkoittoon, eivät kantaneet ”väistämättömyyttään” perille saakka.

Tämän oivaltaminen on avain ymmärtää maailmaa ja – sen mukaisesti – miten suhtautua nimettyihin päämääriin, kuten liberaali maailmanjärjestys, nähdä miten se saattaa (hyvistä puolistaan huolimatta) joskus johtaa kolmioon: jakautuminen, eriytyminen ja – kaaos.

*

]]>
1 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267250-liberaalin-maailmanjarjestyksen-haasteiden-vaistamattomyydesta#comments Demokratia globalisaatio Kiina Liberaali maailmanjärjestys Thu, 10 Jan 2019 15:47:47 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267250-liberaalin-maailmanjarjestyksen-haasteiden-vaistamattomyydesta
Alain de Benoist keltaliiveistä http://mikanter.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266109-alain-de-benoist-keltaliiveista <p><strong>Alain de Benoist</strong> (s. 1943) on Ranskan ns. &rdquo;uuden oikeiston&rdquo; (Nouvelle droite) kärkinimiä, tuottelias kirjailija, esseisti ja ajatushautomo GRECEn johtaja. &rdquo;Uusi oikeisto&rdquo; puolestaan vastaa aika tavalla amerikkalaista alt right -liikettä sillä merkittävällä erolla että se on huomattavasti Atlantin takaista serkkuaan vanhempi liike. Muutenkin sen painotukset toki ovat omansa näköiset ja poikkeavat alt rightin kannoista jo siksikin, että eurooppalainen todellisuus on hieman toinen kuin amerikkalainen. Mutta ns. suurissa linjoissa liikkeillä on paljon yhteistä, mm. siinä, että kumpikaan ei kovin helposti istu sovinnaisiin, aikansa eläneisiin vasemmisto &ndash; oikeisto -dikotomioihin. Kuten ei muuten istu keltaliivien kansanliikekään.</p><p>Seuraavassa Alain de Benoistin haastattelu, missä hän avaa näkemyksiään nyt ajankohtaisesta keltaliivien liikkeestä. Haastattelu on julkaistu 11.12. kansallismielisten bretonien Breizh-info -sivustolla. Suomennos on minun. Alkuperäinen juttu on täällä:&nbsp;<a href="https://www.breizh-info.com/2018/12/11/107494/alain-de-benoist-quoi-quil-se-passe-les-gilets-jaunes-ont-deja-gagne-interview">https://www.breizh-info.com/2018/12/11/107494/alain-de-benoist-quoi-quil-se-passe-les-gilets-jaunes-ont-deja-gagne-interview</a></p><p>&nbsp;</p><p>***</p><p>&nbsp;</p><p><strong>ALAIN DE BENOIST: &rdquo;MITÄ IKINÄ TAPAHTUUKIN, KELTALIIVIT OVAT JO VOITTANEET&rdquo;</strong></p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kuinka arvioisitte näitä muutaman viimeisen viikonlopun tapahtumia?</strong></p><p>Silmiinpistävintä tässä liikehdinnässä on mielestäni ennen muuta sen jatkuvuus. Vaikka hallitus odotti jännityksen laukeavan ajan myötä kansan saatua päästellä höyryjä, niin näin ei ole käynyt. Tämä taas on seurausta liikkeen osoittamasta poikkeuksellisesta päättäväisyydestä, mihin voidaan lisätä vielä se hämmästyttävä kypsyys, joka ilmenee liikkeen kannanilmaisuissa. Keltaliivit eivät ainoastaan ole kieltäytyneet määrittelemästä agendaansa &rdquo;oikeiston&rdquo; tai &rdquo;vasemmiston&rdquo; termein ja viitanneet päättäväisesti kintaalla niin puolueiden kuin ammattiliittojenkin kosiskeluille; he eivät myöskään ole langenneet yhteenkään lehdistön virittelemään ansaan, ja he osoittavat mediaa kohtaan pelkkää halveksuntaa. Televisiokameroiden edessä he esiintyvät ihailtavan tervejärkisesti, lujasti ja hämmentymättä mutta antamatta itsestään mitenkään ylikiihottunutta vaikutelmaa.</p><p>Heidän suuttumuksensa ja päättäväisyytensä osoittavat, että useimmat heistä ovat nyt päätyneet sellaiseen elämäntilanteeseen, missä heillä ei mielestään enää ole mitään menetettävää. Tässä suhteessa he ovat edustava otos siitä osasta Ranskan kansaa, joka on ymmärtänyt, että elämä ei voi jatkua tällaisena. Siksi he ovat nousseet kapinaan, joka on kehittymässä täydeksi kansannousuksi.&nbsp; &nbsp;&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Eikö keltaliivejä kuitenkin ole arvosteltu turvautumisesta väkivaltaan?</strong></p><p>Todetaanpa kuitenkin aivan ensiksi, että kaikkein pahin huligaani on Emmanuel Macron. Juuri hän on katkaissut kansalaisyhteiskunnan (<em>corps intermédiaires</em>) selän, kurjistanut keskiluokan, heikentänyt sosiaaliturvaa, edistänyt suurpääoman asiaa palkansaajien kustannuksella, korottanut veroja ja välttämättömiä elinkustannuksia. Macron nousi asemaansa tasavallan presidenttinä julkilausuttuna tavoitteenaan pakottaa &rdquo;vastahakoiset gallialaiset&rdquo; [<em>Gaulois réfractaires</em>, viittaus Asterixin kylän &rdquo;impivaaralaiseen&rdquo; muutosvastarinta-asenteeseen. Suom. huom.] avautumaan globalisaation ja markkinaliberalismin vaatimuksille. Kansaa ei petetä; se omaksui nopeasti tunnuslauseekseen &rdquo;Macron erotkoon!&rdquo; &nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;</p><p>Joulukuun ensimmäisen päivän aikana erityisesti Champs-Élysées&rsquo;llä koettu väkivalta oli lähinnä keltaliivien joukkoon soluttautuneiden mutta näiden asialle tyystin vieraiden hulinoitsijoiden aiheuttamaa. Tämän saattoi nähdä selvästi Riemukaaren aukiolla, missä todelliset keltaliivit suojelivat tuntemattoman sotilaan haudalla palavaa ikuista tulta Marseljeesia laulaen samaan aikaan kun kommandopipoiset huligaanit keskittyivät vandalismiin. Vaikka vandaalien henkilöllisyydet olivat täysin poliisin tiedossa, heidän annettiin vapaasti riehua siinä toivossa, että se koituisi keltaliivien imagotappioksi, mutta kukaan ei kuitenkaan mennyt tähän halpaan. Joulukuun kahdeksantena päivänä väkivalta oli jo selvästi vähäisempää, ja se johtui yksinkertaisesti siitä, että poliisi oli nyt turvautunut ennaltaehkäiseviin pidätyksiin&nbsp; &nbsp;</p><p>Väkivallan suhteen illuusiottomana, vanhana <a href="https://www.britannica.com/biography/Georges-Sorel"><strong>Georges Sorel</strong></a>in lukijana voisin vielä lisätä, että väkivalta voi kaikesta huolimatta joissain tilanteissa olla oikeutettua, kunhan se vain on johdonmukaista. Kun valta menettää legitimiteettinsä, kapinaan ei ole ainoastaan oikeutta, siihen on suoranainen velvollisuus. Asiaa voi pitää valitettavana, jos tahtoo, mutta mikään menestyksekäs historiallinen liike ei ole koskaan voinut kokonaan välttyä turvautumasta väkivaltaan. Bastiljin valtausta 14. heinäkuuta 1789 juhlitaan nykyään, kuten kaikki tiedämme, Ranskan tasavallan syntyhetkenä, eikä siinäkään vältytty tietyiltä &rdquo;ylilyönneiltä&rdquo;. Mutta ennen kaikkea on ymmärrettävä, että ilman voimankäyttöä keltaliivit eivät olisi koskaan saavuttaneet yhtään mitään. Muutaman vuoden takaiset, avioliiton rajaamista miehen ja naisen väliseksi instituutioksi puolustaneet <a href="http://www.lamanifpourtous.fr/c13-comprendre/the-heart-of-the-matter/"><strong>Manif pour tous</strong></a> -mielenosoitukset keräsivät kaduille valtavia kansanjoukkoja, mutta raukesivat lopulta tyhjiin. Viimeisen päälle hyväkäytöksiset ihmiset eivät tee vallankumouksia! Keltaliivien edessä julkinen valta on peräytynyt, koska se pelkää. Tämä pelko tulee vielä jonain päivänä muuttumaan paniikiksi.</p><p>Viime viikonlopun alla kuultiin valtaeliitin edustajien maalailevan apokalyptisiä näkymiä seuraaville päiville, mikäli keltaliivit eivät &rdquo;rauhoittuisi&rdquo; ja &rdquo;järkevöityisi&rdquo;. Tämä on klassinen strategia: kun ensin on demonisoitu, tuomittu ja parjattu protestia sekä kaikin tavoin heitetty öljyä sen liekkeihin, niin sitten yritetään riisua protestoijat aseista kutsumalla nämä kaikki keskustelemaan &rdquo;yhteisen pöydän ympärille&rdquo;; tämä vaikuttaa lähinnä pyrkimykseltä hyssytellä koko protesti kuoliaaksi. On todella surullista havaita, että opposition &rdquo;oikea&rdquo; laita on sydämensä kyllyydestä veisannut samaa virttä yhdessä hallituksen kanssa. No, eipä tuo toisaalta ole ensimmäinen kerta, kun poroporvarillinen oikeisto on asettunut tukemaan epäoikeudenmukaisuutta voidakseen vastustaa epäjärjestystä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Kuinka selittäisitte naisten massiivisen läsnäolon keltaliivien liikkeessä?&nbsp; &nbsp;&nbsp;</strong></p><p>Siinä vaiheessa, kun ruokakunnan tulot alittavat toimeentulominimin, se on yleensä perheen nainen, joka ensimmäisenä ymmärtää, että meneillään olevan tilikauden lähestyessä loppuaan on varauduttava kiristämään nälkävyötä. Meidän aikoinamme yhä useampi kotitalous on yksinhuoltajaäitien johtama, ja heidän tilanteensa on vielä paljon normiperheenäitien olosuhteita dramaattisempi. Tämä naisten runsaslukuisuus liikkeessä on kaiken kaikkiaan erittäin paljastava piirre. Naiset näyttelevät yleensäkin huomattavaa roolia kaikissa suurissa yhteiskunnallisissa mullistuksissa, ja heitä löytyy usein jopa niiden johdosta. Tämä on naisille erityisen ominainen tapa toteuttaa omaa tasa-arvoisuuttaan, vaikka se ei ehkä olekaan mieleen niille Pariisin &rdquo;sievisteleville hupsuille&rdquo; [<em>Les précieuses ridicules</em>, viittaus Molièren häijyyn, nousukasporvariston vastaiseen klassiseen satiiriin. Suom. huom.], joita ei kiinnosta mikään muu kuin poliittisesti korrekti höpsötys gender-teorian tai Me Too -kampanjan parissa.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Pitäisittekö keltaliivien liikettä merkitykseltään historiallisena? </strong></p><p>Sen historiallisuudesta ei ole pienintäkään epäilystä. Keltaliivien kansannousu eroaa radikaalisti kaikesta siitä, mitä olemme kokeneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Liikkeen vertaaminen vuoden 1934 helmikuun 6. päivän <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/6_February_1934_crisis"><strong>kriisiin</strong></a> on irvokasta, ja vuoden 1968 toukokuun <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Pariisin_opiskelijamellakat_1968"><strong>tapahtumiin</strong></a> vertaaminen on sitä monin verroin. Pasolini närkästytti vasemmistolaisia ystäviään julistaessaan keväällä -68 tuntevansa suurempaa yhteyttä mellakkapoliisiin, jonka jäsenet sentään olivat taustaltaan proletaareja, kuin mellakoiviin opiskelijoihin, jotka olivat pelkkiä pikkuporvareita. Tänäänkin muutamat järjestysvoimien edustajat ovat uskaltautuneet veljeilemään keltaliivien kanssa, koska he tuntevat olevansa lähtöisin samasta sosioekonomisesta taustasta kuin nämä. Vuoden 1968 mellakoiden loppuvaiheessa Ranskan kansan syvät rivit marssivat Champs-Elysées&rsquo;llä osoittaakseen mieltään sen puolesta, että vihdoin rauhoituttaisiin; tänä päivänä nämä samat ihmiset tai heidän hengenheimolaisensa osoittavat mieltään samaisen Champs-Elysées -kadun koko pituudelta, heidän viestinsä on suunnattu Macronille ja kuuluu: &rdquo;Ala kalppia!&rdquo; Mittasuhteissa on eroa. Jos tahdomme löytää keltaliivien liikkeeseen verrannollisen edeltäjän, on palattava vuoden 1830, vuoden 1848 tai vuoden 1871 tapahtumiin, ehkä jopa kansan valituskirjelmiin ja niitä seuraaviin valtiopäiviin 1789.</p><p>Se mikä alkoi yksinkertaisena verokapinana, muuttui hyvin nopeasti yhteiskunnalliseksi kansannousuksi ja lopulta totaaliseksi vallankumoukseksi sellaista järjestelmää vastaan, jonka kanssa Ranskan kansa ei enää halunnut olla missään tekemisissä. Enteileekö keltaliivien liike uutta vallankumousta? Kaikki vallankumouksen ainekset eivät vielä selvästikään ole koossa, mutta kyllä tässä vähintään vallankumouksen kenraaliharjoituksesta voi puhua. Sillä välin kansa käyttää sille kuuluvaa erottamisvaltaa. Nyt sen pitäisi vielä sisäistää se tosiasia, että juuri sille kuuluu myös perustuslakia säätävä valta ja että mikäli se mielii saada tahtonsa läpi, niin koko yhteiskunta on muutettava, pelkkä hallituksen vaihto ei riitä. Siinä vaiheessa, kun tämä tosiasia täysin ymmärretään, on aika ryhtyä puhumaan VI tasavallasta, ehkä peräti Ranskan toisesta vallankumouksesta.&nbsp; &nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Entä mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua?&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;&nbsp;</strong></p><p>Vaikea sanoa. Macron ei selvästikään suostu eroamaan. Kansanäänestys on hyvin epätodennäköinen (eihän ole täyttä selvyyttä edes äänestettävästä kysymyksestä); kansalliskokouksen hajottamisen seurauksena olisi yritettävä muodostaa työläästi toimiva kokoomushallitus; pääministerin vaihdos voisi tulla kyseeseen, mutta Édouard Philippen vaihtaminen vaikkapa François Bayrou&rsquo;hun ei ratkaisi pääasiaa. Hallitus on tapansa mukaan reagoinut sekä liian myöhään että toivottoman kömpelöllä tavalla. Eliitti on kauhun lamauttama, kommentaattorit ovat tapansa mukaan aivan pihalla tapahtumien todellisesta merkityksestä, macronilainen uudistusohjelma on karahtanut lopullisesti karille; ja Macron itse, joka vielä hetki sitten uneksi olevansa Olympos-vuorella hallitseva Jupiter, kokee nyt itsensä <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Tarpeian_kallio"><strong>Tarpeian kallio</strong></a>n reunalla vapisevaksi Narkissokseksi takanaan vihainen kansa.</p><p>Mitä ikinä tapahtuukin, keltaliivit ovat joka tapauksessa jo voittaneet. He ovat voittaneet, koska ovat onnistuneet saamaan julkisen vallan perääntymään; se ei ole onnistunut porvarillisilta homoavioliittojen vastustajilta, ei hedelmöityshoitojen vastustajilta, ei ammattiliitoilta eikä minkään ammattiryhmän lakkoilijoilta. Keltaliivit ovat voittaneet, koska he ovat onnistuneet tekemään näkyväksi sen tosiasian, jota on kaikin voimin yritetty pitää pimennossa: kansan, joka on tämän maan sielu. He ovat onnistuneet näyttämään, että he ovat olemassa ja että heillä on takanaan lähes koko väestön jakamaton tuki; he ovat lujasti päättäneet säilyttää paitsi ostovoimansa myös yhteisöllisyytensä. He ovat voittaneet, koska he eivät enää suostu nielemään eliitin halveksuntaa, he ovat löytäneet arvokkuutensa uudelleen. Viime presidentinvaalien toisella kierroksella vaihtoehtoina näyttivät olevan &rdquo;Macron tai kaaos&rdquo;. No, kansa äänesti Macronia, mutta sai ensi hetkestä lähtien kohdata kaaoksen. Tämä kaaos leviää nyt kaikkialle, paitsi Ranskaan myös muualle Eurooppaan. Kansainvälisen finanssikriisin takia vallitsevalla ideologialla, joka yksin kantaa tilanteesta vastuun, on edessään kauhistuttavat ajat.&nbsp; &nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Alain de Benoist (s. 1943) on Ranskan ns. ”uuden oikeiston” (Nouvelle droite) kärkinimiä, tuottelias kirjailija, esseisti ja ajatushautomo GRECEn johtaja. ”Uusi oikeisto” puolestaan vastaa aika tavalla amerikkalaista alt right -liikettä sillä merkittävällä erolla että se on huomattavasti Atlantin takaista serkkuaan vanhempi liike. Muutenkin sen painotukset toki ovat omansa näköiset ja poikkeavat alt rightin kannoista jo siksikin, että eurooppalainen todellisuus on hieman toinen kuin amerikkalainen. Mutta ns. suurissa linjoissa liikkeillä on paljon yhteistä, mm. siinä, että kumpikaan ei kovin helposti istu sovinnaisiin, aikansa eläneisiin vasemmisto – oikeisto -dikotomioihin. Kuten ei muuten istu keltaliivien kansanliikekään.

Seuraavassa Alain de Benoistin haastattelu, missä hän avaa näkemyksiään nyt ajankohtaisesta keltaliivien liikkeestä. Haastattelu on julkaistu 11.12. kansallismielisten bretonien Breizh-info -sivustolla. Suomennos on minun. Alkuperäinen juttu on täällä: https://www.breizh-info.com/2018/12/11/107494/alain-de-benoist-quoi-quil-se-passe-les-gilets-jaunes-ont-deja-gagne-interview

 

***

 

ALAIN DE BENOIST: ”MITÄ IKINÄ TAPAHTUUKIN, KELTALIIVIT OVAT JO VOITTANEET”

 

Kuinka arvioisitte näitä muutaman viimeisen viikonlopun tapahtumia?

Silmiinpistävintä tässä liikehdinnässä on mielestäni ennen muuta sen jatkuvuus. Vaikka hallitus odotti jännityksen laukeavan ajan myötä kansan saatua päästellä höyryjä, niin näin ei ole käynyt. Tämä taas on seurausta liikkeen osoittamasta poikkeuksellisesta päättäväisyydestä, mihin voidaan lisätä vielä se hämmästyttävä kypsyys, joka ilmenee liikkeen kannanilmaisuissa. Keltaliivit eivät ainoastaan ole kieltäytyneet määrittelemästä agendaansa ”oikeiston” tai ”vasemmiston” termein ja viitanneet päättäväisesti kintaalla niin puolueiden kuin ammattiliittojenkin kosiskeluille; he eivät myöskään ole langenneet yhteenkään lehdistön virittelemään ansaan, ja he osoittavat mediaa kohtaan pelkkää halveksuntaa. Televisiokameroiden edessä he esiintyvät ihailtavan tervejärkisesti, lujasti ja hämmentymättä mutta antamatta itsestään mitenkään ylikiihottunutta vaikutelmaa.

Heidän suuttumuksensa ja päättäväisyytensä osoittavat, että useimmat heistä ovat nyt päätyneet sellaiseen elämäntilanteeseen, missä heillä ei mielestään enää ole mitään menetettävää. Tässä suhteessa he ovat edustava otos siitä osasta Ranskan kansaa, joka on ymmärtänyt, että elämä ei voi jatkua tällaisena. Siksi he ovat nousseet kapinaan, joka on kehittymässä täydeksi kansannousuksi.    

 

Eikö keltaliivejä kuitenkin ole arvosteltu turvautumisesta väkivaltaan?

Todetaanpa kuitenkin aivan ensiksi, että kaikkein pahin huligaani on Emmanuel Macron. Juuri hän on katkaissut kansalaisyhteiskunnan (corps intermédiaires) selän, kurjistanut keskiluokan, heikentänyt sosiaaliturvaa, edistänyt suurpääoman asiaa palkansaajien kustannuksella, korottanut veroja ja välttämättömiä elinkustannuksia. Macron nousi asemaansa tasavallan presidenttinä julkilausuttuna tavoitteenaan pakottaa ”vastahakoiset gallialaiset” [Gaulois réfractaires, viittaus Asterixin kylän ”impivaaralaiseen” muutosvastarinta-asenteeseen. Suom. huom.] avautumaan globalisaation ja markkinaliberalismin vaatimuksille. Kansaa ei petetä; se omaksui nopeasti tunnuslauseekseen ”Macron erotkoon!”        

Joulukuun ensimmäisen päivän aikana erityisesti Champs-Élysées’llä koettu väkivalta oli lähinnä keltaliivien joukkoon soluttautuneiden mutta näiden asialle tyystin vieraiden hulinoitsijoiden aiheuttamaa. Tämän saattoi nähdä selvästi Riemukaaren aukiolla, missä todelliset keltaliivit suojelivat tuntemattoman sotilaan haudalla palavaa ikuista tulta Marseljeesia laulaen samaan aikaan kun kommandopipoiset huligaanit keskittyivät vandalismiin. Vaikka vandaalien henkilöllisyydet olivat täysin poliisin tiedossa, heidän annettiin vapaasti riehua siinä toivossa, että se koituisi keltaliivien imagotappioksi, mutta kukaan ei kuitenkaan mennyt tähän halpaan. Joulukuun kahdeksantena päivänä väkivalta oli jo selvästi vähäisempää, ja se johtui yksinkertaisesti siitä, että poliisi oli nyt turvautunut ennaltaehkäiseviin pidätyksiin   

Väkivallan suhteen illuusiottomana, vanhana Georges Sorelin lukijana voisin vielä lisätä, että väkivalta voi kaikesta huolimatta joissain tilanteissa olla oikeutettua, kunhan se vain on johdonmukaista. Kun valta menettää legitimiteettinsä, kapinaan ei ole ainoastaan oikeutta, siihen on suoranainen velvollisuus. Asiaa voi pitää valitettavana, jos tahtoo, mutta mikään menestyksekäs historiallinen liike ei ole koskaan voinut kokonaan välttyä turvautumasta väkivaltaan. Bastiljin valtausta 14. heinäkuuta 1789 juhlitaan nykyään, kuten kaikki tiedämme, Ranskan tasavallan syntyhetkenä, eikä siinäkään vältytty tietyiltä ”ylilyönneiltä”. Mutta ennen kaikkea on ymmärrettävä, että ilman voimankäyttöä keltaliivit eivät olisi koskaan saavuttaneet yhtään mitään. Muutaman vuoden takaiset, avioliiton rajaamista miehen ja naisen väliseksi instituutioksi puolustaneet Manif pour tous -mielenosoitukset keräsivät kaduille valtavia kansanjoukkoja, mutta raukesivat lopulta tyhjiin. Viimeisen päälle hyväkäytöksiset ihmiset eivät tee vallankumouksia! Keltaliivien edessä julkinen valta on peräytynyt, koska se pelkää. Tämä pelko tulee vielä jonain päivänä muuttumaan paniikiksi.

Viime viikonlopun alla kuultiin valtaeliitin edustajien maalailevan apokalyptisiä näkymiä seuraaville päiville, mikäli keltaliivit eivät ”rauhoittuisi” ja ”järkevöityisi”. Tämä on klassinen strategia: kun ensin on demonisoitu, tuomittu ja parjattu protestia sekä kaikin tavoin heitetty öljyä sen liekkeihin, niin sitten yritetään riisua protestoijat aseista kutsumalla nämä kaikki keskustelemaan ”yhteisen pöydän ympärille”; tämä vaikuttaa lähinnä pyrkimykseltä hyssytellä koko protesti kuoliaaksi. On todella surullista havaita, että opposition ”oikea” laita on sydämensä kyllyydestä veisannut samaa virttä yhdessä hallituksen kanssa. No, eipä tuo toisaalta ole ensimmäinen kerta, kun poroporvarillinen oikeisto on asettunut tukemaan epäoikeudenmukaisuutta voidakseen vastustaa epäjärjestystä.

 

Kuinka selittäisitte naisten massiivisen läsnäolon keltaliivien liikkeessä?    

Siinä vaiheessa, kun ruokakunnan tulot alittavat toimeentulominimin, se on yleensä perheen nainen, joka ensimmäisenä ymmärtää, että meneillään olevan tilikauden lähestyessä loppuaan on varauduttava kiristämään nälkävyötä. Meidän aikoinamme yhä useampi kotitalous on yksinhuoltajaäitien johtama, ja heidän tilanteensa on vielä paljon normiperheenäitien olosuhteita dramaattisempi. Tämä naisten runsaslukuisuus liikkeessä on kaiken kaikkiaan erittäin paljastava piirre. Naiset näyttelevät yleensäkin huomattavaa roolia kaikissa suurissa yhteiskunnallisissa mullistuksissa, ja heitä löytyy usein jopa niiden johdosta. Tämä on naisille erityisen ominainen tapa toteuttaa omaa tasa-arvoisuuttaan, vaikka se ei ehkä olekaan mieleen niille Pariisin ”sievisteleville hupsuille” [Les précieuses ridicules, viittaus Molièren häijyyn, nousukasporvariston vastaiseen klassiseen satiiriin. Suom. huom.], joita ei kiinnosta mikään muu kuin poliittisesti korrekti höpsötys gender-teorian tai Me Too -kampanjan parissa.

 

Pitäisittekö keltaliivien liikettä merkitykseltään historiallisena?

Sen historiallisuudesta ei ole pienintäkään epäilystä. Keltaliivien kansannousu eroaa radikaalisti kaikesta siitä, mitä olemme kokeneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Liikkeen vertaaminen vuoden 1934 helmikuun 6. päivän kriisiin on irvokasta, ja vuoden 1968 toukokuun tapahtumiin vertaaminen on sitä monin verroin. Pasolini närkästytti vasemmistolaisia ystäviään julistaessaan keväällä -68 tuntevansa suurempaa yhteyttä mellakkapoliisiin, jonka jäsenet sentään olivat taustaltaan proletaareja, kuin mellakoiviin opiskelijoihin, jotka olivat pelkkiä pikkuporvareita. Tänäänkin muutamat järjestysvoimien edustajat ovat uskaltautuneet veljeilemään keltaliivien kanssa, koska he tuntevat olevansa lähtöisin samasta sosioekonomisesta taustasta kuin nämä. Vuoden 1968 mellakoiden loppuvaiheessa Ranskan kansan syvät rivit marssivat Champs-Elysées’llä osoittaakseen mieltään sen puolesta, että vihdoin rauhoituttaisiin; tänä päivänä nämä samat ihmiset tai heidän hengenheimolaisensa osoittavat mieltään samaisen Champs-Elysées -kadun koko pituudelta, heidän viestinsä on suunnattu Macronille ja kuuluu: ”Ala kalppia!” Mittasuhteissa on eroa. Jos tahdomme löytää keltaliivien liikkeeseen verrannollisen edeltäjän, on palattava vuoden 1830, vuoden 1848 tai vuoden 1871 tapahtumiin, ehkä jopa kansan valituskirjelmiin ja niitä seuraaviin valtiopäiviin 1789.

Se mikä alkoi yksinkertaisena verokapinana, muuttui hyvin nopeasti yhteiskunnalliseksi kansannousuksi ja lopulta totaaliseksi vallankumoukseksi sellaista järjestelmää vastaan, jonka kanssa Ranskan kansa ei enää halunnut olla missään tekemisissä. Enteileekö keltaliivien liike uutta vallankumousta? Kaikki vallankumouksen ainekset eivät vielä selvästikään ole koossa, mutta kyllä tässä vähintään vallankumouksen kenraaliharjoituksesta voi puhua. Sillä välin kansa käyttää sille kuuluvaa erottamisvaltaa. Nyt sen pitäisi vielä sisäistää se tosiasia, että juuri sille kuuluu myös perustuslakia säätävä valta ja että mikäli se mielii saada tahtonsa läpi, niin koko yhteiskunta on muutettava, pelkkä hallituksen vaihto ei riitä. Siinä vaiheessa, kun tämä tosiasia täysin ymmärretään, on aika ryhtyä puhumaan VI tasavallasta, ehkä peräti Ranskan toisesta vallankumouksesta.   

 

Entä mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua?        

Vaikea sanoa. Macron ei selvästikään suostu eroamaan. Kansanäänestys on hyvin epätodennäköinen (eihän ole täyttä selvyyttä edes äänestettävästä kysymyksestä); kansalliskokouksen hajottamisen seurauksena olisi yritettävä muodostaa työläästi toimiva kokoomushallitus; pääministerin vaihdos voisi tulla kyseeseen, mutta Édouard Philippen vaihtaminen vaikkapa François Bayrou’hun ei ratkaisi pääasiaa. Hallitus on tapansa mukaan reagoinut sekä liian myöhään että toivottoman kömpelöllä tavalla. Eliitti on kauhun lamauttama, kommentaattorit ovat tapansa mukaan aivan pihalla tapahtumien todellisesta merkityksestä, macronilainen uudistusohjelma on karahtanut lopullisesti karille; ja Macron itse, joka vielä hetki sitten uneksi olevansa Olympos-vuorella hallitseva Jupiter, kokee nyt itsensä Tarpeian kallion reunalla vapisevaksi Narkissokseksi takanaan vihainen kansa.

Mitä ikinä tapahtuukin, keltaliivit ovat joka tapauksessa jo voittaneet. He ovat voittaneet, koska ovat onnistuneet saamaan julkisen vallan perääntymään; se ei ole onnistunut porvarillisilta homoavioliittojen vastustajilta, ei hedelmöityshoitojen vastustajilta, ei ammattiliitoilta eikä minkään ammattiryhmän lakkoilijoilta. Keltaliivit ovat voittaneet, koska he ovat onnistuneet tekemään näkyväksi sen tosiasian, jota on kaikin voimin yritetty pitää pimennossa: kansan, joka on tämän maan sielu. He ovat onnistuneet näyttämään, että he ovat olemassa ja että heillä on takanaan lähes koko väestön jakamaton tuki; he ovat lujasti päättäneet säilyttää paitsi ostovoimansa myös yhteisöllisyytensä. He ovat voittaneet, koska he eivät enää suostu nielemään eliitin halveksuntaa, he ovat löytäneet arvokkuutensa uudelleen. Viime presidentinvaalien toisella kierroksella vaihtoehtoina näyttivät olevan ”Macron tai kaaos”. No, kansa äänesti Macronia, mutta sai ensi hetkestä lähtien kohdata kaaoksen. Tämä kaaos leviää nyt kaikkialle, paitsi Ranskaan myös muualle Eurooppaan. Kansainvälisen finanssikriisin takia vallitsevalla ideologialla, joka yksin kantaa tilanteesta vastuun, on edessään kauhistuttavat ajat.       

]]>
5 http://mikanter.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266109-alain-de-benoist-keltaliiveista#comments globalisaatio Keltaliivit Macron Nationalismi Ranska Wed, 19 Dec 2018 08:04:15 +0000 Mika Keränen http://mikanter.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266109-alain-de-benoist-keltaliiveista
Suomessa tuottaminen on ympäristöteko http://liikenteesta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264815-suomessa-tuottaminen-on-ymparistoteko <p><strong>Näin Black Friday- ja Cyber Monday -ostoshuumapäivien jälkeen mieleni tekee puhua hieman globalisaatiosta, kuluttamisesta, ympäristöasioista ja päästöistä.</strong></p> <hr /><p>Monesti päästöistä puhuttaessa viitataan Suomen päästökiintiöihin tai sopimuksiin, joiden nojalla Suomen päästöjen määrää pyritään vähentämään. Nämä puolestaan perustuvat kansainväliseen päästökauppaan ja -sopimuksiin, joihin liittyy monia ongelmia. Yksi tärkeimmistä on se, että maita luokitellaan eri tavoin, ja siinä missä valtion A tulee pienentää päästöjään, voi valtio B jatkaa niiden kasvattamista. Toisin sanoen, päästöjä tuottavaa toimintaa, esimerkiksi valmistusta, kannattaa siirtää valtiosta A valtioon B.</p> <p>Suomi on hyvä esimerkki valtiosta A. Vaikka Suomi on pitkien etäisyyksien ja ankaran ilmaston maa, jonka talous on kasvanut vuodesta 1990 alkavalla tarkastelujaksolla, on hiilidioksidipäästöjä saatu samaan aikaan pienennettyä, eli käytännössä voidaan todeta ilmastotoimien olleen onnistuneita. Kuitenkin ilmastosopimusten perusteella tuotantoa kannattaa siirtää pois Suomesta, jotta maakohtaiset päästötavoitteet olisivat saavutettavissa.</p> <p>Yksittäisten maiden kiintiöiden sijaan päästöjä tulisi tarkastella kokonaisuutena. Olemme samalla planeetalla, ja tuotannon siirtäminen pois Suomesta ei pienennä maapallon kokemien kokonaispäästöjen määrää. Itse asiassa päinvastainen on erittäin todennäköistä, sillä monissa muissa maissa, erityisesti halpatuotannon maissa, ympäristöasioihin ei välttämättä kiinnitetä yhtä paljon huomiota. Vaikka kaiken tuottaminen paikallisesti ei olekaan kannattavaa, olisi kokonaisuuden kannalta syytä pyrkiä pitämään teollisuutta Suomessa mahdollisuuksien mukaan.</p> <p>Tähän liittyen toivoisin, että sekä kuluttajat omilla valinnoillaan että valtio tukisivat suomalaista tuottamista. Suomessa valmistus on erittäin tarkasti säänneltyä ja ympäristörasitus on minimaalinen. Kannattaa myös muistaa, että mitä lähempää käyttämäsi tuotteet tulevat, sitä vähemmän niiden kuljetus ympäristöä rasittaa. Lentomatkustuksen haitallisuudesta ympäristölle on viime aikoina puhuttu paljon, mutta matkustaminen sinänsä sekä uusiin maihin ja kulttuureihin tutustuminen avaa uusia näkökulmia ja poistaa ennakkoluuloja, joten se on mielestäni erittäin hyvästä. Matkustamista kannattaakin mahdollisuuksien mukaan harrastaa sen ympäristövaikutuksista huolimatta.</p> <p>Sen sijaan lentorahtina Kaukoidän maista toimitettavien halpatuotteiden tuontia toivoisin rajoitettavaksi, sillä halpatuotantomaissa valmistettavien heikkolaatuisten tuotteiden käyttäminen ei ole ekologisesti kestävää. Pitkäikäisten kulutushyödykkeiden suosiminen sen sijaan on.</p> <p>Viimeistään vuoden 2021 alusta EU-maiden tulee alkaa periä arvonlisäveroa myös EU:n ulkopuolelta tulevista lähetyksistä. Suomen tulee aikaistaa tämän veron perinnän aloittamista. Lisäksi EU:n ulkopuolelta tuleville tuotteille tulisi harkita ympäristökuormitukseen perustuvaa veroa.</p> <p>Suomessa tuottamisen tukeminen suomalaisia tuotteita ostamalla ja käyttämällä on todellinen jokapäiväinen ympäristöteko, jonka jokainen meistä pystyy tekemään.</p> <p>&nbsp;</p> <p><em>Jos pidit lukemastasi,&nbsp;<a href="http://www.petrisuuronen.fi/liity-kannattajiin/">liity kannattajiin</a>!</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Näin Black Friday- ja Cyber Monday -ostoshuumapäivien jälkeen mieleni tekee puhua hieman globalisaatiosta, kuluttamisesta, ympäristöasioista ja päästöistä.


Monesti päästöistä puhuttaessa viitataan Suomen päästökiintiöihin tai sopimuksiin, joiden nojalla Suomen päästöjen määrää pyritään vähentämään. Nämä puolestaan perustuvat kansainväliseen päästökauppaan ja -sopimuksiin, joihin liittyy monia ongelmia. Yksi tärkeimmistä on se, että maita luokitellaan eri tavoin, ja siinä missä valtion A tulee pienentää päästöjään, voi valtio B jatkaa niiden kasvattamista. Toisin sanoen, päästöjä tuottavaa toimintaa, esimerkiksi valmistusta, kannattaa siirtää valtiosta A valtioon B.

Suomi on hyvä esimerkki valtiosta A. Vaikka Suomi on pitkien etäisyyksien ja ankaran ilmaston maa, jonka talous on kasvanut vuodesta 1990 alkavalla tarkastelujaksolla, on hiilidioksidipäästöjä saatu samaan aikaan pienennettyä, eli käytännössä voidaan todeta ilmastotoimien olleen onnistuneita. Kuitenkin ilmastosopimusten perusteella tuotantoa kannattaa siirtää pois Suomesta, jotta maakohtaiset päästötavoitteet olisivat saavutettavissa.

Yksittäisten maiden kiintiöiden sijaan päästöjä tulisi tarkastella kokonaisuutena. Olemme samalla planeetalla, ja tuotannon siirtäminen pois Suomesta ei pienennä maapallon kokemien kokonaispäästöjen määrää. Itse asiassa päinvastainen on erittäin todennäköistä, sillä monissa muissa maissa, erityisesti halpatuotannon maissa, ympäristöasioihin ei välttämättä kiinnitetä yhtä paljon huomiota. Vaikka kaiken tuottaminen paikallisesti ei olekaan kannattavaa, olisi kokonaisuuden kannalta syytä pyrkiä pitämään teollisuutta Suomessa mahdollisuuksien mukaan.

Tähän liittyen toivoisin, että sekä kuluttajat omilla valinnoillaan että valtio tukisivat suomalaista tuottamista. Suomessa valmistus on erittäin tarkasti säänneltyä ja ympäristörasitus on minimaalinen. Kannattaa myös muistaa, että mitä lähempää käyttämäsi tuotteet tulevat, sitä vähemmän niiden kuljetus ympäristöä rasittaa. Lentomatkustuksen haitallisuudesta ympäristölle on viime aikoina puhuttu paljon, mutta matkustaminen sinänsä sekä uusiin maihin ja kulttuureihin tutustuminen avaa uusia näkökulmia ja poistaa ennakkoluuloja, joten se on mielestäni erittäin hyvästä. Matkustamista kannattaakin mahdollisuuksien mukaan harrastaa sen ympäristövaikutuksista huolimatta.

Sen sijaan lentorahtina Kaukoidän maista toimitettavien halpatuotteiden tuontia toivoisin rajoitettavaksi, sillä halpatuotantomaissa valmistettavien heikkolaatuisten tuotteiden käyttäminen ei ole ekologisesti kestävää. Pitkäikäisten kulutushyödykkeiden suosiminen sen sijaan on.

Viimeistään vuoden 2021 alusta EU-maiden tulee alkaa periä arvonlisäveroa myös EU:n ulkopuolelta tulevista lähetyksistä. Suomen tulee aikaistaa tämän veron perinnän aloittamista. Lisäksi EU:n ulkopuolelta tuleville tuotteille tulisi harkita ympäristökuormitukseen perustuvaa veroa.

Suomessa tuottamisen tukeminen suomalaisia tuotteita ostamalla ja käyttämällä on todellinen jokapäiväinen ympäristöteko, jonka jokainen meistä pystyy tekemään.

 

Jos pidit lukemastasi, liity kannattajiin!

]]>
0 http://liikenteesta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264815-suomessa-tuottaminen-on-ymparistoteko#comments Black friday Cyber monday globalisaatio Ympäristö Ympäristöteko Tue, 27 Nov 2018 18:11:12 +0000 Petri Suuronen http://liikenteesta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264815-suomessa-tuottaminen-on-ymparistoteko
Uudet jakolinjat: Globalistit vastaan nationalistit http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264804-uudet-jakolinjat-globalistit-vastaan-nationalistit <p>Valta on keskittynyt eliitille ja siksi nationalismi ja fasistiset liikkeet tekevät nousua. Eliittisten puolueiden edustajat on kykenemättömiä toimimaan kansan tahdon mukaisesti ja he ovat takertuneet valtaan. Angela Merkel on vanhan ajan muinaisjäänne DDR:n ajoilta pelureiden peluri. Vastakkainasetteluiden pitäisi tapahtua demokraattisten ja liberaalien puolueiden kesken ja suurten puolueiden sisällä eikä vain oikeistopopulismin ja vanhan vallan välillä.</p> <p>Kokoomusnuoret myötäilevät Euroopan konsensuspolitiikkaa ajamalla EU:n liittovaltiota. Poissa on se räyhäkäs vastakkaisajatteluryhmä kokoomusnuoria, johon kuului Ville Rydman, Elina Lepomäki ja Susanna Koski. EU politiikka on turmellut Kokoomuspolitiikot. Aatetta on enää vain nimeksi. Samoin on käynnyt keskustalle ja demareille. Vihreätkin tuntuvat ajavan jotain kansainvälistä politiikkaa, eivätkä ole enää pelkkä ympäristöpuolue.</p> <p>Myös maltillisessa talousliberalismissa kuohuu. Hjallis Harkimo asettuu ehdolle eduskuntavaaleihin 2019 Liike Nyt riveistä. Kyse on kansanvallasta, jota Hjalliksen mielestä ei ole riittävästi. Puolueet tekevät toisin kuin äänestäjät tahtoisivat. Suosittelenkin äänestäjiä äänestämään pienpuolueita, kuten PS, Vasemmistoliitto, Liike Nyt, KD jne. sellaisia joita poliittinen valta ei ole turmellut.</p> <p>Valtaosa kansalaisista haluaa maltillisempaa maahanmuuttopolitiikkaa ja palkankorotuksia, 100 miljardin valtion velan takaisinmaksusuunnitelmaa, yhdistyksien osinkojen verotusta ja mitä olemme saaneet?</p> <p>Orwellin tapaan olemme saaneet lukea poliittisen eliitin virkanimityksistä, EU-parlamentin puheenjohtajaehdokkuudesta, komissaariuksista, sopeutumiseläkkeistä ja kaikki nämä ovat langenneet Kokoomuksen, Keskustan ja demareiden politiikoille. Lisäksi vielä näitä poliittisia puolueita lähellä olevien yhdistysten ylisuurista kokouspalkkioista ja rötöstelyistä.</p> <p>Nyt on tulossa taas yksi byroratiakerros eli maakuntahallinto Kokoomuksen ja kepun lehmänkaupoista. Tiedossa on taas lisää virkamiehiä ja edustajia kokouspalkkioineen ja veronmaksajat maksaa. Valtaa siirretään kuntien päätöksenteosta maakuntiin. Ja valta keskittyy entisestään, koska maakuntahallintoon valitaan tuttuja kansanedustajia.</p> <p>Luin juuri <a href="https://politiikasta.fi/puolueettoman-journalismin-aika-on-ohi/" target="_blank">Politiikasta.fi</a> &quot;Aikaamme määrittävä politisoituminen edellyttää myös aiempaa poliittisempaa journalismia. Puolueettomuuden nimiin vannovalle toimittajakunnalle muutos on kivulias. Ideologisesti sitoutunut journalismi voi kuitenkin palvella demokratiaa.</p> <p>Viime vuosina länsimaissa yleistynyt puhe liberaalin järjestyksen kriisistä heijastelee huolta toisen maailmansodan jälkeisen liberaalin konsensuksen rapautumisesta. Konsensuksen ajalla liberaalia demokratiaa määritti keskusta-oikeistolaisten ja keskusta-vasemmistolaisten puolueiden vuorottelu hallitusvallassa.&quot;</p> <p>Olemme siirtyneet globalistit-nationalistit jakolinjoihin ja kaikki puolueet ovat melkein EU-myönteisiä globalisteja. Kuitenkin nationalismi on nyt nousussa läntisessä maailmassa mm. Yhdysvallat, Iso-Britannia, Unkari, Puola, Itävalta ja Italia ovat esimerkkejä siitä. Elämme siis muutosten aikaa!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Valta on keskittynyt eliitille ja siksi nationalismi ja fasistiset liikkeet tekevät nousua. Eliittisten puolueiden edustajat on kykenemättömiä toimimaan kansan tahdon mukaisesti ja he ovat takertuneet valtaan. Angela Merkel on vanhan ajan muinaisjäänne DDR:n ajoilta pelureiden peluri. Vastakkainasetteluiden pitäisi tapahtua demokraattisten ja liberaalien puolueiden kesken ja suurten puolueiden sisällä eikä vain oikeistopopulismin ja vanhan vallan välillä.

Kokoomusnuoret myötäilevät Euroopan konsensuspolitiikkaa ajamalla EU:n liittovaltiota. Poissa on se räyhäkäs vastakkaisajatteluryhmä kokoomusnuoria, johon kuului Ville Rydman, Elina Lepomäki ja Susanna Koski. EU politiikka on turmellut Kokoomuspolitiikot. Aatetta on enää vain nimeksi. Samoin on käynnyt keskustalle ja demareille. Vihreätkin tuntuvat ajavan jotain kansainvälistä politiikkaa, eivätkä ole enää pelkkä ympäristöpuolue.

Myös maltillisessa talousliberalismissa kuohuu. Hjallis Harkimo asettuu ehdolle eduskuntavaaleihin 2019 Liike Nyt riveistä. Kyse on kansanvallasta, jota Hjalliksen mielestä ei ole riittävästi. Puolueet tekevät toisin kuin äänestäjät tahtoisivat. Suosittelenkin äänestäjiä äänestämään pienpuolueita, kuten PS, Vasemmistoliitto, Liike Nyt, KD jne. sellaisia joita poliittinen valta ei ole turmellut.

Valtaosa kansalaisista haluaa maltillisempaa maahanmuuttopolitiikkaa ja palkankorotuksia, 100 miljardin valtion velan takaisinmaksusuunnitelmaa, yhdistyksien osinkojen verotusta ja mitä olemme saaneet?

Orwellin tapaan olemme saaneet lukea poliittisen eliitin virkanimityksistä, EU-parlamentin puheenjohtajaehdokkuudesta, komissaariuksista, sopeutumiseläkkeistä ja kaikki nämä ovat langenneet Kokoomuksen, Keskustan ja demareiden politiikoille. Lisäksi vielä näitä poliittisia puolueita lähellä olevien yhdistysten ylisuurista kokouspalkkioista ja rötöstelyistä.

Nyt on tulossa taas yksi byroratiakerros eli maakuntahallinto Kokoomuksen ja kepun lehmänkaupoista. Tiedossa on taas lisää virkamiehiä ja edustajia kokouspalkkioineen ja veronmaksajat maksaa. Valtaa siirretään kuntien päätöksenteosta maakuntiin. Ja valta keskittyy entisestään, koska maakuntahallintoon valitaan tuttuja kansanedustajia.

Luin juuri Politiikasta.fi "Aikaamme määrittävä politisoituminen edellyttää myös aiempaa poliittisempaa journalismia. Puolueettomuuden nimiin vannovalle toimittajakunnalle muutos on kivulias. Ideologisesti sitoutunut journalismi voi kuitenkin palvella demokratiaa.

Viime vuosina länsimaissa yleistynyt puhe liberaalin järjestyksen kriisistä heijastelee huolta toisen maailmansodan jälkeisen liberaalin konsensuksen rapautumisesta. Konsensuksen ajalla liberaalia demokratiaa määritti keskusta-oikeistolaisten ja keskusta-vasemmistolaisten puolueiden vuorottelu hallitusvallassa."

Olemme siirtyneet globalistit-nationalistit jakolinjoihin ja kaikki puolueet ovat melkein EU-myönteisiä globalisteja. Kuitenkin nationalismi on nyt nousussa läntisessä maailmassa mm. Yhdysvallat, Iso-Britannia, Unkari, Puola, Itävalta ja Italia ovat esimerkkejä siitä. Elämme siis muutosten aikaa!

]]>
21 http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264804-uudet-jakolinjat-globalistit-vastaan-nationalistit#comments Aatepolitiikka globalisaatio Tue, 27 Nov 2018 14:42:59 +0000 Leena Rosendahl Os Hanhijärvi http://leenarosendahloshanhijrvi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/264804-uudet-jakolinjat-globalistit-vastaan-nationalistit